Olympiapronssi antaa hyvät lähtökohdat ensi kauteen, jolloin Suomessa pelataan naisten MM-kilpailut. Kisapaikasta päätetään suurella todennäköisyydellä tämän viikon perjantaina.
Alun perin liitto haki ja sai kisat Espooseen, mutta Suomen toiseksi suurimman kaupungin kiekkoilun hankaluuksien vuoksi Jääkiekkoliitto ryhtyi kilpailuttamaan muitakin kisakandidaatteja.
– Kun halli meni kesken viime kauden pimeäksi, niin sen verran se meitä pelästytti, että otimme aikalisän, Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen perustelee.
Kisoissa on ensi kertaa mukana kymmenen maata aiemman kahdeksan sijaan.
Ajatus on, että koko turnaus pitää pystyä pelaamaan "saman katon alla". Se tarkoittaa sitä, että käytössä on oltava kaksi kaukaloa, joista pienemmänkin laidalta pitää löytyä riittävästi istumapaikkoja yleisölle.
Kotikisoista toivotaan samanlaista hyvähenkistä tapahtumaa kuin nuorten MM-kisat olivat pari vuotta sitten.
– Kyllähän tässä ovat jo kädet syyhynneet, että saadaan paikkakunta tietoon ja valmistelut käyntiin, kisojen pääsihteerinä työskentelevä Tuula Puputti sanoo.
Urheilullisen menestyksen lisäksi tarkoitus on hakea lajille lisää näkyvyyttä. Samalla naispelaajien kasvot tulevat urheiluyleisölle entistä tutummiksi.
– Pelasin itse poikajoukkueissa juniorina enkä juuri edes tiennyt, että naisilla on oma pääsarja ja keitä siellä pelaa. Naiskiekkoilijat ovat nyt tunnetumpia kuin ennen, Nokialla kasvanut ja Tapparan poikajoukkueissa pelannut Petra Nieminen sanoo.