”Annettu päätös ei koske ammattiurheilua.” Samat sanat on viime viikkoina kirjattu moneen aluehallintoviraston tai kunnan tiedotteeseen eri puolilla Suomea. Liikuntapaikkoja on suljettu, mutta tietyn tasoiset urheilijat ovat silti päässeet niitä käyttämään.
Usein päätöksissä on mainittu, että rajoitukset eivät koske yksilö- ja ryhmälajien maajoukkuetoimintaa, SM-tason tai 1. divisioonan tason kilpailutoimintaa tai kansainväliselle huipulle tähtäävää ammattimaista harjoittelua.
Mutta mitä on ammattiurheilu Suomessa?
Suomen Urheiluliiton nakkilalainen toimitusjohtaja Harri Aalto vetää henkeä ja on hetken hiljaa, kun kysymyksen esittää hänelle. Siihen ei ole helppo vastata.
– Asia on äärimmäisen hankala, kuten kaikissa asioissa, kun ruvetaan eri lajeja vertailemaan. Onko se kriteeri raha, ajankäyttö vai joku muu, Aalto aloittaa vastauksensa.
Olympiakomitean linjaus tehty palloilulajien ehdoilla
Terminologisesti ammattiurheilu tarkoittaa urheilun harjoittamista kokopäiväisenä ammattina.
Suomen Olympiakomitean linjauksella taas kyse on urheilutoiminnasta, joka perustuu sarjalisenssisopimukseen, Olympiakomitean urheilijasopimukseen tai A-maajoukkuetoimintaan.
Tapaturmavakuutuskeskuksen ylläpitämään rekisteriin ammattiurheilijoina taas ilmoitetaan ne urheilijat, jotka ansaitsevat urheilemisella yli 11 190 euroa vuodessa. Esimerkiksi vuonna 2017 tällaisia urheilijoita oli Suomessa 1 380.
– Tätä linjavetoa on täysin mahdoton tehdä niin, että se olisi täysin oikeudenmukainen. Olympiakomitean linjaus on pitkälti palloilulajien ehdoilla laadittu. Sarjataso ratkaisee riippumatta lajista, Aalto toteaa.
– Määrittelyyn on laitettu, mikä on kriteeristö palloilulajien osalta, ja he pystyvät sitä hyödyntämään. He pystyvät harrastamaan ja jopa kilpailemaan, mikä on sinänsä hyvä asia kaikkien kannalta.
Yksilöurheilussa ei ole sarjasopimuksia
Suomalainen urheilu ei kuitenkaan ole vain palloilua. Lajikenttään kuuluu myös runsaasti yksilöurheilijoita, joilla ei ole taskussaan sarjalisenssisopimusta.
– Jos lähdetään miettimään yleisurheilua tai yksilöurheilua laajemmin, niin toimintaa ei voida suoraan verrata muihin lajeihin, Aalto huomauttaa.
– Me SUL:ssa olemme lähteneet siitä, että kun tällainen rajaus on Olympiakomitean kautta ollut, niin meidän pitää vastata huutoon.
SUL vertaa harjoitteluun käytettäviä tunteja
Maajoukkuetaso ja kansainväliselle huipulle tähtäävät urheilijat on yleisurheilussa helppo rajata, koska silloin mukaan otetaan SUL:n valmennusryhmäurheilijat eli eri maajoukkueryhmiin valitut urheilijat.
SM-tason määritelmää varten SUL on ottanut käyttöön omat tulospistetaulukkonsa. Liiton näkemyksen mukaan seitsemän pisteen arvoinen yleisen sarjan tulos tarkoittaa SM-tason yleisurheilijaa ja viiden pisteen arvoinen tulos ykkösdivisioonatason yleisurheilijaa.
Nuorten sarjoissa eli 17-, 19- ja 22-vuotiaissa SM-tasoon riittää viiden pisteen tulos ja ykkösdivi- sioonatasoon kolmen pisteen tulos.
Käytännössä seitsemän pisteen tulos tarkoittaa Kalevan kisojen tulosrajaa. Esimerkiksi miesten 100 metrillä se vastaa aikaa 10,90, kun taas viiden pisteen tulos on 11,20.
– Me haemme omasta lajista rinnastukset, mikä on divaritaso. Me olemme rakentaneet tämän niin, että pystymme vertaamaan tasoa joukkueurheilijoihin, Aalto kertoo.
– On ihan selvä, että kansainväliselle huipulle tähtäävät täyttävät ammattiurheilun pykälän. Meillä on kuitenkin paljon urheilijoita, jotka tähtäävät Kalevan kisoihin. He ovat meidän mittapuullamme ammattiurheilijoita, jos katsotaan esimerkiksi heidän ajankäyttöään.
Aalto on ollut aktiivisessa vuoropuhelussa myös Olympiakomitean kanssa. Hän haluaa, että suomalaisen urheilun kansallisen kattojärjestön linjauksiin lisätään maininta, että yksilöurheilun osalta tarkempi tasonmäärittely tehdään lajiliiton ja Olympiakomitean yhteisellä linjauksella.
– Meidän täytyy yksilöurheilussa rakentaa omat vertailtavat tasot, jotka linjataan yhdessä Olympiakomitean kanssa, Aalto toteaa.
Lajiliitot tekevät omia linjanvetojaan
Eri lajiliittojen omia linjauksia on jo nähty. Esimerkiksi Suomen Voimanostoliitto julkaisi loppiaisena kannanoton, jossa se linjasi, että kevään SM-kilpailuihin ilmoittautuneet urheilijat kuuluvat ammattiurheilijoihin ja heidän tulee saada jatkaa harjoitteluaan normaalisti, vaikka kuntosalit olisi muuten suljettu.
Perusteena Voimanostoliitto esitti, että SM-kilpailut toimivat valintakisoina lajin kansainvälisiin mestaruuskisoihin.
Olympiakomitean linjauksessa ammattiurheilun käsitteen piiriin kuuluvat myös kansainvälisiin arvokilpailuihin tähtäävä harjoittelu niissä yksilöurheilulajeissa, jotka kuuluvat Olympiakomitean tukiohjelmaan.
Yleisurheilussa periaatteessa kaikki SUL:n alaiset kilpailut kelpaavat tulosrajan tekemiseen kansainvälisiin arvokisoihin, joten kuka tahansa yleisurheilun lisenssiurheilija voisi perustella harjoitteluoikeuttaan vetoamalla mahdollisuuteen tavoitella arvokisavalintoja.
– Emme me silti voi siitä lähteä, että kaikki voidaan päästää. Aina tulee tilanteita, jossa raja pitää vetää johonkin, Aalto huomauttaa.
Päätös kunnilla, mutta SUL halusi auttaa
SUL ei lajiliittona edes voi määrätä avaamaan halleja. Päätöksen tekevät aluehallintoviranomaiset ja paikalliset terveysviranomaiset.
– Kunnat ratkaisevat, mutta käytännöt menivät niin villeiksi, että halusimme auttaa kuntien viranhaltijoita, Aalto painottaa.
– Meidän oli yleisurheiluna pakko tehdä jotain. Lähtökohta on se, että meidän pitää pystyä mahdollistamaan yleisurheilijoiden harjoittelu myös nyt.
Miten maajoukkuetason alapuolella urheilevat yleisurheilijat ovat Suomessa viime viikkoina päässeet harjoittelemaan?
– Vaihtelevasti, riippuen osittain paikkakunnista, Aalto sanoo.
– Voin sanoa yleisesti, että osalla paikkakunnista on ollut haasteita.
Helsinki vetää muuta maata tiukempaa linjaa
Muuta maata tiukemmin rajoituksia on tulkittu Helsingissä, jossa edes SM-tason palloilujoukkueet eivät välttämättä ole päässeet harjoittelemaan sisätiloihin.
Esimerkiksi amerikkalaisen jalkapallon naisten Vaahteraliigan viime kauden hopeajoukkue Wolverines ei pääse sisälle harjoittelemaan.
Ringeten naisten Ykkössarjan joukkueista Helsinki Ringette on ainut, joka ei saa varata vuoroja kotihallistaan vaan pelaa nyt ainoastaan vieraspelejä.
Samassa tilanteessa on miesten Futsal-Ykkösen HIFK FS, jonka piti viime lauantaina isännöidä FC Raumaa. Lupaa pelin pelaamiseen ei tullut, joten se peruttiin. Ensi viikonloppuna samojen joukkueiden on tarkoitus kohdata Raumalla.
Espoossa Futsal-Ykköstä saa pelata, mutta ei Helsingissä.
Seitsemän pisteen arvoinen yleisurheilutulos ei anna Helsingissä mahdollisuutta harjoitella sisällä, vaan pääkaupunkiseudulla raja on vedetty yhdeksään pisteeseen.
– Henkilökohtaisesti tämä tilanne tuntuu minusta pahalta. Olen nyt kansallisen tason urheilijoiden puolella, Aalto toteaa.
– He ovat aina ne väliinputoajat kaikissa asioissa. He eivät saa tukia vaan joutuvat hoitamaan itse kustannuksensa. Juuri se porukka ei nyt pääse harjoittelemaan, ja se on harmi. Se on asia, joka itseäni eniten harmittaa.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.