Sosiaalisessa ja perinteisessäkin mediassa nousi myrsky, kun Kansallisessa Liigassa pelaavan Ilveksen naisten päävalmentajan Mika Lahtisen kommentit välittyivät mikrofonien kautta suorassa lähetyksessä julkisuuteen.Kehnoon otteluun tuskastunut valmentaja noitui 17-vuotiaan pelaajan epäonnistuttua pallon haltuunotossa erittäin voimakkain ja alatyylisin ilmaisuin.
Palloliiton kurinpitovaliokunnan puheenjohtaja Markus Manninen päätti asian luonteen vuoksi siirtää sen koko kurinpitovaliokunnan ratkaistavaksi.
Kun valmentajan, joukkueen kapteeniston ja toimihenkilöiden kanssa oli keskusteltu useita kertoja, Ilves toimitti valiokunnalle lausunnot naisten joukkueenjohtajalta, seuralta ja valmentajalta itseltään. Kurinpitovaliokunta määräsi Lahtiselle kolmen ottelun toimitsijakiellon ja korosti päätöksessään, ettei loukkaavaa, turvattomuuden tunnetta aiheuttavaa, asiatonta tai halventavaa käyttäytymistä hyväksytä miltään taholta.
Ilves ry päätti kuitenkin siirtää valmentajan toisiin tehtäviin seuran sisällä. Naisten edustusjoukkueen vetovastuun otti 19. kesäkuuta alkaen Ilveksen tyttöjen valmennuspäällikkö Anssi Ylinen.
Urheilukulttuuri muutoksessa
Urheilupsykologi Satu Kaski korostaa, ettei ota kantaa tapaukseen, jonka kaikkia yksityiskohtia ei tunne. Yleisellä tasolla tapaus on kuitenkin kuvaava esimerkki siitä, millaisen muutoksen kanssa urheilussa, sen johtamisessa, toimintakulttuurissa ja julkisuuskuvassa kamppaillaan.
– Murrokseen on monta syytä. Ilmeisin on tietysti sukupolvenvaihdos: monet nykyisistä valmentajista ja johtajista ovat kasvaneet 1970–80-luvun valmennuskulttuurissa, joka oli hyvin autoritaarinen.
– Nuoret polvet ovat kasvaneet toisenlaisessa yhteiskunnassa. He eivät useinkaan hyväksy management by perkele -johtamista tai esimerkiksi ihonväriin, sukupuoleen, ulkonäköön tai seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuvaa alatyylistä vitsailua.
Kaski painottaa, että valtaosa kehityksestä on positiivista. Kenenkään ei pitäisi joutua urheilussa ja joukkueessa pelkäämään, sietämään henkilökohtaista nöyryyttämistä tai syvästi loukkaavaa käytöstä, edes huumorin varjolla. Asiat eivät kuitenkaan ole aina yksinkertaisia.
– Monessa lajissa on vahva alakulttuuri, jossa musta huumori ja ulkopuolisen korvaan törkeältä kuulostava kielenkäyttö ovat osa sisäistä ryhmähenkeä ja tietynlainen pelastusrengas paineilta. Sekin on fakta, että valmennuksella täytyy olla päätösvalta, oikeus antaa tiukkaakin palautetta ja tehdä ikäviä päätöksiä esimerkiksi peluutuksen suhteen. Oleellista on, millä tavoin tämä tapahtuu.
Huono kokemus yllättää
Kasken mukaan ihannetila on, että joukkueessa tai ryhmässä kaikki tietävät, millä pelisäännöillä mennään – ja että mahdollisista epäkohdista voi puhua joutumatta pelkäämään, että oma peliaika, arvostus tai kohtelu kärsii. Joskus urheilijoiden kokemukset tulevat täytenä yllätyksenä. Kommunikaatio ei toimi, ei uskalleta puhua tai ei yksinkertaisesti nähdä asioita lainkaan samalla tavoin.
– En ole tavannut yhtään valmentajaa, joka olisi tahallaan paha – vaikka toki sellaisiakin on, esimerkiksi seksuaalisissa hyväksikäyttäjissä. Kun olen työssäni selvitellyt ristiriitatilanteita, jotkut valmentajat ovat kuin puulla päähän lyötyjä: miksi kukaan ei sanonut mitään, luulin että kaikki on hyvin, Kaski kommentoi.
Jos puheyhteyttä tai muuta keinoa purkaa ongelmia ei ole, tilanne lähtee helposti eskaloitumaan. Urheilija voi alkaa nähdä merkkejä negatiivisesta suhtautumisesta kaikkialla ja kokea, että valmentaja halveksii ja vihaa häntä henkilökohtaisesti, vaikka johtamisessa ja toimintakulttuurissa olisi kokonaisvaltaisempia ongelmia.
– Ikävän usein sekä työpaikoilla että urheilussa ongelmien esiintuoja leimataan, vaikka muut olisivat hiljaisuudessa samaa mieltä. Sekin on oleellista, miten ristiriidoista edetään ja mitä tapahtuu jälkeenpäin. Pikaistuksissa tapahtunut karjuminen on helpompi sivuuttaa kuin toistuva, arjessa esiintyvä asiaton saati henkilökohtaisuuksiin menevä käytös, Satu Kaski sanoo.
Julkisuusmylly koettelee
Ilveksessä pelaajille ja myös ex-valmentajalle on tarjottu mahdollisuutta keskustella urheilupsykologin tai muun ulkopuolisen ammattilaisen kanssa, ja asiaa on puitu yksityisissä keskusteluissa.
Ilves on kieltänyt seuratoimijoita kommentoimasta Mika Lahtisen tapausta julkisesti enää millään tavoin, mutta eräs lajivalmentaja näkee tapahtumaketjun huonona esimerkkinä siitä, miten hyvät tarkoitukset voivat kääntyä itseään vastaan. Valmentaja ei esiinny nimellään asian arkaluontoisuuden takia.
– Kyseessä oli yksittäinen pelitilanne, ja sen tunnetilassa erittäin huonosti valitut ja sopimattomat sanat. Toimitsijakielto oli oikeutettu, mutta on kohtuutonta, että muuten pelaajaläheisenä ja pidettynä tunnettu valmentaja joutui tällaiseen julkisuusmyllyyn ja jättämään paikkansa – etenkin kun joukkue ei sitä vaatinut.
– Pelaajat ovat pikemmin pahoillaan Lahtisen puolesta ja huolissaan hänen jaksamisestaan, hän sanoo.
Lajivalmentajan mukaan kaikkialla läsnä oleva julkisuus, imagoasiat ja etenkin sosiaalisen median paine vaikuttavat nykyisin liikaa urheilun päätöksentekoon. Asiatonta, alistavaa saati uhkailevaa käytöstä ei tarvitse sietää, mutta kilpaurheilussa tunteenpurkaukset, kovakin kritiikki ja vaatimustaso ovat osa pakettia – kunhan ei mennä henkilökohtaisuuksiin, eikä jokapäiväinen harjoitusarki ole yhtä huutamista ja arvostelua.
– Lasten ja ei-tavoitteellinen pelaaminen on tietysti erikseen, mutta mielestäni Suomessa ollaan osin menossa suuntaan, jossa myös kilpapuolella silitellään liikaa, ei uskalleta vaatia tarpeeksi ja ylläpidetään vääränlaista kiiltokuvaa. Se on karhunpalvelus myös huipulle tähtääville pelaajille: useimmissa ulkomaiden sarjoissa komento on paljon kovempaa.
Urheilupsykologi Kaski painottaa, että paluuta takavuosien johtamiseen ei ole, mutta muutos ottaa aikansa. Hän toivoo, että urheilussa opittaisiin ottamaan ongelmat esille ennen kuin ne kasvavat, ja käyttämään ulkopuolista ammattiapua jo varhaisessa vaiheessa.
– Urheilu on yhä useammalle työ, mutta oikeusturva-, työterveys- ja työsuojeluasioissa ollaan monin paikoin lapsenkengissä. Myös valmentajat tarvitsevat tukea ja henkilöitä, joille purkaa paineitaan ilman pelkoa seurauksista.
Kaski muistuttaa, että kaikki pyrkivät urheilussa pohjimmiltaan samaan: mahdollisimman hyvään lopputulokseen. Joukkuehenki, yhteenkuuluvuus ja luottamus ovat urheilun hienoimpia asioita, mutta ne eivät synny tai säily itsestään.
– Valmentaja ei ole kentällä eikä tee tulosta, mutta hän voi parhaimmillaan mahdollistaa ja pahimmillaan estää sen. Tämän ymmärtäminen ja tietty etäisyys auttaa useimmiten kaikkia osapuolia käsittelemään paineita ja luo tilan, jossa on helpompi keskittyä oleelliseen. Silloin myös ristiriidat, vaikeat hetket ja yksittäiset ylilyönnit on helpompi käsitellä.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.