Päävalmentaja Mikael Kotkaniemi ylisti Lukon nuoria mestareita erittäin herkässä tilassa – ”Kovaluonteisin joukkue, jota olen koskaan valmentanut”

”Puolentoista kuukauden pudotuspelien” viimeisessä näytöksessä Lukon pelaajat olivat aivan äärirajoilla – joku jopa oksensi kesken pelin. Silti Lukko ei antanut periksi, vaan nosti lopulta kannua toisen kerran peräkkäin.

| Päivitetty

Lukon A-nuoret toiseen peräkkäiseen mestaruuteen johdattanut Mikael Kotkaniemi oli syvästi liikuttunut kerratessaan ratkaisuottelun tapahtumia ja koko vaikeuksien sävyttämää kautta.

Kauden vaikeuksista pienin ei ollut Kotkaniemellä, 52, itsellään viime kesän lopulla diagnosoitu syöpä. Valmentaja oli hoitojen vuoksi sivussa joukkueen toiminnasta elokuulta marraskuun loppupuolelle asti.

Tuolloin urheilun perinteiset asetelmat kääntyivät päälaelleen. Yleensähän se on valmentaja, joka auttaa urheilijoita. Kotkaniemen mukaan vaikeimpina hetkinä Lukon joukkue oli hänen henkireikänsä ja tukensa.

– Silloin käytiin syvissä vesissä. Minulla oli omat vaikeuteni, ja äitini kuoli samaan aikaan. En olisi oikein edes ollut valmis silloin marras-joulukuun vaihteessa tulemaan takaisin. Mutta oman henkisen hyvinvointini takia minun oli tultava näiden nuorten jätkien pariin. Tämä joukkue auttoi minua. Muut huolet unohtuivat, kun sai vähän aikaa hengähtää valmentamisen parissa, Kotkaniemi sanoi ääni väristen.

–Todella herkkä olo on nyt, pirun herkkä.

Kotkaniemen mukaan viides finaali oli jo kevään varrelta tuttua Lukkoa.

–Tämä peli ratkesi tylyyn vieraspelaamiseen ja puolustuspelaamiseen. Tässä ottelussa ja ottelusarjassa kävi niin kuin useasti kauden aikana. Löysimme tämän sarjan aikana keinot voittaa. Ne keinot olivat jo melkein karkaamassa, mutta niin ne vaan löytyivät. Noudatimme taktiikkaamme kirjaimellisesti, laitoimme kaverin tekemään virheet ja kävimme tekemässä maalit, Kotkaniemi analysoi.

Väsymys toi oksennuksen

Kotkaniemi on nähnyt pelaaja- ja valmentajaurallaan paljon. Hän on valmentanut muun muassa Ässien liigajoukkuetta ja eri juniorijoukkueita. Viime vuonna hän luotsasi Karhu HT:n Suomi-sarjan voittajaksi. Siksi Kotkaniemen luonnehdintaan tuoreesta mestarijoukkueesta kannattaa suhtautua vakavissaan.

–Tämä on kovaluonteisin jengi, jota olen koskaan valmentanut. Olemme olleet puolitoista kuukautta todella kovilla. Olemme periaatteessa pelanneet pudotuspelejä maaliskuun toisesta päivästä alkaen. Puudutusainetta on mennyt, on ollut koronaa ja vaikka minkälaista vastoinkäymistä. Luonnetta on kysytty todella paljon, mutta sitä jääkiekon kaltaisessa kamppailupelissä tarvitaan, Kotkaniemi sanoi.

Sitä Lukko todella kauden ratkaisuvaiheissa osoitti. Viimeisessä ottelussa Lukon pelaajat blokkasivat ainakin toistakymmentä kiekkoa ja jättivät KalPan nollille. Erään hieman epävirallisen lausunnon mukaan puolustaja Kalle Ervasti blokkasi yhden kiekon jopa kiveksellään.

– Ei ole olemassa niin isoa hattua, jota haluaisin nostaa tälle joukkueelle, Kotkaniemi ylisti.

Paljon joukkueen luonteesta kertoo tapahtuma ratkaisevan viidennen finaalin erätauolla.

–Tuolla kopissa joku pelaaja oksensi puhtaasti väsymyksen takia, Kotkaniemi sanoi haluamatta nimetä kyseistä pelaajaa.

”Suuri rehellisyys on ainoa vaihtoehto”

Kotkaniemi huomautti, että Lukko ei päässyt maaliskuun alun jälkeen juuri harjoittelemaan, sillä moni pelaaja oli myös Lukon liigajoukkueen mukana.

– Meillä ei ollut ehjää viikkoa marraskuun jälkeen. Emme ole oikein päässeet harjoittelemaan pelillisiä asioita jäällä. Asioita on pitänyt kehittää pelien ja videoiden kautta. Tämä on opettanut myös itseäni, että myös videoiden avulla valmentamalla on mahdollista saada vietyä tietoa eteenpäin, Kotkaniemi sanoi.

– Vaikeuksia on ollut ihan älyttömästi, mutta olemme voittaneet ne. Ne ovat kasvattaneet ja hitsanneet joukkuetta yhteen. Jokaisella lätkäjengillä täytyy olla vaikeuksia, ja jos niitä ei ole, niitä täytyy järjestää. Mutta sitten ne pitää voittaa ja jatkaa vahvempana eteenpäin, Kotkaniemi filosofoi.

Hänen mukaansa mestarijoukkue on paitsi poikkeuksellisen lujaluontoinen, myös erittäin yhtenäinen.

– Olemme keskustelleet kaikki kipeät asiat aina nopeasti alta pois. Tällaisessa yhteisössä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin suuri rehellisyys, liikuttunut Kotkaniemi sanoi.

”Eurooppalainen huippuorganisaatio”

Lukon A-nuorten kaudessa on lähes täydellisen tuhkimotarinan ainekset. Päävalmentajan vakava sairaus, viimeisessä pelissä varmistunut paikka ylemmässä loppusarjassa, sen viimeisellä minuutilla varmistunut pudotuspelipaikka, runkosarjan voittajan kukistaminen puolivälierissä, välierien ratkaisu jatkoajalla, ja nyt finaalisarjan kääntäminen 1–2-tappioasemasta 3–2-voitoksi.

Mutta kun muistetaan, että Lukko on voittanut nyt kaksi peräkkäistä A-nuorten mestaruutta, kyse ei enää olekaan tuhkimotarinasta. Kotkaniemen mielestä Lukko on Euroopankin mittakaavassa huippuorganisaatio.

–Täällä saa keskittyä täysillä urheilun tekemiseen. Kaikki hoidetaan viimeisen päälle, eikä aikaa mene turhaan vatvomiseen. On fysiikkavalmentajat ja kaikki muut avut. Se tarkoittaa, että minä pääsen tekemään omaa työtäni jäällä paljon freesimpänä, kun ei tarvitse valvoa salilla, tekevätkö pelaajat jalkakyykyt oikein, Kotkaniemi havainnollisti.

– Raumalla resurssit on pantu palvelemaan huippu-urheilua. Lukko on eurooppalainen huippuorganisaatio, jossa on kiva tehdä töitä, myös ensi kaudella A-nuorten peräsimessä jatkava Kotkaniemi kiitteli.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut