Pallo-Iiroille 300 euron sakot – "Seuraavassa pitsispesiaalissa TamU ei todellakaan ole vastustajana"

Palloliitto määräsi Pallo-Iiroille 300 euron sakot ja Tampere Unitedille 500 euron sakot turvallisuusmääräysten rikkomisesta Pitsiyön spesiaalissa.

Heinäkuun 26. päivänä pelattu Pitsiyön spesiaali toi sakkoja sekä Pallo-Iiroille että Tampere Unitedille. Raumalaisjoukkue sai Palloliitolta 300 euron muistutuksen, Tamperelle lähti hieman suurempi eli 500 euron sakko.

– No halvalla pääsimme sentään tällä kertaa. Viimeksi Tampereen Unitedin vierailu toi 800 euron sakot, Pallo-Iirojen toiminnanjohtaja Kaija Savunen toteaa.

Hän viittasi edellisellä tapauksellaan vuoden 2016 Pitsiyön spesiaaliin. Tuolloin Tampere Unitedin kannattajien ja raumalaisten välille tuli käsikähmää anniskeluterassille, jossa kaivattiin lopulta poliisin apua.

Virkavalta oli läsnä myös tämän vuoden ottelussa. Vierasjoukkueen kannattajat sytyttivät jäähallin päädyn puoleisessa katsomossa otteluun salakuljettamiaan savuja niin tauolla kuin toisella puoliajalla. Savujen käytöstä ja niiden katsomosta poistamisesta syntyi vääntöä katsojien ja järjestyksenvalvojien kesken, ja paikalle kutsuttiin myös poliisi.

Tilanne rauhottui päätösvihellykseen saakka, jonka jälkeen vierasjoukkueen kannattajat yrittivät provosoida kotijoukkueen kapteenia sekä paikalla ollutta virkavaltaa. Poliisi moitti kannattajia vielä erikseen jälkikäteen sivistymättömästä laulusta, jossa viitataan vuoden 1997 poliisimurhiin.

Pallo-Iirojen osalta tämän vuoden peli aiheutti kuitenkin sakkoja vain siitä syistä, että anniskeluterassilta heitettiin kentälle tölkkejä. Myös savujen poistaminen katsomosta oli turvallisuusmääräysten vastainen.

– Seuroille on tullut tälle kaudelle sellaiset määräykset, että niitä pyroja ei saa missään nimessä ottamaan enää pois. Että antaa sen palaa, ettei tule enempää ongelmia, Savunen sanoo.

"TamU:n viimeinen Pitsiyön spesiaali"

Pallo-Iirojen Kaija Savusta jäi ottelussa harmittamaan etenkin se, että hän oli sopinut vieraskannattajien kanssa ennen peliä kaikesta, ja raumalaisseura oli hoitanut heidän katsomoonsa erillisen anniskelupisteenkin. Kaikki ei kuitenkaan sujunut kuten oli puhuttu.

– He parkkeerasivat väärään paikkaan ja tulivat lopulta ihan viime hetkillä kentälle. Siinä sitten niitä kasseja tarkastettiin. Se on myös todella vaikea paikka hallita yleisöä, kun siellä ei ole ainoatakaan aitaa, Savunen sanoi.

Tampere United oli alun perin raumalaisseuran haluama vastus Pitsiyön spesiaaliin. Jos toiminnanjohtaja Savusta on uskomista, niin ensi vuonna vastustaja vaihtuu.

– Jos TamU vielä tulee, niin olen vaikka sairauslomalla silloin, Savunen naurahtaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut