Oskari Setänen joutui antautumaan kuudesti Venäjän nuorille: ”Ei se varmaan henkilökohtaisesti ihan legendaarisin maajoukkuedebyytti ollut"

Päävalmentaja Jukka Jalonen ei suostunut uskomaan, että joku pelaajista olisi aliarvioinut nuorta vastustajaa.

Aleksi Saarela ja Vili Saarijärvi saattoivat ennen Venäjä-peliä palata muistoissaan hetkeen, jolloin he viimeksi liukuivat yhdessä Hartwall-areenan jäällä.

Se tapahtui hieman alle viisi vuotta sitten. Saarela ja Saarijärvi olivat molemmat jäällä, kun Kasperi Kapanen ratkaisi jatkoaikamaalillaan Suomelle alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden.

Vastassa tuolloin oli Venäjä.

Venäläisiä pelaajia luisteli toisessa kenttäpäädyssä myös torstaina, kun Saarela ja Saarijärvi olivat pitkästä aikaa yhdessä leijonapaidassa ja Jukka Jalosen valmentamassa joukkueessa. Ironista kyllä, vastustaja oli jälleen itänaapurimme alle 20-vuotiaiden joukkue.

Kun Leijonat avasi Karjala-turnauksen pelit, näky oli lukkolaisittain katseltuna komea. Suomen avauskentällisessä oli peräti neljä Lukon tämänvuotisen liigajoukkueen pelaajaa, sillä keskialoitukseen kyyristyi Eetu Koivistoinen ja maalilla peliin valmistautui Oskari Setänen.

Koivistoiselle, Setäselle ja Saarijärvelle hetki oli varmasti mieleenpainuva. Kyseessä oli heidän A-maajoukkuedebyyttinsä.

Sen, mitä tapahtui seuraavaksi, miehet ehkä mielellään unohtaisivat.

Venäjä ”meni miljoonaa” ja paukutteli maaleja

Venäjän alle 20-vuotiaiden joukkue todisti alkusekunneista lähtien, että sen taso riittää aikuisten EHT-peleissä. Setänen joutui kaivamaan kiekon verkostaan jo avauserässä peräti kolmesti, kun Rodion Amirov, Marat Khusnutdinov ja Ilja Safonov heiluttivat maaliverkkoa.

– Kovaa ne tulivat. Huomasi heti ensimmäisestä maalista saakka, että siellä on tosi hyvä ja laadukas jääkiekkojoukkue vastassa, Setänen luonnehti pelin jälkeen.

Venäjän joukkueen keski-ikä oli vain 18,7 vuotta, mutta se ei kerro kaikkea. Ryhmässä on ykköskierroksen NHL-varauksia ja maalilla torjuu huippulupaus Jaroslav Askarov.

Jukka Jalonen otti ennen turnausta voimakkaasti kantaa siihen, että Venäjän ei pitäisi tulla turnaukseen juniorijoukkueella.

Aliarvioimaan hän ei kuitenkaan vastustajaa lähtenyt.

– Kansainvälisen luokan huippupelaajia, jotka menevät miljoonaa. Ei mikään yllättänyt ja uskon, että pelaajatkin tiesivät sen. Ei vaan pystytty vastaamaan, Jalonen sanoi.

– Väittäisin, että enemmän oli jännitystä kuin jotain muuta. Kaikki, jotka seuraavat lätkää, tietävät minkä tasoinen joukkue on Venäjän kaksikymppisten joukkue, hän jatkoi.

– En jaksa uskoa, että joku meidän joukkueestamme, jossa on puolet ensikertalaisia, kuvittelisi, ettei täydy täysillä vetää, kun on nuori joukkue vastassa.

”Tämä oli ihan normaali maaottelu”

Kirjaimellisesti Leijonien oli pakko vetää täysillä. Venäläiset vyöryttivät hyökkäyksiään avauserässä sellaisella vauhdilla, että suomalaiset eivät yksinkertaisesti pysyneet perässä.

– Ihan samalla tavalla valmistauduttiin kuin muutenkin. Tämä oli ihan normaalli maaottelu. Kaikkemme annettiin, ja se ei tänään riittänyt, Leijonien kapteeni Jere Sallinen sanoi.

Toisessa erässä puntit alkoivat tasoittua, ja Elmeri Eronen pystyi ampumaan kiekon ohi Askarovin. Helpotus tosin oli vain hetkellinen, sillä Daniil Tshajka ja Jegor Tsinahov ohittivat puolestaan Setäsen.

Päätöserässä Jere Sallinen ensin kavensi, mutta Jegor Afanasjev palautti eron neljään maaliin. Venäjän nuorten maajoukkue kaatoi Suomen lopulta 6–2 (3–0, 2–1, 1–1).

– Ei se varmaan henkilökohtaisesti ihan legendaarisin maajoukkuedebyytti ollut, mutta hyvää oppia, Oskari Setänen summasi.

– Kaikki oppi otetaan vastaan. Kansainvälinen taso on tosi kova. Ei muuta kuin eteenpäin.

Perjantaina Leijonilla on turnauksessa välipäivä. Suomi kohtaa lauantaina Tshekin ja sunnutaina Ruotsin.

– Ei olla tähän tyytyväisiä. Varmasti pystytään parantamaan, Jalonen ilmoitti.

Jalonen ei osannut heti pelin jälkeen sanoa, pystyykö keskushyökkääjä Peter Tiivola vielä jatkamaan turnausta. Venäjä-ottelun Tiivola jätti loukkaantumisen takia kesken.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut