Päävalmentaja Jukka Jalonen: "Tämä on yksi suomalaisen palloiluhistorian kovimmista suorituksista"

Jos vuoden 2011 mestaruusryhmä oli Mikko Koivun joukkue, tämän voi nimetä Marko Anttilan joukkueeksi. Molemmat ovat kovia johtajia, mutta hyvin erilaisia. Molemmat ovat huippuja omalla tavallaan ja omilla vahvuuksillaan, sanoi Jalonen.

| Päivitetty

Suomen maailmanmestarijoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen joutui kahdeksan vuotta sitten Bratislavassa Leijonien MM-kultaa juhliessaan pelaajien saattelemana suihkuun. Voitetun Kanada-finaalin jälkeen hän pääsi median tentattavaksi kuivin jaloin.

– Ei muuten tullut mieleenkään. Ei ole kyllä hinkua suihkuun, vaikka olo hikinen onkin, Jalonen naurahti.

Hän antoi mestaruutta koskevat kommenttinsa Bratislavan Ondrej Nepela -areenassa samoissa mediatiloissa kuin toukokuussa 2011.

– Bratislavasta näkyy tulleen suomalaiselle jääkiekkoilulle oikea onnenkaupunki. Tämä on ollut hieno, seitsemän viikon mittainen matka, Jalonen viittasi ensimmäisen MM-leirin alkamisajankohtaan huhtikuun alkupuolella.

– Mukana on ollut 11 pelaajaa ensimmäiseltä leiriltä lähtien. Matka on ollut raskaskin, mutta tämä on fyysisesti ja henkisesti erittäin vahva joukkue. Kymmenen peliä 17 päivässä, Jalonen kuvaili.

Suomi voitti turnauksessa kolmannet erät maalein 12–1, kun ei alkusarjassa 4–2 tyhjään maaliin tekemän Saksan osumaa lasketa.

– Tämä kuvaa joukkueen luonnetta ja sitoutuneisuutta. Olen hyvin ylpeä joukkueesta, päävalmentaja kehui.

Jalonen ja muu Leijonien valmennusjohto pysyi valitsemallaan tiellä, eikä lähtenyt itkemään NHL-vahvistusten perään. Lähes täysin Euroopassa pelaavista kiekkoilijoista koottu MM-joukkue sai työrauhan hyvissä ajoin, kun pelipaikkoja ei pidetty kisojen aikana auki.

– Kun miettii meidän ryhmää ja kolmea viimeistä MM-vastustajaamme, onhan se aika huikea juttu. Mestaruuksia on kuitenkin vaikea verrata. Se on vähän sama kuin vertailisi omia lapsiaan, ketä rakastaa eniten. Kaikkia rakastaa yhtä paljon, mutta eri lailla.

Anttilan tarina sykähdyttää

Jalosen ja muun valmennusjohdon päätös nimetä laitahyökkääjä Marko Anttila MM-joukkueen kapteeniksi oli nappivalinta.

– "Mörkö" on pidetty joukkueen keskuudessa. Hänen epäitsekkyytensä ja empaattisuutensa, eihän niistä voi olla pitämättä.

Vielä vähän vaille kaksikymppisenä neljännellä sarjaportaalla Suomi-sarjassa kiekkoillut Anttila oli pitkän tien kulkijana mitä sopivin pelaaja antamaan kasvot Leijonien tähdettömälle MM-joukkueelle.

– Onhan se hieno tarina. Hänellä on kauhea työmoraali, eikä hän ikinä syyttele ketään, vaan nostaa käden pystyyn, jos tekee virheen ja ottaa vastuun siitä.

Jalonen vertaa Anttilaa kahdeksan vuoden takaisen kultajoukkueen kapteeniin Mikko Koivuun.

– Jos vuoden 2011 mestaruusryhmä oli Mikko Koivun joukkue, tämän voi nimetä Marko Anttilan joukkueeksi. Molemmat ovat kovia johtajia, mutta hyvin erilaisia. Molemmat ovat huippuja omalla tavallaan ja omilla vahvuuksillaan.

Kanada paras vastustaja

Kanada-ottelun alku oli Suomelle turnauksen vaikein.

– Kanada oli paras joukkue, jota vastaan pelasimme, ehdottomasti. Etenkin ensimmäisessä erässä olimme kovassa paineessa. Toisessa erässä meillä oli paikkamme. Kolmas erä oli johtomaalimme jälkeen vähän selviytymistaistelua.Suomen maalilla pelannut Kevin Lankinen venyi finaalissa komeisiin torjuntoihin, kuten Venäjä-välierässä.

– Onneksi hän oli yhtä hyvässä vireessä kuin edellisenä päivänä Venäjää vastaan.Suomen kiekkohistorian kolmas miesten maailmanmestaruus hiljensi 56-vuotiaan, valmentajana kaiken kokeneen Jalosenkin.

– Kyllä siinä vähän tyhjä olo oli, epätodellinen fiilis, pakko myöntää. Viimeinenkin rypistys, tuli neljässä päivässä kolme voittoa aika kovista joukkueista. On semmoinen aika erikoinen spesiaalifiilinki. Ei ehkä ole täysin kolahtanut, mitä on tullut tehtyä.

– Kyllä tunteet pintaan nousivat, mutta oli rauhallisempi tunne kuin joskus aiemmin, Jalonen eritteli."Leijonat kova instituutio"

Jalosen ja muun valmennusjohdon päätös nimetä laitahyökkääjä Marko Anttila joukkueen kapteeniksi oli nappivalinta.

– "Mörkö" on pidetty joukkueen keskuudessa. Hänen epäitsekkyytensä ja empaattisuutensa, eihän niistä voi olla pitämättä.Suomessa Leijonien innoittamat kultajuhlat lähtivät käyntiin heti alkuyöstä.

– Kyllä se kertoo, mitä Leijonat merkitsee Suomen kansalle. On kova instituutio, jos näin voi sanoa. Kyllä tämä yksi suomalaisen palloiluhistorian kovimmista suorituksista on, päävalmentaja Jalonen mietti.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut