Pallo-Iirojen voittoputki katkaistiin tylysti Paraisilla

Kotijoukkue iski kolme maalia avauspuoliskolla, eikä Pallo-Iirot siitä toipunut.

Jalkapallon miesten Kolmosen läntisen lohkon kärjessä porskutellut Pallo-Iirot putosi korkealta vieraspelissään Paraisilla.Viiden pelin voittoputkesta ei ollut mitään iloa, kun Paraisten IF:n pelaajat takoivat avauspuoliaikaan kolme täysosumaa.

– Vastustaja sai otteluun erittäin hyvän alun, emme olleet ihan niin valmiita kuin pitäisi olla, Pallo-Iirojen päävalmentaja Akusti Salonen totesi.

PIF:n maalit avauspuoliajalla lähtivät Gesim Vocan, Veli Hartolan ja Jonas Lehtisen lapikkaista.

Päävalmentaja Salonen laski, että PIF pääsi iskemään kolmesta ensimmäisestä maalistaan kahdesti vastaiskulla, kolmas syntyi keskityksestä.

Paikkoja kotijoukkueella oli hänen mukaansa useampaankin osumaan.

– He tuntuivat tietävän erittäin hyvin, miten meitä vastaan kannattaa pelata. Olivat siis tehneet läksyt hyvin.

–Pakko myöntää, ettemme valmennuksessa löytäneet lääkettä siihen, miten heitä vasdtaan olisi pitänyt pelata, Salonen harmitteli.Toisella puoliajalla Pallo-­Iirot pääsi paremmin peliin mukaan, kun PIF alkoi jo hieman varmistella kolmen maalin johtoasemaa.

Neljännen maalin ottelussa iski silti kotijoukkue, kun Hartola illan toisellaan siirsi pelin 4–0-lukemiin 65. pelinminuutilla.

Jussi Aallon viimeistelemän Pallo-Iirojen ainokaiseksi jäänyt osuma 78. minuutilla oli laiha lohtu.

Pallo-Iirot oli viiden pelin voittoputkessaan ottanut voittoja hieman huonommillakin peleillä. Keskiviikkona ei Salosen mukaan rimpuilukaan enää auttanut.

– Viime voitoista Ahvenanmaalla oli molemmilta taistelupeli, viimeksi Peimari teki meidän pelistä vaikean. Nyt vain vastustaja oli yksinkertaisesti liian kova, Salonen sanoi.

Pallo-Iirot jatkaa sarjakärjessä edelleen kuuden pisteen erolla Maskuun, jolla peli vähemmän pelaamatta.

– Tämä oli nyt yksi peli, vielä on kuusi peliä jäljellä. Mitä nopeammin päästään yli tästä, sen parempi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut