Jääkiekkoliigan runkosarjaa on Rauman Lukon osalta pelaamatta yksi ottelu. Se on selvää, että Lukko palaa yhden välikauden jälkeen pudotuspelijoukkueeksi ja että pudotuspelit alkavat niin sanotulta villi kortti -kierrokselta.
Kun Lukko rämpi viime kaudella ja jäi 12. sijalla ulos pudotuspeleistä, moni kannattaja olisi varmaan ollut suht tyytyväinen paluuseen pudotuspeleihin. Nyt ei ole.
Toisaalta, kun Lukko laittaa pelaajiin kiinni HIFK:n ja Kärppien jälkeen eniten rahaa koko sarjassa, on seuralta kohtuullista odottaakin säännöllistä sijoittumista kuuden joukkoon ja puolivälieräpaikkaa.
Itse veikkasin syksyllä Länsi-Suomen kiekkoliitteeseen Lukon sijoitukseksi kahdeksatta sijaa saatesanoilla:
– Pekka Virralta olisi kova temppu palauttaa rauha Raumalle ja hilata Lukko takaisin pudotuspeleihin. Uutta on paljon, heti tuskin kulkee.
Lukolla kuitenkin kulki heti. Ajatus Virran KalPasta tutusta tavaramerkkikiekottelusta siirtyi hämmästyttävän nopeasti kaukaloon.
Kun moni muu joukkue kaahaili vielä kesän aktiivisuuspuheiden jäljiltä kaukalossa miten sattui, Lukko napsi hallitusti pisteitä ja keikkui kuuden joukossa.
Vaikkei peli aina niin kulkenutkaan, ylivoimapeli toimi, Kaapo Kähkönen otti maalissa kaiken kiinni ja KalPasta palannut Janne Keränen lätki liukuhihnalta maaleja.
Sitten tuli marras-joulukuun loukkaantumissuma ja lamavaihe. Joko loukkaantumiset vaikuttivat Lukon peliin, ryhmädynamiikkaan, vastustajat oppivat paineistamaan raumalaisten oman alueen hitaita lähtöjä järkevämmin tai jotain muuta, mutta peli ei enää kulkenut.
Pitempi tappioputki sattuu jossain vaiheessa kautta kaikille liigajoukkueille, joten siitä ei ollut vielä syytä huolestua. Siitä, että loukkaantumissuma ja lama iski uudelleen tammi-helmikuussa, on syytä huolestua.
Isossa kuvassa järkeviä siirtoja tehnyt Lukko saattaa olla matkalla liigan 2020-luvun kärkiorganisaatioiksi. Mutta eihän se tässä hetkessä raumalaisia lohduta, kun joukkue pelaa pudotuspelien kynnyksellä kauden huonointa jääkiekkoaan.
Peli on aivan sekaisin. Janne Niskala, Chris VandeVelde, Ville Vahalahti ja Lauri Tukonen muodostavat liigan nimekkäimmän loukkaantuneiden listan.
Kun johtava pelaaja toisensa jälkeen on pudonnut joukoista, rivissä seisovien kehonkieli on pelottavan epätoivoinen, jopa luovuttanut.
Eturivin pelaajista, joiden pitäisi nykyrosterissa ratkoa otteluita, Toni Koivisto on tehnyt yhden maalin viimeiseen kuuteentoista ja Janne Keränen viimeiseen yhteentoista otteluun.
Kauden tärkeimmillä hetkillä Kähkönen päästää helppoja maaleja, uhrautuvasta yhteispelistä ei ole tietoakaan ja ylivoimapeli on liigan heikointa.
Ei ihme, ettei kovin moni tunnu povaavan Lukolle kovin pitkää pudotuspelikevättä.
Päävalmentaja Pekka Virta toivoi, että joukkue ja yleisö päätyvät joskus naimisiin, mutta nyt ollaan paremminkin avioeron partaalla. On toki ymmärrettävää, etteivät ihmiset halua tulla katsomaan huonoa peliä ja häviöitä, mutta toisaalta ristiriitaista, että juuri tällä hetkellä joukkue tarvitsisi tukea kaikkein eniten.
Puhtaita papereita ei saa tietenkään Virtakaan. Kesällä Kuopiosta tullut vuoden valmentaja huokui vielä rentoa itsevarmuutta ja hyvää fiilistä, mutta paineet ovat alkaneet näkyä.
Virran monologeissa on paljon asiaakin, mutta jos hän kiukuttelee ja mouhoaa pukukopissa samalla tavalla kuin median edessä, ei ilmapiiri pelata jääkiekkoa ole Lukossa varmasti se kaikista motivoivin.
Toisaalta Virta on oikeassa, kun odottaa kovalla liksalla pallopeliä pelaavan ammattilaispelaajan tekevän työnsä täysillä.
Virtaa turha vielä tuomita, sillä hänen kolmen vuoden sopimuksestaan on menossa vasta ensimmäinen kausi.
Virta ja uusi urheilujohtaja Kalle Sahlstedt ovat koko ajan koonneet kulisseissa entistä enemmän omannäköistään joukkuetta ensi kaudeksi.
Kun kaikki nykypelaajista eivät kuuluu niihin suunnitelmiin, kuinka moni on vielä valmis laittamaan itsensä likoon Lukon puolesta ja kuinka moni tekee jo henkisesti muuttoa ensi kauden palkanmaksajan riveihin?
Lukolla on edelleen mahdollisuus vaikka mestaruuteen asti. Pudotuspelit ovat kuitenkin aivan oma maailmansa.
Tällainen ajatusmaailma joukkueen pitää rakentaa, sillä muutenhan kausi päättyy lyhyeen.
Uskoa voi kaivaa vaikkapa lähihistoriasta, Risto Dufvan ensimmäiseltä valmennuskaudelta 2012–13. Lukko hilasi itsensä silloin runkosarjan kymmenenneltä sijalta välieriin.
Kauden piti olla taputeltu, kun tanskalaiset NHL-avut lähtivät, mutta pudotuspeleissä kaatuivatkin jättisuosikkeina sarjoihin lähteneet Kärpät ja Jokerit.
Joukkue käänsi altavastaajan aseman edukseen ja voitti kotiyleisön taakseen. Viimeisen jokerivoiton Lukko taisteli vatsatautiepidemian harventamalla ja A-nuorilla vahvistetulla joukkueella.
Toisaalta tuolloin Lukolla oli huippuvireinen maalivahti Petri Vehanen ja joukkueen reppuselkäänsä ottanut sentteri Justin Azevedo.
Kuka tekisi nyt azevedot?
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.