Pallo-Iirot kaappasi täyden pistepotin myös Tampereelta

Lainapelaajat Aleksi Leppänen ja Erik Mirel ampuivat raumalaisten maalit.

Iltapäivä Tampereen Pyynikillä oli kesäisen lämmin ja aurinkoinen. Kun jalkapallon Kakkosen kamppailu Tampere Unitedin ja Pallo-Iirojen välillä oli päättynyt, raumalaisten valmentaja Scott Green suorastaan hymyili kilpaa auringon kanssa.

Helpotus ja tyytyväisyys paistoivat hänen äänestään. Pallo-Iirot nappasi lauantaina kauden toisen voittonsa, kun se haki vieraskentältä täyden pistepotin maalein 0–2 (0–1).

– Se auttaa, Green hymähti.

– Jalkapallossa on kyse myös tunteista. Me nautimme tästä.

Pallo-Iirojen lähtökohdat peliin eivät olleet parhaat mahdolliset, sillä Green oli joutunut muokkaamaan kokoonpanoa edellisistä peleistä. Puolustaja Otto Schultz oli palannut TPS:ään, ja takareisivaivainen Juuso Aalto aloitti penkiltä.

Maalivahti Henri Saarinen ja puolustaja Aleksi Pihlainen eivät ole vielä edes pystyneet aloittamaan kauttaan loukkaantumisten takia.

– Meidän pitää pystyä suojelemaan pelaajia. Kyse on kauden pelaamisesta, ei yksittäisen pelin, Green huomautti.

Leppänen ja Mirel ampuivat maalit

Iirojen ratkaisijoiksi nousivat lainapelaajat. Avausjaksolla Aleksi Leppänen tykitti aivan rangaistusalueen rajalta pallon TamU-maalin takanurkkaan, ja toisella jaksolla Erik Mirel sinetöi loppunumerot vapaapotkusta.

– Kaksi teknisesti loistavaa suoritusta. Sellaisia, joilla voitetaan jalkapallopelejä, Green kehaisi.

Niiden ansiosta Pallo-Iirojen vierassaldo säilyi puhtaana, sillä joukkue haki kauden avauspelissään täyden pistepotin Käpylän Pallolta. Tampere Unitedille lauantain kamppailu oli kotiavaus uusitulla Pyynikin tekonurmella.

– Tiesimme tarkalleen, miten Tampere United tulee pelaamaan ja teimme pelisuunnitelmamme sen mukaan. Tiesimme, että pelistä ei tulisi kaunista, mutta pystyimme pelaamaan täydellisesti taktiikkamme mukaisesti, Green totesi.

Tampere United pystyi toisella jaksolla painostamaan, mutta kotijoukkueen varsinaiset maalintekopaikat jäivät vähiin.

– Me olisimme hyvin voineet tehdä yhden tai kaksi maalia lisää, mutta tämäkin oli loistava tulos, Green summasi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut