Palloliitto nostaa kesäkuussa harjoitusrajoituksen 50 osallistujaan, eikä siitä Tihisen mukaan tingitä ylöspäin – HJK tulkitsi, että kentällä voisi olla satakin ihmistä

Palloliiton urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen ymmärtää, että 50 osallistujan rajoitus voi tehdä tiukkaa treenikentillä.

Palloliitto on toistaiseksi linjannut koronavirusohjeistuksessaan, että jalkapalloseurojen harjoitustapahtumiin saa osallistua kesäkuusta lähtien maksimissaan 50 henkilöä. Luku ei tarkoita vain pelaajia, vaan sisältää kaikki harjoitukseen osallistuvat henkilöt.

Länsi-Suomelle on tihkunut seurakentältä tietoa, että Palloliitto saattaisi olla vielä nostamassa 50 osallistujan rajoitustaan.

Taustalla on muun muassa puute harjoitustilasta ja -vuoroista, kun normaalisti neliömetrit saattavat olla varsinkin tehokkaasti useamman joukkueen käytössä.

Palloliiton urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen ei kuitenkaan allekirjoita väitettä.

– Me noudatamme valtioneuvoston, THL:n ja aluehallintoviraston linjauksia ja suosituksia. Emmehän me voi niiden vastaisesti lähteä rajoituksia korottamaan, Tihinen huomauttaa Länsi-Suomelle.

Tihisen mukaan Palloliitto lähtee 50 henkilön kokoontumisrajoituksessaan siitä, että harjoitustapahtuma pystytään toteuttamaan järkevällä tavalla turvallisesti ja vastuullisesti.

– Ymmärrän, että 50 henkilön rajan kanssa voi tulla haasteita, jos esimerkiksi kenttiä on vähän ja vuoroja on jaettu useammalle seuralle. Olemme tietenkin valmiit päivittämään ohjeistusta, jos viranomaisten ohjeet muuttuvat, Tihinen toteaa.

Helsingin Jalkapalloklubi ehti tehdä rajoituksesta omanlaisen tulkintansa.

Seuran junioriorganisaatio HJK ry ohjeisti vielä perjantaina nettisivuillaan, että ohjatussa harjoitustapahtumassa saa olla kesäkuusta lähtien maksimissaan 50 osallistujaa, mutta jos kyseessä on iso kenttä, määrä voi olla 100 osallistujaa. Tällöin HJK:n mukaan puolikkaalla kentällä saa olla maksimissaan 50 henkilöä.

Länsi-Suomi kysyi Tihiseltä, voisivatko seurat esimerkiksi Raumalla tehdä samanlaisen tulkinnan.

– Palloliiton ohjeistus on tuo 50 henkilöä. Raumalla Pallo-Iirojen pitää miettiä, miten se pystyy vastuullisesti ja turvallisesti harjoitustapahtumat toteuttamaan, Tihinen vastasi ensin.

Myöhemmin hän soitti perään, kertoi keskustelleensa HJK:n kanssa ja myös Klubin päivittäneen ohjeistustaan.

Jalkapalloharjoittelu muuttuu maanantaista 1.6. lähtien merkittävästi niin, että lähikontaktit on harjoituksissa sallittu. Toistaiseksi joukkueet ovat saaneet harjoitella vain pienryhmissä ilman kontakteja.

Samalla voimaan tuleva 50 hengen rajoitus mahdollistaa otteluiden, turnausten, jalkapallokoulujen tai leirien järjestämisen. 

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut