VIDEO: Nuoriso näytti suunnan – Mikko Petman, Ville Petman ja Niklas Ylitalo nappasivat eturivin roolin, kun Lukko kaatoi KalPan

Lukon A-nuorista tuttu ketju löysi tehonsa myös miesten peleissä.

| Päivitetty

- Nuoret tuovat hyvän mausteensa tähän, totesi Pekka Virta torstain jääharjoitusten jälkeen.

Hän katseli sivusta, miten Petmanin veljekset Ville ja Mikko sekä Niklas Ylitalo kikkailivat viimeisten joukossa kaukalossa.

Virta oli päättänyt luottaa nuoriin perjantain pelissä KalPaa vastaan. Virta lisäsi, että hän oli erittäin luottavainen.

Nuoret palkitsivat luottamuksen.

Kun peli oli ohi, Äijänsuon jäähallin mediakuutiolla komeilivat Petmanin veljesten sekä Ylitalon nimet. Lukon monivuotinen kapteeni Otto Honkaheimo valitsi heidät ottelun tähdistöksi.

Samanlaisen kunnianosoituksen nuoret hyökkääjät saivat myös joukkuekavereiltaan.

Lukon jo perinteiseksi muodostuneessa voittotuuletuksessa nähtiin tällä kertaa kolmen pelaajan soolo, sillä A-junioreissa samassa ketjussa pelannut kolmikko lähetettiin kaartamaan kolmestaan päätykatsomon eteen.

Tuuletus tehdään vain voittopeleissä, ja tällä kertaa täysi pistepotti jäi kotijoukkueelle maalein 5-2 (1-2, 2-0, 2-0).

- Oli nyt ensimmäinen peli yhdessä, ja heti saatiin toimimaan. Täytyy olla tyytyväinen, Ville Petman summasi.

Nollat katosivat rytinällä sarakkeista

Siitä osoituksena aikakirjoihin merkittiin perjantaina Ville Petmanin uran ensimmäinen liigamaali, Ylitalon uran ensimmäinen liigapiste ja Mikko Petmanin kauden avausmaali.

Nollasarakkeet puhkesivat myös kahdella muulla miehellä, sillä David Nemecek kirjautti uran ensimmäiset kaksi syöttöä suomalaisissa kaukaloissa ja Ville Heinola sai tililleen kauden ensimmäisen liigapisteensä.

Tehopisteitä Heinola oli ehtinyt napsia jo NHL:ssä ja AHL:ssä.

- Vähän hankalaan tilanteeseen todella hyvä suoritus. Jokainen tietää, että keskustelu on viime aikoina vellonut muualla kuin noiden hienojen pelaajien ympärillä, Lukon päävalmentaja Pekka Virta huomautti.

Keskustelua on herättänyt Eero Elon putoaminen kokoonpanon ulkopuolelle sekä myös Vili Sopasen puuttuminen. Torstaina tosin paljastui, että Sopanen on ollut sivussa loukkaantumisen takia.

- Nyt saatiin pumpattua vahva moraali takaisin tuohon joukkueeseen ja nuoriso näytti suunnan, Virta sanoi.

Maajoukkuekaverin jalasta uran avausmaali

Ensin oli Ville Petmanin vuoro. Loukkaantumisesta toipunut sentteri ampui uransa avausmaalin hieman ennen pelin puoliväliä ja tasoitti pelin 2­-2:een.

Petman heitti laidalta kiekon kohti maalia ja haki todennäköisesti syöttöä pikkuveljelleen Mikolle. Kiekko kuitenkin osui KalPa-pakki Kim Nousiaisen jalkaan ja jatkoi matkaansa tolpan kautta maaliin.

- Aika pitkään olin saanut olla ilman maalia. Se ei ollut mikään hienoin mahdollinen, mutta maali sekin oli, Ville Petman luonnehti.

Tilannetta saatetaan kerrata lauantaina Vierumäellä, sillä sekä Petman että Nousiainen suuntasivat pelin jälkeen taksikyydillä nuorten MM-leiritykseen.

- Toivottavasti ollaan mukana loppuun asti, Petman totesi.

Heinolalle kiitokset

Kolmisen minuuttia myöhemmin oli Mikko Petmanin vuoro. Niin ikään nuorten MM-leiritykseen valittu Ville Heinola pääsi vapaasti ampumaan, eikä Samu Perhonen saanut kiekkoa pysähtymään.

Kiekko putosi KalPa-vahdin taakse, ja Petman kävi siirtämässä sen verkkoon. Maali oli nuorukaiselle uran toinen liigatasolla.

- Oli helppo tehdä. Kiitos ”Henelle” siitä, Petman sanoi.

Osuma jäi lopulta ottelun voittomaaliksi. Kolmannessa erässä Ponthus Westerholm laukoi kahdesti kiekon KalPan verkkoon ja nosti kauden kokonaismaalimääränsä jo 15:een, kun sesonki ei ole vielä edes puolivälissä.

- Ollaan paljon puhuttu siitä, että joukkue pitää saada keskiöön, joukkueena pitää tehdä hommia ja antaa kaikkensa. Tosi hieno peli, Mikko Petman totesi.

Näyttöjä siitä, että valinta olisi pitänyt tehdä

Lähellä oli, etteivät Petmanin veljekset kivunneet yhdessä myös pelin jälkeen taksiin. Mikko Petmanin nimi oli listalla, jolla aikanaan kerrottiin ehdokkaat nuorten MM-leiritykseen, mutta lopullisesta leiriryhmästä hän putosi.

- Ville lähtee kisoihin, mikä on hieno homma hänelle. Hän on ansainnut paikan, harjoitellut hyvin ja se palkitaan noin, Mikko Petman linjasi.

- Itseäni tietysti vähän harmittaa, mutta siitä pitää ottaa oikealla tavalla energiaa. Pitää näyttää muille, että olisi kuulunut sinne.

Valinnat julkaistiin torstaina, joten Petman pääsi heittämään ensimmäisen viestinsä heti seuraavana päivänä.

Tai Batman, kuten Pekka Virta veljeksiä nimittää.

- No, kyllä hän tuolla kutsuu minua etunimeltä ja puhuttelee Villeä ”Vipuksi”, Mikko Petman naurahti.

Batman-teemaan sopivasti kaksikon maaleista ensimmäisen syötti Robin eli ruotsalaispuolustaja Press.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut