Olkinuoran torjunnat auttoivat Leijonat voittoon avausottelussa

Suomi aloitti MM-urakan voitolla viidennen kerran peräkkäin.

Suomi voitti Yhdysvallat maalein 2–1 jääkiekon miesten MM-turnauksen avausottelussaan. Atte Ohtamaa ja Iiro Pakarinen tekivät toisessa erässä Suomen maalit. Maalintekijöiden ohella avainpelaajiin kuului maalivahti Jussi Olkinuora, joka urakoi tärkeitä torjuntoja etenkin kolmannessa erässä.

Suomelle kerta oli viides peräkkäin, kun MM-urakka alkoi voitolla. Viimeksi Suomi hävisi avausottelunsa 2015, jolloin Tshekin-kisoissa juuri Yhdysvallat oli etevämpi.

Latviassa pelattavien MM-kilpailujen avauskohtaamisessa molemmilla joukkueilla oli maalintekopaikkansa vauhdikkaassa avauserässä, mutta Olkinuora ja Cal Petersen pitivät maalinsa koskemattomina.

Suomalaisista hyvältä paikalta pääsi yrittämään esimerkiksi MM-debytantti Hannes Björninen, joka Marko Anttilan ja Saku Mäenalasen kanssa pelasi sähäkän erän.

Toisessa erässä Suomi hallitsi peliä. Ohtamaa teki avausmaalin, kun hän pääsi laukomaan Mäenalasen ja Anttilan esityön jälkeen. Ohtamaan tulinen kuti osui Brian Boylen mailaan ja kimposi siitä Petersenin selän taakse. Boylen maila katkesi laukauksen voimasta. Björninen teki maskin Petersenin eteen.

Erän loppupuolella Pakarinen tuplasi Suomen johdon. Ville Pokka ja Olli Määttä nappasivat syöttöpisteet.

Olkinuora torjui toisessa erässä yhden läpiajon ja antautui vasta pari minuuttia ennen erätaukoa. Jason Robertson kavensi 1–2:een.

Päätöserässä Yhdysvallat jahtasi raivokkaasti tasoitusta, mutta Suomellakin oli mahdollisuutensa. Anttila kokeili maalin edestä, mutta Petersen torjui. Puolustaja Määtän laukaus painui maalin ohi. Olkinuora esitti Suomen maalilla useita huipputorjuntoja.

Suomi pelaa Latviassa hallitsevana maailmanmestarina, koska Leijonat voitti kultaa Slovakiassa 2019, ja MM-kilpailut peruttiin viime vuonna. Huomenna Kazakstan haastaa Suomen.

STT

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut