Pallo-Iirot vahvistaa: entisen kapteenin sopimus on purettu

Otto Schultz lähti Pallo-Iiroista kesken kauden ja kaksivuotisen sopimuksen. Kuva: Kimmo Mäkeläinen

Pallo-Iirojen entisen kapteenin Otto Schultzin tilanne ei vaikuttanut hyvältä, kun Länsi-Suomi kysyi asiasta viime lauantaisen kotiottelun jälkeen.

Puolustajaa ei ollut näkynyt kuukauteen joukkueen kokoonpanossa.

Päävalmentaja Joel Grasso totesi lyhyesti, että seura tiedottaa ensi viikolla asiasta lisää.

Tiistaina seura tiedotti: Schultzin, 25, sopimus on purettu. Se olisi kattanut kuluvan kauden lisäksi myös ensi kauden.

– Tiedän, että moni olisi halunnut nähdä Oton vielä jatkavan, mutta välillä täytyy tehdä hankalia ratkaisuja, Pallo-Iirojen toiminnanjohtaja Janne Koivisto toteaa seuran nettisivuilla.

Koiviston mukaan Schultzilla ja seuralla oli näkemyseroja.

– Hän on tuonut esiin tyytymättömyytensä seuran suunnitelmiin edustusjoukkueen osalta. Arvostan suuresti, että hän on uskaltanut tuoda asian esiin, Koivisto sanoo.

Koivisto haluaa myös korostaa, etteivät Schultzin välit ole menneet poikki joukkueen toimijoiden tai pelaajien kanssa.

Schultz esittää tiedotteessa omat kiitoksensa joukkuekavereille, taustahenkilöille ja raumalaisyleisölle.

Schultz, 25, edusti Pallo-Iiroja viidellä kaudella 2019–2023, joista kolmena toimi joukkueen kapteenina.

Topparin kasvattajaseura on Turun Palloseura, jonka paidassa hän pelasi nuorempana kaksi liigaottelua ja kuusi Ykkösen ottelua.

Lisää aiheesta

Vain tilaajille Pallo-Iirojen upeaa voittoa varjosti vain entisen kapteenin kärjistynyt tilanne – päävalmentajan niukka kommentti taisi kertoa yllättävän paljon

Vain tilaajille Punaiset viuhuivat taas Pallo-Iirojen pelissä – erityisesti tämä tilanne jäi kaivelemaan päävalmentajaa