Naisiirojen maaliton putki venyi jo yli 300 minuutin – paras maalintekijä kannettiin Tuusulassa paareilla kentältä

Pallo-Iirot hävisi Ykkösen sarjakakkoselle PKKU:lle, mutta pelin jälkeen tärkein uutinen oli Aino Varkoin vointi.

| Päivitetty

Pallo-Iirojen naiset ovat pelanneet jalkapallon Ykköstä yli 300 minuuttia ilman maalia. Lauantaina raumalaisille liian vahva oli kotitekonurmellaan Pallokerho Keski-Uusimaa, joka osui avauspuoliajalla kahdesti minuutin sisään. Sarjakakkonen PKKU voitti maalein 2–0 (2–0).

– Ekalla jaksolla olimme ihan hukassa, mikään ei onnistunut, eikä saatu mitään aikaiseksi. Säästyimme siinä, että omiin meni vain kaksi. Toiselle jaksolle muutettiin ryhmitelmää meille näemmä parempaan 3–5–2:een, mutta eipä silläkään juurikaan paikoille päästy, tuskaili Iirojen valmentaja Iiro Koivula.

Pallo-Iirot on saanut pallon verkkoon viimeksi huhtikuun puolella 29.4. Turussa, jolloin Aino Varkoi osui avausjakson 34. peliminuutilla. Sen jälkeen Iirot on pelannut ilman maalia 326 minuuttia ja lisäajat päälle. Erittäin huono uutinen Iirojen kannalta on se, että Varkoi loukkaantui lauantaina vaarallisen näköisessä yhteentörmäyksessä. Hyvä uutinen tosin on se, että mitään vakavampaan ei alustavan arvion mukaan sattunut.

– Vähän ennen loppua sattui sellainen tapaturma, että Varkoi törmäsi täydellä vauhdilla vastustajaan ja vietiin paareilla pihalle. Ensihoito kävi hänen kuntonsa tarkistamassa, ja vaikka pahalta näytti, ei onneksi sen kummempaa tainnut sattua, Koivula kertoi.

Valmentajan mukaan viisi maalia tehnyt kärki tuskin on silti mukana torstaina, kun Iirot vierailee VIFK:n vieraana Vaasassa. Täysi pistepotti tekisi välillä Iiroilla eetvarttia, sillä kun edellinen voitto on neljän ottelun takaa Ilves/2:sta vastaan, joukkue on valahtanut kärkisijoilta sarjan tasaiseen keskikastiin.

– Muutaman yön saa taas miettiä läpi näitä asioita, huokasi Koivula. 

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut