Moisasen suojatti torjui kaiken - Ak Bars Kazan juhli KHL:n mestaruutta

Ak Bars Kazan vei seurahistoriansa kolmannen Gagarin Cupin, kun se kukisti Moskovan TsSKA:n voitoin 4–1.

Puolustaja Atte Ohtamaa ja maalivahtivalmentaja Ari Moisanen päättivät KHL-kautensa mestaruusjuhliin.

Kaksikon edustama Ak Bars Kazan vei seurahistoriansa kolmannen Gagarin Cupin, kun se kukisti Moskovan TsSKA:n voitoin 4–1.

Sunnuntain kotiottelussaan Kazanin sankari oli maalivahti Emil Garipov, jonka Moisanen piiskasi pudotuspelivaiheessa huippuiskuun. Garipov torjui nollapelin, ja kanadalaisen Rob Klinkhammerin ylivoimamaali riitti voittoon.

Kazan voitti KHL:n myös vuosina 2009 ja 2010. Jälkimmäisen mestaruuden takuumies oli raumalaismaalivahti Petri Vehanen.

Ohtamaa ja Moisanen nousivat harvalukuiseen joukkoon, sillä heitä ennen vain yksi suomalainen puolustaja ja yksi suomalainen valmentaja oli juhlinut KHL-mestaruutta. Puolustajista Gagarin Cupia oli ennen nostellut Janne Jalasvaara ja valmentajista Marko Torenius.

Lukkoakin edustanut Justin Azevedo valittiin pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi. Hän voitti Kazanin paidassa myös pudotuspelien pistepörssin.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut