Niskanen taisteli kaatumisen jälkeen mukaan mitalitaisteluun, mutta sijoittui neljänneksi

Niskanen harmitteli amatöörimäistä munaustaan juottopisteellä.

Suomen Iivo Niskanen pysyi lähes koko kilpailun ajan mitalitaistelussa pohjoismaisten hiihtolajien maailmanmestaruuskilpailujen yhdistelmäkilpailussa Itävallan Seefeldissä. Niskanen kaatui noin neljän kilometrin kohdalla juottopisteellä ja joutui kirimään takaisin kärkiryhmään perinteisen osuudella.

– Olihan se kova hiihto. Olisi ollut uran paras hiihto ilman sitä amatöörimäistä munausta. Pitää katsoa videolta, mitä siinä tapahtui, Niskanen viittasi Ylen televisiohaastattelussa törmäilyyn juottopisteellä.

Seuraavan kerran hän putosi viimeisessä nousussa, kun Sjur Röthe, Aleksandr Bolshunov ja Martin Johnsrud Sundby karkasivat mitaleille Röthen johdolla.

– Kaatuessa sattui vasempaan takareiteen. Lopussa jalka oli jo krampissa. Muuten pystyin jotenkin selviämään vapaasta, Niskanen kuittasi.

Niskanen kilpailee sunnuntaina Ristomatti Hakolan kanssa parisprintissä. Niskanen ei kuitenkaan uskonut, että lauantain tälli olisi niin paha, että häiritsisi sunnuntaina.

– Otetaan sieltä, mitä on otettavissa, Niskanen mietiskeli.

Matti Heikkinen oli 12:s, Perttu Hyvärinen 23:s ja Antti Ojansivu 33:s.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut