Pallo-Iiroilla on mahdollisuus palauttaa Rauma liigakartalle 20 vuoden tauon jälkeen: "Monelle seurassakin on varmasti yllätys, että nyt ollaan tässä tilanteessa"

Ykkösen piikkipaikka on ollut yllätys joukkueelle itselleenkin.

On vierähtänyt jo melkein kaksikymmentä vuotta siitä, kun Raumalla oli viimeksi joukkueet naisten kahdessa suosituimmassa kesäpalloilusarjassa. Lystiä kesti 2000-luvun alussa kauden verran, kun kaudella 2002 sekä Pallo-Iirot että Fera pelasivat maan pääsarjoissa.

Fera nousi juuri kyseiseksi kaudeksi jäädäkseen Superpesikseen, mutta Iirot taas putosi sen päätteeksi naisten SM-sarjasta. Ensi kaudella raumalaiselle palloiluyleisölle saattaa olla jälleen tarjolla sekä jalkapallon että pesäpallon SM-pelejä. Pallo-Iirot nimittäin johtaa kahdeksan ottelun jälkeen naisten Ykköstä. Joukkue on yllättänyt itsensäkin.

– Osasin odottaa, että jos pääsemme omalle tasolle, voimme olla kärkipäässä. Mutta se on pieni yllätys, että johdamme sarjaa tällä hetkellä. Onhan tämä alku mennyt loistavasti, Pallo-Iirojen päävalmentaja Iiro Koivula iloitsee.

Pallo-Iirojen nettisivuilta löytyvässä strategiassa vuosille 2015–2020 mainitaan päätavoitteena naisten edustusjoukkueen liigapaikka vuodelle 2020. Koivulan mielestä seurassa on panostettu nais- ja tyttöjalkapalloon, mutta kuitenkin junioritoiminta edellä.

– Monelle seurassakin on ollut varmasti yllätys, että nyt ollaan tässä tilanteessa. Liiganousu ei ollut mikään sellainen ensisijainen tavoite, että siihen olisi lähdetty satsaamaan ja rakentamaan jo seuraavaa kautta, Koivula myöntää.

– Niinhän se menee, että kun noustaan, kaikki asiat pitäisi olla jo tehtynä ja suunniteltuna liigaa varten, eikä siinä vaiheessa alkaa tehdä.

Koivula paljastaa, että Palloliitto on myöntänyt Iiroille tukea talenttivalmentajan palkkaamiseen nimenomaan tyttöpuolelle. Se kertoo hänen mielestään jotain.

– Jos vertaan tilannetta siihen, mitä se viimeksi oli, kun olin Raumalla vuosina 2014-2015, niin tähän päivään on tapahtunut isoja asioita. Tässä oli vuosia, jolloin edustusjoukkueeseen kerättiin pelaajia Kakkoseen ihan vain, että saatiin pelit pelattua.

Maalintekovoimaa laajalla rintamalla

Iirot nousi Kakkosesta Ykköseen kauden 2019 päätteeksi. Nousujohteisten otteiden taustalla on tiivistynyt alueellinen yhteistyö, jonka voimannäyttö oli jo Pallo-Iirojen yhteisjoukkueen hopeamitali B-tyttöjen SM-sarjassa tuona samana vuonna.

– Kun siirrytään kilpaikäluokkiin C-tytöistä ylöspäin, alueellinen yhteistyö on ihan elinehto. Ei Satakunnasta muuten saa sellaista joukkuetta, joka pääsisi pelaamaan niitä kovimpia ja kehittävimpiä pelejä, Koivula muistuttaa.

– Massat ovat täällä niin paljon pienemmät kuin isoissa kaupungeissa. Nytkin se näkyy B-tytöissä, että tiukalla ringillä mennään.

Iirojen nykyinen edustusjoukkue on sekoitus lähialueen parhaita naispelaajia ja omia junioreita. Vain kaksi pelaajaa on selkeästi kauempaa, maalivahti Kiira Kaivola Tampereelta ja laitapelaaja Jessica Pakarinen Vantaalta.

Iso kysymys kuuluu kuitenkin, miksi Iirot johtaa nyt sarjaa. Viime kaudella raumalaisjoukkue oli nousijana Ykkösessä yhdeksäs.

– Tuo on hyvä kysymys, Koivula sanoo ja pohtii hetken.

– Yksi selkeä ero viime kauteen, joka vaikuttaa ihan kaikkeen, on se, että nyt meillä on tiivis rinki. Henki ja yhtenäisyys on ihan eri luokkaa kuin viime kaudella, jolloin kentällä kävi 33 pelaajaa ja kokoonpano vaihtui koko ajan.

– Lisäksi olemme selättäneet maalinteko-ongelmat. Pelillisesti pärjäsimme kyllä jo aiemminkin. Nämä kaksi isoa syytä tulevat mieleen.

Maalintekovoimaa on löytynyt laajalta 11 pelaajan rintamalta. Iirot on tehnyt kahdeksassa ottelussa 22 maalia, mutta joukkueen sisäistä maalipörssiä johtavat neljällä maalilla Jessica Kannosto ja Katri Juhola.

– Joukkueen koostumus on sellainen, että hyökkäyspäähän löytyy pelaajia. Etenkin laiturinelikkomme Jasmin Ylikraka, Jessica Kannosto, Matilda Vehmasto ja Eveliina Hannula ovat tähän sarjaan niin huippuluokan pelaajia, että kenet vain voi heittää kentälle koska vain.

Kärkikamppailu antaa suuntaa loppukaudelle

Ykkösessä vetäydyttiin kesätauolle kärjen osalta asetelmassa: 1) Pallo-Iirot 8 ottelua/18 pistettä, 2) Vantaan Jalkapalloseura 8 ottelua/17 pistettä, 3) Turun Palloseura 9 ottelua/16 pistettä, 4) Oulu Nice Soccer 7 ottelua/15 pistettä. Ykkösen voittaja nousee kauden päätteeksi suoraan Kansalliseen Liigaan, kakkonen karsii noususta.

Koivulan papereissa suurin ennakkosuosikki on ONS, jolle Iirot hävisi kauden avausottelun 3–0. Ennen taukoa raumalaiset hakivat kuitenkin vakuuttavan 0–2-vierasvoiton TPS:stä, jota valmentaa nykyään Iirojen miesten peräsimestä tuttu Akusti Salonen. Tämän viikon lauantaina Iirot palaa tauolta ja kohtaa kärkinelikon toisen yllättäjän VJS:n kotikentällään.

– Se peli antaa tietyllä tavalla aika paljon suuntaa. Jos kärkijoukkueista kaksi voittaa, niin kyllä se jotain alkaa jo kertoa. Enkä osaa ajatella muuta vaihtoehtoa kuin että ilman muuta lähdemme VJS:ää voittamaan, Koivula sanoo, mutta jarruttelee sitten:

– Mulla on sellainen ajatus, että pelataan nyt puolet peleistä ja aletaan sitten miettiä joukkueen kanssa, mikä se meidän tavoite ihan oikeasti on. Kauteen lähdettäessä se oli parantaa sijoitusta ylempään keskikastiin. Liigan ja Ykkösen ero on niin iso, että jos ihan oikeasti haluaa nousta ja pärjätä, niin kyllä se vaatii sitten jo seuraltakin aika paljon panostusta ja suunnittelua.

Pallo-Iirojen naisten- ja B-tyttöjen loppukauden kotipelit

Naisten Ykkönen:

T18-tyttöjen SM-sarja:

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut