Miten Lukon mestaruuskrapula vaihtui hurjaksi voittoputkeksi? – kultakypärän mielestä menestysresepti on kiekkokontrolli: "Päätykiekko on ihan ilmainen kiekko vastustajalle"

Kärppien päävalmentaja Lauri Mikkola oli katkeran tappion jälkeen eri linjoilla sekä kollegansa että tuomariston kanssa.

| Päivitetty

Lukko on liigahistoriassa kahdesti pystynyt kymmenen ottelun voittoputkeen. Syksyllä 1994 Lukko kasasi kymmenen ottelun voittoputken, jossa kaikki voitot olivat vieläpä varsinaiselta peliajalta. Vuodenvaihteessa 2019–2020 Lukko sai aikaan niin ikään kymmenen ottelun letkun, joka venyi katkettuaan vielä ennätykselliseksi 16 ottelun pisteputkeksi. Nyt seuraennätys on jälleen näppien ulottuvilla, sillä Lukko kasvatti lauantaina voittoputkensa jo yhdeksään otteluun kaatamalla kotijäällään Kärpät maalein 2–1 (0–0, 0–0, 2–1).

Putken jatkumisesta Lukko saa kiittää tehopuolustaja Vili Saarijärveä, joka nousi 33 sekuntia ennen päätössummeria tekemään voittomaalin. Vauhdit komeaan soolomaaliin Saarijärvi potkutteli ihan omasta kenttäpäädystä asti. Normaalioloissa Äijänsuo olisi varmasti räjähtänyt huutomyrskyyn, mutta nyt vain ”Hyvä Vilii!” -huudot kaikuvat ravintolaparvelta tyhjässä hallissa.

– Huomenna on lepopäivä, joten oli kiire äkkiä saunaan ja laittamaan jalat kohti kattoa, Saarijärvi letkautti.

”Aikamoinen mähinäpeli”

Kärpät ei purematta niellyt katkeraa ratkaisua. Päävalmentaja Lauri Mikkolan mukaan oululaisia jäi kaivelemaan Lukon Arttu Ilomäen ja Kärppien Jaakko Niskalan pystypaini samaan aikaan, kun Saarijärvi polki laidan kautta paraatipaikalle.

– Aika kyseenalainen tilanne siinä sinisen päällä, että meidän pakki ei päässyt siihen tilanteeseen kiinni. Kyllä meidän näkemys aika vahvasti on, että siinä estäminen oli, mutta tuomarit...en tiedä, näkivätkö edes koko tilannetta, mutta se meni ohi ja siitä tuli voittomaali. Raskas hinta tälle pelille, manasi Mikkola.

Juuri Kärpät pitää perättäisten liigavoittojen ennätystä hallussaan. Oululaiset voittivat syksyllä 2013 peräti 17 ottelua putkeen.

Nyt ei mene ihan yhtä kovaa. Tulokasvalmentaja Mikkolan alku Kärpissä on ollut kohtalaisen hyvä, sillä joukkue on keikkunut koko kauden tasaisen sarjan kärkikuusikossa. Nyt Kärpillä on menossa vaikeampi vaihe, jonka myötä ote suorasta puolivälieräpaikasta uhkaa livetä, kun taas Lukko tulee taulukossa täyttä höyryä ylöspäin.

Siitä lähtien, kun Lukko kävi 20. marraskuuta voittamassa Oulussa maalein 2–5, Kärpät on ottanut 18 otteluun vain kuusi voittoa. Lukko on samalla aikavälillä jäänyt 14 ottelussaan vain kerran ilman pisteitä ja nousi jo hengittämään Kärppien niskaan seitsemännelle sijalle.

Yhtä mieltä kaikki olivat siitä, että Äijänsuolla nähtiin huippukamppailu.

– Voisin lainata Kukkosen Miskan sanoja, että aikamoinen mähinäpeli. Tosi tasainen kahden laatujoukkueen välinen peli, Saarijärvi kuvaili.

– Kaikkinensa pelin vaade oli kyllä todella kova tänään. Mielestäni oli todella hyvä jääkiekkopeli, Lukon päävalmentaja Marko Virtanen totesi.

Venäläisveskarien valtaistuinpeliä

Eri linjoilla päävalmentajat olivat kuitenkin siitä, kumpi jääshakissa oli niskan päällä.

– Pystyttiin hiukan erätauolla nostamaan vielä kolmanteen erään. Omien lasien mukaan kuitenkin ansaittiin tämä voitto, Virtanen sanoi.

– Sanotaan, että Lukko oli vahva ekan erän, ja me sen edetessä petrattiin omaa tekemistä. Toinen ja kolmas erä oltiin hallitsevampi joukkue, luotiin hyviä paikkoja, mutta ei vain tehty enempää maaleja, Mikkola näki.

Todennäköisyyksiä ammatikseen laskeva Jani Pellinen käänsi Twitterissä maaliodottaman Lukon eduksi 2.07–1.58, joten sen perusteella tulos vastasi hyvin luotuja maalipaikkoja.

Ottelu oli kahden KHL-taustaisen venäläismaalivahdin Lukon Artjom Zagidulin, 25, ja Kärppien Stanislav Galimovin, 33, valtaistuinpeliä. Sekä Zagidulinin 19 torjuntaan että Galimovin 30 koppiin mahtui tukku huippupelastuksia.

Yksi näyttävimpiä oli Zagidulinin dominikhasekmainen kylkisyöksy Juhamatti Aaltosen läpiajoon. 500. liigapeliään pelannut Aaltonen, 36, ei näin saanut juhlaillalleen kruunua, vaikka nelinkertainen Suomen mestari alustikin vieraiden tasoituksen ristipistollaan.

Ottelun maalitili aukesi vasta kolmannen erän alussa, kun Sebastian Repo ampui kahdella kahta vastaan hyökkäyksestä Anrei Hakulisen jätön jälkeen kiekon yläkulmaan. Vielä astetta tarkempi laserin yläpesään oli Ville Koivusen tasoitusmaali.

Joukkue ei puhu putkista vaan palautumisesta

Lukolla on mahdollisuus sivuta seuraennätystä tiistaina Lahdessa, kun raumalaiset kohtaavat koronakaranteenista vapautuneen Pelicansin. Media pitää putkien pyörittelystä, mutta Saarijärven mukaan Lukon pukukopissa niistä ei puhuta ollenkaan.

– Kyllä me keskitymme seuraavaan peliin ja elämme niin sanotusti siinä hetkessä. Totta kai olisi hienoa tehdä seurahistoriaa, mutta me keskitymme siihen, että seuraavaksi on kova Pelicans vastassa, emmekä katso yhtään sen pidemmälle, hän kuittasi.

– Yksikään voitto ei tule ilmaiseksi. Työ on tehtävä peli kerrallaan.

Ja pelejä, niitä Lukolla kaikkien koronasiirtojen jälkeen piisaa.

– Nyt sitten alkaa se kuuden viikon jakso, että vähintään kolmea peliä mennään per viikko. Se on kovaa hommaa ladata itsensä joka peliin. Jokainen vapaapäivä tulee tarpeeseen, päävalmentaja Virtanen muistutti.

Voittoputken takana on kiekkokontrolli, näkee kultakypärä

Rauman Lukko on jääkiekkoliigan kuumin joukkue. Kiekkokansan huulilla onkin kysymys, miten mestaruuskrapulaa syksyllä potenut joukkue näyttää nyt yhdeksän pelin voittoputkessa jälleen mestariehdokkaalta.

Joukkueen patenttivastaus kysymykseen on selvästi ”hyvä arki”.

– Varmasti se, miten teemme sovittuja asioita yhdessä, millaista arki on, miten treenaamme ja millä fiiliksellä olemme. Kova työnteko on tuottanut tulosta, ja pelissä olemme pysyneet samalla sivulla. Ei siellä mitään taikatemppuja ole tehty, Lukon paras pistemies Vili Saarijärvi sanoi lauantain Kärpät-pelin jälkeen Länsi-Suomelle.

– Tarina on tietenkin pitkä kaikkea lähteä kertomaan, mutta kyllä suurin syy on siinä, että olemme saaneet hyvää, harmonista, laadukasta arkea. On saatu pelaajat terveeksi ennen kaikkea ja pystytty sitoutumaan yhteiseen työntekoon. Kaikki ymmärtää, että se on se juttu, mikä tuo tulosta, päävalmentaja Marko Virtanen tiivisti torstain HPK-pelin jälkeen C Morelle.

– Joukkueessa on todella hyvä fiilis ja olemme saaneet harjoitella nyt laadukkaasti yhdessä. Olemme pystyneet treenaamaan kunnolla joukkueena viimeksi marraskuussa, joten meneillään oleva pieni ottelutauko on ollut meille hyväksi, kapteeni Anrei Hakulinen totesi Liigan nettisivuilla.

Lukon kokoonpanotilanne näyttää tosiaan hyvältä, sillä joukkue on lähes terve. Reilun kuukauden sivussa ollut puolustaja Vili Laitinen on palannut joukkueharjoituksiin, eikä tämän viikon peleistä puuttuneen Mikko Petmaninkaan vamman pitäisi olla vakava.

Mutta mitä itse pelissä on muuttunut alkusyksyyn verrattuna? Vili Saarijärven mielestä avainasia on kiekollisessa pelaamisessa, etenkin hyökkäysten käynnistämisessä omasta päädystä.

– Varmasti sellaista kiekkokontrollia on lisätty. Emme huiski niin paljon kiekkoa. Jos ei ole paikkaa lähteä ylöspäin, niin pyöräytämme takaisin ja haemme uudet vauhdit, kultakypärä vastaa kysymykseen, onko Lukko pyrkinyt pitämään enemmän kiekkoa itsellään. 

– Pakeilla on iso vastuu, että peli ei ole puskemista. Meidän ratkaisu on aika tärkeä, että otetaanko päädyn kautta vai uudet vauhdit. Päätykiekko on ihan ilmainen kiekko vastustajalle. Olemme lisänneet oikealla tavalla rauhallisuutta ja liikuttaneet vastustajan kärkeä.

Samoilla linjoilla on Hakulinen.

– Olemme pysyneet viime otteluissa todella hyvin kiekossa, ja olemme hallinneet sitä kautta pelejä. Olemme luoneet aiempaa pidempiä hyökkäyksiä, mikä on tuottanut hyvin tulosta, kun olemme ottaneet vähemmän jäähyjä suhteessa vastustajiin, kapteeni näki.

Joskus siis hidastamalla peliä, joukkue näyttääkin nopeammalta. 

– Pääsemme nyt hyökkäysalueelle samassa rytmissä, eikä niin, että kolme menee ylöspäin ja kaksi on tulossa toiseen suuntaan, Saarijärvi sanoi.

– Se on tärkeää hyökkäyspelin kannalta, sillä jos emme pääse kuljettamaan syvälle, niin pääsemme ainakin nopeasti, yhdessä ja ylhäältä paineistamaan tai jos heitetään päätykiekko, niin olemme parhaassa tapauksessa siinä ekana kiinni.

Päävalmentaja Virtanen huomautti kuitenkin Kärpät-voiton jälkeen lehdistötilaisuudessa, että liian rauhallisesti ei ole syytä ottaa.

– Pelin alussa jäätiin vähän turhaan paineen alle kiekottelemaan. Olisi voinut lähteä vähän rivakammin, mutta se parani erän edetessä ja toiseen erään.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut