
Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue aloittaa olympiaurakkansa sunnuntaina aamupäivällä Suomen aikaa ottelulla Yhdysvaltoja vastaan.
Yksi joukkueen avainpelaajista on kokenut hyökkääjä Annina Rajahuhta, joka on kiekkoillut tämän kauden eksoottisesti kiinalaisseura Kunlunin naisten joukkueessa.
Laitahyökkääjänä pelaavalle 28-vuotiaalle Rajahuhdalle päätös lähteä ammattilaiseksi maailman toiselle puolelle ei ollut vaikea.
- Päätöstä ei tarvinnut kauaa miettiä. Vaikka Kiina onkin hieman eksoottinen kiekkomaa, niin pelaamme puolet kaudesta Pohjois-Amerikassa ja olin jo kuullut Noora Rädyltä, että olosuhteet ja taustat ovat seurassa kunnossa. Lisäksi naiskiekossa ammattilaisena pelaaminen on todella harvinaista, joten tällaisen mahdollisuuden saaminen oli ihan mahtava juttu.
Rajahuhta oli ennen ulkomaille lähtöään kuulunut vuosia SM-sarjan kärkipelaajiin. Oliko kotimainen sarja siis jo pelattu läpi?
- Kausi Suomessakin alkoi hieman eri tavalla, sillä pitkäaikainen tutkaparini Linda Välimäki vaihtoi seuraa Bluesista Ilvekseen. Lindan kanssa ehdimme pelata monta kautta samassa ketjussa. En sanoisi, että sarja on pelattu läpi, mutta uskon, että muutokset piristävät aina ja tällä kaudella on ollut hauska pelata uusia joukkueita ja pelaajia vastaan, Rajahuhta avaa päätöksensä taustoja.
CWHL-pelit vastaavat vauhdiltaan sitä, kun pelaamme maajoukkueen kanssa eurooppalaisia joukkueita vastaan
CWHL on ammattilaissarja, mikä osaltaan nostaa pelin tasoa heti kotimaiseen pääsarjaan verrattuna. Pelin laatu vertautuukin korkeammalle tasolle.
- Sanoisin, että CWHL-pelit vastaavat vauhdiltaan sitä, kun pelaamme maajoukkueen kanssa eurooppalaisia joukkueita vastaan. Kaikki joukkueet ovat todella luistelevia ja fyysisiä, Rajahuhta sanoo.
Noin puolet Kunlunin joukkueesta on kiinalaisia, ja loput ovat kotoisin joko Pohjois-Amerikasta tai Suomesta. Vastustajat ovat pääosin pohjoisamerikkalaisia.
- Kaikilla joukkueilla on paljon luisteluvoimaa ja peliä pyritään viemään voimakkaasti kohti maalia. Maalinedustoilla pelataan kovaa ja syöttötaidossa sekä laukaisuvoimassa monet pelaajat ovat mielestäni eurooppalaisia edellä.
Koska CWHL on pohjoisamerikkalainen sarja, ovat vierasreissut kiinalaiselle joukkueelle pitkiä. Hotellielämä tulee siis tutuksi.
- Olemme noin kuukauden kerrallaan reissussa. Pelaamme Pohjois-Amerikassa vieraspelit ja asumme aina hotelleissa. Usein joudumme myös treenaamaan hotellien kuntosaleilla, mikä asettaa tietenkin oman haasteensa.
Kotipeleissä olosuhteet ovat luonnollisestikin paremmat.
- Kiinassa meillä on oma kerrostalo, josta hallille on matkaa noin kaksi kilometriä. Hallilla meillä on oma kuntosali ja jäätä on tarjolla niin paljon kuin haluamme, joten treenaaminen ja olosuhteet ovat siellä kunnossa. Muut joukkueet lennätetään aina muutamaksi viikoksi Shenzheniin, jossa pelaamme kotipelit.
Kunlunin suomalaiset asuvat seuran omassa kerrostalossa yhteisessä kämpässä.
- Jaamme Noora Rädyn kanssa kolmion, ja elo ”hokikommuunissa” on sujunut hyvin. Talon alakerrassa on ruokala ja joukkueella on oma kokki. Jäähallille on kätevä pyöräillä ja hallista löytyy kaksi kaukaloa sekä oma kuntosali eli puitteet Kiinassa ovat kunnossa.
Pohjoisamerikkalaiset ja suomalaiset pelaajat ovat perinteisempien kiekkomaiden edustajina luonnollisestikin huippu-urheilijoita, mutta joukkueen kiinalainen puoli onkin sitten asia erikseen.
- Kiinalaiset pelaajat ovat tottuneet tiukkaan käskytykseen ja omatoimisuutta heiltä ei löydy juuri ollenkaan. Kiinalaisilla on hyvä työmoraali ja he haluavat kyllä oppia, mutta heidän täytyy saada tarkat ohjeet kuinka toimia. Myöskin pelaajien ruokatottumuksia on jouduttu käymään läpi, sillä ne eivät aina ole terveellisimmästä päästä.
Suomi Pyeongchangiin mitali mielessä
Kuten naiskiekossa on ollut tapana aina lajin historian alkuaskeleilta asti, ovat Kanada ja Yhdysvallat suurimmat kultasuosikit kisoissa. Suomi lähteekin kisoihin altavastaajana.
- Kaikki maat panostavat aina leiripäiviin näin olympiavuonna ja monet eurooppalaiset joukkueet ovat ottaneet kehitysaskeleita kauden aikana. Jenkkien ja Kanadan maajoukkueet ovat tietenkin suuret ennakkosuosikit finaaliin, mutta uskomme, että mikäli joukkuemme pelissä kaikki loksahtaa paikalle, niin kumpikin joukkue on voitettavissa yksittäisessä ottelussa. Tottakai lähdemme tavoittelemaan kisoista mitalia, mutta mitään ei saa pitää itsestään selvyytenä, kuten Sotšista opimme.
Rajahuhta on maajoukkueen runkopelaajia, ja muutaman vuoden tauosta huolimatta arvokisaedustuksia uralta löytyy jo viisi.
- Itse olen lähdössä urani kolmansiin olympialaisiin. Viimeksi arvokisoissa edustin maajoukkuetta Sotšissa 2014, joten tuntuu taas mahtavalta laittaa leijonapaita pitkästä aikaa päälle arvokisojen merkeissä. Olympialaiset ovat mahtava urheilutapahtuma ja on kunnia olla taas edustamassa naisleijonia.