Valmentaa kuin nainen. Sen niminen oli hanke, jonka Suomen Valmentajat ry käynnisti Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella vuonna 2013. Hankkeella pyrittiin lisäämään naisvalmentajien määrää, tukemaan urapolkuja koulutuksella, mentoroinnilla ja verkostoja rakentamalla sekä rohkaisemaan naisia hakeutumaan ylemmän tason valmentajakoulutuksiin ja tehtäviin. Vuosina 2013–19 hanke toteutettiin palloilulajeissa, 2020–21 mukana taas ovat kahdeksan eri kamppailulajin liitot sekä yhteistyötoiminnan kautta Painonnostoliitto.
– Vaikka naisia on paljon eri lajien harrastajina ja ohjaajina, heitä on huomattavan vähän kilpavalmentajina ja ylemmän tason valmentajakoulutuksissa. Tarkoitus on selvittää, missä kohtaa urapolku tökkää ja mitä erityistoimia mahdollisesti tarvitaan, että naiset voivat halutessaan edetä valmentajina siinä missä miehetkin, tiivistää Valmentaa kuin nainen -hanketyöntekijä Sanna Erdoğan.
Naisten määrä kasvoi palloilulajeissa etenkin nais- ja tyttöpuolen maajoukkuetoiminnoissa. Lievää kasvua on nähtävissä myös naisten pääsarjatasolla, mutta miesten valmennuksessa naisia on yhä vähän.
Ringetessä naisvalmentajien määrä naisten pääsarjoissa kasvoi vuosina 2015–19 neljästä 16:aan, jääkiekossa viidestä 10:een ja jalkapallossa kahdesta kuuteen. Rauman seudulla edustusjoukkueiden naisvalmentajia löytyy juuri ringetestä: Rauman Lukon Minna Lahtinen, Laitilan Jyskeen Marleena Kuusisto ja Luvian Kiekon Kirsi Pukkila.
Lukko ja Wallin yhtenä esimerkkinä
Sukupuoleen ja numeroihin tuijottaminen voi tuntua simppeliltä, mutta toisaalta asiakin on tavallaan simppeli: et voi – ainakaan kovin helposti – tulla sellaiseksi, mitä et näe. Naisvalmentajat ovat esikuvina yhtä tärkeitä kuin jääkiekon, seiväshypyn, nyrkkeilyn tai mäkihypyn urheilijapioneerit.
– Mitä monipuolisemmalta ja -arvoisemmalta urheilun toimintaympäristö näyttää, sitä useamman on helpompi tulla sinne. Jos ajatellaan, että valmentajan tulee olla tyyppiä x, valmentajuus on avoinna vain heille. Se sulkee ulos paljon potentiaalia ja osaamista – ja koskee myös miehiä, jotka eivät sovi niin sanottuun perinteiseen muottiin, Sanna Erdoğan muistuttaa.
Jos naiset ovat edelleen harvassa naishuippujoukkueiden valmentajina, miesten puolella heidät voi valmentajakäsitteen määrittelystä riippuen laskea yhden tai kahden käden sormilla.
Henkisessä valmennuksessa naispuolisia tekijöitä käyttää useampi maa- ja seurajoukkue. Valtaosa Suomen Psykologiliiton sertifioimista tai Olympiakomitean suosittelemista urheilu- ja liikuntapsykologeista on naisia. Etenkin jääkiekossa on innostuttu viime vuosina henkisestä valmennuksesta, ja esimerkiksi Rauman Lukon mentaalivalmentajana on jo muutaman kauden toiminut Mirjam Wallin.
Kompetenssi, ikä ja kokemus auttavat
Ilveksen veikkausliigajoukkueen fysiikkavalmentaja Heli Rekimies on Suomessa ainoa, joka työskentelee konkreettisesti kenttävalmennuksessa miesten huipputasolla. Hän toteaa saman kuin moni: olevansa nainen joka valmentaa, ei naisvalmentaja.
– Naisten kynnys nousta naisten kilpavalmennukseen on madaltunut, mutta miesten joukkueisiin se on yhä korkea. Toivoisin naisilta itseltäänkin lisää kunnianhimoa, itseluottamusta ja uskallusta hakea vaativampiin koulutuksiin ja tehtäviin.
Ammattivalmentajatutkinnon suorittanut Rekimies on valmentanut vuodesta 1988, jo oman jääkiekkouransa aikana. Jalkapallo-Ilveksessä hän työskennellyt vuodesta 2010 ja liigamiesten kanssa vuodesta 2015. Fyysisen valmennuksen johtajana vastuulle kuuluvat myös seuran nais- ja reservijoukkueet sekä maajoukkuepolun pelaajat B1-ikäluokkaan asti.
– Jalkapallossa sukupuolestani ei ole kertaakaan tehty numeroa, toisin kuin jääkiekossa. Kun olin 19-vuotias, yksi
Jääkiekkoliiton viskaali kysyi minulta, millaista on valmentaa poikia naisena. Tokaisin, että vaikea sanoa, kun ei ole kokemusta miehenä valmentamisesta.
Ikä, kokemus ja kompetenssi toki auttavat. Rekimies heittää, että viisikymppisenä on huomattavasti helpompi komentaa 27:ää nuorta miestä kuin 25-vuotiaana.
Medianäkyvyys normalisoi asiaa
Medianäkyvyys eri kanavissa on nykyaikana entistä tärkeämpää sille, että asiat etenevät myös oman piirin ulkopuolella. Osana Valmentaa kuin nainen -hanketta toteutettiin yhteistyössä Yleisradion kanssa vuonna 2019 kommentaattorikoulutus, josta tv-lähetyksissä asiantuntijoina sittemmin toimineet naiset saivat oppia, tukea ja rohkaisua.
Suurelle yleisölle tunnetuin lienee Palloliiton tyttöjen huippujalkapallopäällikkö, vuodesta 2016 Yle Urheilun asiantuntijanana toiminut valmentaja Marianne Miettinen. Miettinen sai miesten EM-kisoja 2016 kommentoidessaan kuulla arvostelua ja ihmettelyä sukupuolensa vuoksi, mikä aiheutti myös vastareaktion: mitä sitten, jos miesten pelejä kommentoi nainen? Sittemmin Miettisen asiantuntemus on kerännyt pääosin kiitosta yli laji- ja sukupuolirajojen.
– Voi kuulostaa hassulta sanoa näin, mutta esikuvien merkitys on tärkeä jo siksi, että ihmiset näkevät naispuolisia huippuvalmentajia ylipäätään olevan. Medianäkyvyys on yksi asia, joka normalisoi kehitystä ja antaa uskoa muillekin, Sanna Erdoğan sanoo.
Jostain helpompi puhua naisten kesken
Kamppailulajeissa suhtautuminen naispuolisiin valmentajiin riippuu Erdoğanin – joka on itse ex-aktiivinyrkkeilijä, nyrkkeilyvalmentaja ja aloittanut väitöskirjatyön aiheesta Sukupuoli ja valtasuhteet urheiluvalmennuksessa – mukaan osin siitä, kuinka perinteisestä lajista on kyse ja millainen sisäänrakennettu toimintakulttuuri on.
– Esimerkiksi vyöjärjestelmälajeissa mustan vyön omaava miesvalmentaja on auktoriteetti heti sisään astuessaan: hänelle kumarretaan ja kaikki sujuu. Mustan vyön naiselta saatetaan ensimmäiseksi kysyä, miten tämä on vyönsä hankkinut, ja kyseenalaistaa osaamista pitkäänkin. Naisten täytyy yhä todistaa kykynsä eri tavoin kuin miesten.
Itse urheilijat harvemmin kyseenalaistavat tai ihmettelevät valmentajan sukupuolta: tärkeintä on, että tämä osaa hommansa, välittää heistä ja auttaa kehittymään. Sen sijaan ajattelumalli, jonka mukaan naiset olisivat lähtökohtaisesti lempeämpiä, empaattisempia tai ”pehmeämpiä” valmentajia kuin miehet, on vain toinen puoli stereotyyppistä väheksymistä.
– Toki on asioita, joista nais- ja tyttöurheilijoiden saattaa olla helpompi puhua naiselle kuin miehelle, kuten vaikka painonhallinta ja kuukautiskierron vaikutukset. Valmentajuus ylipäätään on muuttunut yksilökeskeisemmäksi ja ihmisläheisemmäksi. Osa takavuosien toimintatavoista ei enää toimi tai mene läpi, Sanna Erdoğan sanoo.
Uskokaa itseenne, sanoo Rekimies
Heli Rekimiehen mukaan valmentajan tärkein työkalu on ammattitaidon ohella oma persoona.
– Minähän olen aika natsi silloin, kun tehdään hommia… no ei, mutta sovitut jutut pitää vaan tehdä. Ei toimintatyyli saati vaatimustaso riipu koutsin sukupuolesta.
Sanna Erdoğan painottaa, että ammattivalmentajuudessa ensisijaista on osaaminen, ja huipulle nousu vaatii paljon työtä, aikaa ja kokemusta. Ihanne toki olisi, että sukupuolella ei olisi mitään merkitystä. Mutta niin kauan kuin rakenteet, ennakkoluulot ja osin tiedostamattomat käytännön asettavat naisten tielle esteitä, niistä pitää puhua ja niitä kannattaa pyrkiä murtamaan.
– Etenkin perinteisissä lajeissa sosiaalistutaan vahvasti tietynlaisiin toimintamalleihin ja käsityksiin. Niistä tulee totuuksia, jotka siirtyvät eteenpäin. Osa on säilyttämisen arvoisia, mutta pelkästään se, että näin on aina tehty, on harvemmin hyvä perustelu millekään ja voi pikemmin estää kehitystä.
Heli Rekimiehen mukaan naisten – tai miesten – ei ole syytä muuttaa persoonansa keinotekoisen ”äijämäiseksi” ollakseen uskottava valmentaja. Tärkeintä on oma intohimo, halu kehittyä ja olla olemassa valmennettavia varten. Mitä hän haluaisi sanoa niille tytöille ja naisille, jotka haaveilevat ammattivalmentajan urasta?
– Uskokaa itseenne, pysykää lajin parissa, kouluttautukaa ja hakekaa valmennuspestejä. Omaa osaamista ja ammattitaitoa ei tarvitse epäillä, vaikka olisit ainoa nainen huoneessa, joka on täynnä valmentajia.
Susanna Luikku
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.