Pakko palata parrasvaloihin - Juha Teikari ottaa vetovastuun SalBassa

Kuusi vuotta sitten syrjään siirtynyt moottoriturpa palaa raumalaisseuran penkin taakse.

Siitä on vajaat seitsemän vuotta, kun SalBan edustusjoukkueen pukukopin oven päälle ilmestyi valkoinen taulu. Siihen oli kiinnitetty viisi pilliä ja kaiverrettu sanat ”kiitos äijät 1998–2012”.

Taulu oli kunnianosoitus Juha Teikarille, joka oli luotsannut SalBaa läpi tyynen ja myrskyn.

Kaksi vuotta sitten Teikari ruuvasi taulun irti, sillä pillejä tarvittiin taas. Teikari lähti kaudeksi luotsaamaan SalBan kakkosjoukkuetta kolmosdivariin.

Nyt on aika kaivaa pilli jälleen esiin. Teikari palaa vaihtoaitioon, mutta tällä kertaa SalBan edustusjoukkueen penkin taakse.

Hän korvaa päävalmentajana Petri Seppisen, jolle SalBa antoi potkut lauantaina.

– Olin vähän klapilla päähän lyöty, kun puhelu tuli. Se oli kuitenkin sikäli lyhyt puhelu, että vaihtoehtoja ei kauheasti ollut. Joku heidän piti saada, ja lupauduin mukaan, Teikari kertoo.

– Lähdin mukaan talkoisiin, ja nimenomaan talkoisiin. Penniäkään en tästä pyydä, enkä penniäkään myöskään saa.

Viimeisen sanan sanoja ja sytyttäjä

Petri Seppisen ajan apuvalmentajat Jani Rajala ja Roope Ahola jatkavat tehtävissään.

– Lähden Janin ja Roopen tueksi, vaikka he pärjäisivät kyllä kahdestaankin. Hallitus kuitenkin halusi mukaan jonkun vanhan jäärän, joka sanoo sen viimeisen perkeleen, Teikari tokaisee.

Käytännössä SalBa pelaa loppukauden Rajalan pelikirjalla. Teikarin, 48, odotetaan olevan sytyttäjä, joka puhaltaa kipinän liekkiin ja lyö sen jälkeen puita pesään.

– Mulla ei ole tuon taivaallista tietoa, miten pojat ovat pelanneet, Teikari myöntää.

– Se on kuitenkin nähty, että pelitapa on ollut lähellä oikeaa, koska noita maalin tappioita tulee.

Putoamistaistelu kääntyi viimeksi voitoksi

Divariin täksi kaudeksi pudonnut SalBa on sarjassa viimeisenä eli suoran putoajan paikalla. Teikarin tehtävänä on kääntää kurssi ja estää valahtaminen vielä yhtä sarjaporrasta alemmas.

Kun hän viimeksi edustusjoukkuetta valmensi, temppu onnistui. Silloin SalBan sarjapaikan varmistaminen jäi viimeiseen mahdolliseen oljenkorteen.

– Nyt ei enää riitä, että pelattiin ihan hyvä peli. Nyt on pakko alkaa tulla voittoja ja sarjapisteitä. Ja sen eteen olen valmis tekemään ihan mitä tahansa, Teikari ilmoittaa.

Mies Rajalan pestin takana

Aivan ummikkona hän ei SalBan ruoriin hyppää, vaan mies on kauden aikana keskustellut paljonkin sekä Seppisen että Rajalan kanssa joukkueen tilanteesta.

On itse asiassa Teikarin ansiota, että Rajala ylipäänsä on mukana SalBan valmennustiimissä. Hän esitteli Eurassa kuntosalin toimitusjohtajana työskentelevän entisen Happeen junioripelaajan SalBan hallitukselle.

Seppinen puolestaan hyppäsi aikanaan viimeisenä korttina Teikarin apuvalmentajaksi, kun seuran kakkosjoukkue yritti murtaa kakkosdivarin portteja.

– Kakkamaiseen paikkaan tämä tuli. Odottelin jo ennen joulua, että joku olisi ottanut yhteyttä ja olisi tehty tätä yhdessä Seppisen kanssa, Teikari paljastaa.

– Nyt on valitettavaa, että ”Pete” joutui siirtymään syrjään.

Moottoriturpa taas soimaan

Kaiken lisäksi Teikari ei pääse heti hommaan kiinni, vaan hän on lomamatkalla Thaimaassa. Suomeen mies palaa ensi keskiviikkona, joten sunnuntain kotipelissä Rajala kantaa valmennusvastuun.

SalBa pelaa todella tärkeän kamppailun, sillä vastassa on sarjataulukossa edeltävällä sijalla oleva Nurmon Jymy.

– Puolen kopillista on tuttuja äijiä, mutta se toinen puoli ei olekaan sitten yhtään tuttuja. Ensin pitää oppia äijien nimet, mutta tuttuja on kuitenkin niin paljon, että ei tuohon varmasti ole vaikea mennä, Teikari uskoo.

– Nyt täytyy antaa taas moottoriturvan soida, että saadaan väkeä katsomoon.

Uusia pelaajia ei tarttunut nuottaan

SalBa yritti kuumeisesti kaivaa myös lisää pelaajia loppukaudeksi, mutta ei pyrkimyksissään onnistunut.

Sen paremmin Karhut, TPS, Classic kuin Säkylän Karhukoplakaan ei uskaltanut päästää pelaajia pois.

Muuttoliike suuntautui ulospäin, sillä Juhani Niemi ja Waltteri Virtanen siirtyivät viime viikolla Karhukoplaan.

Tiistai oli seurasiirtojen takaraja. Tammikuun loppuun saakka pelaajasiirtoja voi vielä tehdä farmijoukkueiden kesken.

SalBalla on farmisopimus oman kakkosjoukkueensa kanssa. SalBan kakkonen johtaa omaa kolmosdivarin lohkoaan, joten seuran molemmat aikuisten joukkueet ovat lähestymässä kakkosdivaria, mutta eri suunnista.

SalBan kakkosessa on pelaajia, jotka ovat aikanaan kantaneet koirapaitaa liigatasollakin.

Heistä monivuotinen kapteeni Antti Keskitalo kävi syksyllä pelaamassa kaksi divaripeliä, mutta ilmoitti, ettei ole enää tällä kaudella käytettävissä.

– Pidä Keskitalo puhelin auki, SalBan tuore päävalmentaja Teikari tokaisee.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut