Nuorentunut Lukko mielii Naisten Liigassa pudotuspelipaikkaa: " Kun ajatellaan kokonaisuutta, niin näkisin, että saimme enemmän kuin menetimme"

Joukkueen uusista pelaajista moni on vasta 14–15-vuotiaita.

| Päivitetty

Paikka pudotuspeleissä. Se on siintänyt Lukon haaveena oikeastaan siitä asti, kun raumalaisjoukkue nousi naisten jääkiekkoliigaan vuonna 2016. Samaa unelmaa Lukko lähtee jahtamaan myös viikonloppuna alkavalla viidennellä liigakaudella.

– Kukaan ei halua pelata niitä karsintapelejä, joita olemme parina aiempana vuonna pelanneet. Meille oli viime vuonna pettymys, ettemme päässeet playoffeihin ja sen me haluamme nyt muuttaa. Jokaista peleiä lähdemme ainakin voittamaan, siitä se ei ole kiinni, Lukon päävalmentajana jatkava Marko Toivonen sanoo.

Kauteen Lukko lähtee nuorekkaalla joukkueella, joka vilisee 2000-luvulla syntyneitä pelaajia. Kokemusta on ladattu kapteenistoon, jonka muodostavat kapteenina jatkava Maija Koski, 27, sekä varakapteenit Karoliina Vuorenmaa, 26, Reeta Lehikoinen, 25, ja Nea Kaukola, 19.

Yhteistyöseuroista saapuneista uusista pelaajista moni on vasta 14–15-vuotiaita: Charlotta Lundström on syntynyt vuonna 2006, Neea Pelkonen, Emmi-Sofia Leino, Selina Arola ja Eveliina Koliseva vuonna 2005.

Arola on Paimion Hakan kasvatti, joka pelasi viime kaudella Mestistä ja Suomi-sarjaa Uudenkaupungin Jääkotkissa. Muut hankinnat tulevat saman tason Panelian Raikkaasta.

Lukkoa vastaan liigakarsinnoissa pelanneesta Alavuden Peli-Veikoista siirtynyt Silja Särkinen, 20, on joukkueen kokenein hankinta. Lisäksi UJK:n sopimushyökkääjä Karoliina Lindroth, 18, on tarvittaessa Lukon käytettävissä.

Toivosen mukaan Lukko haluaakin rakentaa joukkuetta ”terveelle pohjalle” ja kehittää nuorista liigapelaajia.

– Olemme sillä tavalla hyvällä tiellä, että saamme nuoret pelaajat vakuuttumaan siitä, että Raumalle kannattaa tulla, hän näkee.

Verkot edelleen vesillä

Lukosta lähtivät viime kauden jälkeen Veera ja Tuuli Ollikainen (Ilves), Emilia Varpula (Ilves), Veera Lindroth (Ilves), Janina Enström (TPS), Erika Kytömaa (UJK), Jenny Jehkonen ja Shelley Payne.

Varpula oli Lukon viime kauden paras pistenainen, mutta Toivosen mielestä joukkue ei ole heikentynyt.

– Kun ajatellaan kokonaisuutta, niin näkisin, että saimme enemmän kuin menetimme. Joukkueeseen tuli paljon taitoa.

Eivätkä hankinnat ole vielä välttämättä tässä. Toivonen kertoo käyneensä itse Tshekissä katsastamassa nuorten maajoukkuepelaajia ja keskustelleensa yhdysvaltalaispelaajien kanssa, jotka päätyivät lopulta Ruotsiin.

– Koko kesä on tehty töitä, että saisimme sopivia pelaajia oikeille paikoille ja verkot ovat edelleen vesillä, valmentaja paljastaa.

Toivonen tosin muistuttaa, että Lukon pitää itse rakentaa oma onnensa hyvällä harjoittelulla.

– Mitään oikotietä ei ole, vaan vaatimustason pitää olla kova joka kerta kun tulemme hallille. Yhtään välipäivää tai välivaihtoa ei voi viettää.

Kuudella pisteellä käyntiin

Tyytyväinen Toivonen on siihen, että pelitapa on nytkähtänyt eteenpäin ja esimerkiksi maalintekoharjoituksissa kiekot ovat alkaneet löytää paremmin verkkoihin. Hän uskoo, että Lukko on kirinyt enemmin kiinni kärkijoukkueita kuin että kärkijoukkueet olisivat repineet lisää eroa Lukkoon.

Valmennusryhmäänsä Toivonen saa avukseen Paneliasta tulevat Jerri Pelkosen ja Marko Leinon. Entinen Lukon ja Ässien liigapuolustaja valmentaa nyt naisia kolmatta kautta ja sanoo oppivansa lisää oikeastaan joka päivä.

– Ihmissuhdetaidot ovat kehittyneet, koska naispuoliset pelaajat pohtivat ja kyseenalaistavat paljon enemmän. Näkisin, että osaan lukea ihmisiä ja tilanteita paremmin.

Lukko avaa liigan viikonloppuna kotipeleissä Sportia ja HPK:ta vastaan. Niihin päävalmentajalla on selkeä odotusarvo.

– Kuusi pistettä, ei sen kummempaa.

Naisten jääkiekkoliigaa: Lukko–Vaasan Sport lauantaina klo 12.30 ja Lukko–HPK sunnuntaina klo 16.15 Kivikylän Areenalla.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut