Paras versio Tihonoveista - Tatjana aikoo rikkoa lasikatot

Tatjana Tikhonov haluaa olla ensimmäinen naisvalmentaja NHL:ssä ja luotsata Leijonia, mutta ensin hän tahtoo valmentaa Lukkoa tai Ässiä.

Ammatit siirtyvät joskus verenperintönä. Joissain perheissä kasvaa puuseppiä, toisissa muusikoita, kolmansissa opettajia.

Nimeä Tihonov ei voi yhdistää mihinkään muuhun kuin jääkiekkoon.

Viktor Tihonov piirsi nimensä jääkiekon historiaan yhtenä lajin kaikkien aikojen menestyneimmistä valmentajista.

Hänen meriittilistallaan komeilee kolme olympiakultaa, kahdeksan maailmanmestaruutta, Kanada Cupin voitto sekä 13 perättäistä Neuvostoliiton mestaruutta.

Vasili Tihonov teki erilaisen, mutta myös kovan valmennus­uran. Hän nousi NHL:ään San Jose Sharksin apuvalmentajana, luotsasi SM-liigassa Ässiä ja Lukkoa sekä toimi legendaarisen TsKA:n päävalmentajana.

Molemmat ovat jo tuonpuoleisessa, mutta Tihonovin suvun jääkiekkoperinteet elävät.

Näkyvimmin niitä pitää yllä Viktor Tihonov nuorempi, joka kantaa KHL:ssä Pietarin SKA:n värejä. Hän on 29-vuotias maailmanmestari ja entinen NHL-pelaaja. Hänellä on vielä vuosia jäljellä kaukalon sisäpuolella.

Suvun tarina jatkuu kuitenkin myös vaihtoaitioissa. Siitä huolehtii Tatjana ”Tiki” Tikhonov, joka haluaa kirjoittaa sukunimensä amerikkalaisittain.

– Eikä Tikhonova. Olen kolmannen sukupolven Tikhonov. Pitää olla kova, hän ilmoittaa napakasti.

Ollaan Rauman torilla – paikassa, jolla on asemansa hänen omassa historiassaan. Vasili Tihonovilla oli perheensä mukanaan, kun hän valmensi Lukkoa reilun kahden kauden ajan.

Lähdön hetki koitti keväällä 2001. Tihonov jatkoi uraansa Sveitsissä, ja hänen lastensakin piti jättää jäähyväiset ystävilleen.

– En halunnut lähteä, mutta minun piti seurata mukana. Siitä on niin kauan. Tuntuu niin hyvältä olla täällä taas, ”Tiki” huokaisee.

Kierros muualla kesti lähes 17 vuotta. Nyt kynnys palata tutuille kulmille oli matala, sillä Tikhonov on ollut Suomessa jo kolme kuukautta.

Hän suorittaa valmentajantutkintoa Vierumäen Urheiluopistolla ja kuuluu Vierumäki Unitedin A-nuorten joukkueen valmennusryhmään. Koulusta on tarkoitus valmistua joulukuussa 2020.

Tikhonov palasi Suomeen, koska hän tarvitsee tutkinnon. Hän on käynyt kaikki mahdolliset valmentajakurssit Yhdysvalloissa, mutta se ei riitä.

Moni ovi pysyy kiinni, koska hän on nainen.

– Jos samaa paikkaa hakee kaksi ihmistä. Minä, joka tiedän jääkiekosta todella paljon, ja miespuolinen uimavalmentaja, minua ei valita, koska se toinen on mies, Tikhonov kärjistää.

Tikhonov aikoo kuitenkin taistella ovet auki. Hänen tavoitteensa ovat korkealla.

Hän haluaa olla ensimmäinen naisvalmentaja NHL:ssä. Hän haluaa valmentaa Lukon ja Ässien liigajoukkueita.

Ja ennen kaikkea hän haluaa valmentajaa Suomen miesten maajoukkuetta eli Leijonia.

– Se on minulle kova tavoite, mutta todellakin haluaisin sitä. Haluan valmentaa Suomen maajoukkuetta olympialaisissa, Tikhonov täräyttää.

Kaiken lisäksi 33-vuotias nainen sanoo asiat sillä tavalla, että on helppo uskoa hänen olevan tosissaan. Jos hän sanoo jotain ääneen, niin yleensä myös tapahtuu.

Hän on sataprosenttisen varma, että NHL:n portit aukeavat joskus.

Matkalla sinne pitää kuitenkin kivuta porras kerrallaan.

– Haluan valmentaa Lukkoa ja Ässiä – en toki samaan aikaan. Sen pitäisi tapahtua hyvinkin pian, hän laskee.

– Isäni valmensi molempia joukkueita. Itse rakastan Raumaa, mutta pelasin Ässissä. Jos saisin valmentaa molempia, se olisi upeaa. Molemmat joukkueet ovat minulle niin läheisiä.

Tikhonov on piirtänyt urapolkuaan isänsä ja isoisänsä historiaa seurailevaksi. KHL:ssä on kaksi seuraa, joiden pikkutakin hän haluaisi ylleen: Pietarin SKA ja Moskovan TsSKA.

– NHL:ssä haluaisin valmentaa Chicago Blackhawksia. Haluaisin myös valmentaa Arizona Coyotesia, koska he antavat mahdollisuuksia. Ja tietysti San Jose Sharksia, joka oli isäni seura.

San Jose jr Sharksin tyttöjoukkuetta hän on jo valmentanutkin. Tikhonov laskee, että hänellä on vyöllään jo 16 vuoden valmennuskokemus.

Hänellä on myös oma kiekkoleirinsä, Tikhonov Training Camp. Sen hän perusti traagisesti menehtyneen isänsä muistolle.

– Olen hyvin valmistautunut. Tiedän, miten luistimet teroitetaan. Osaan ajaa Zambonia. Osaan korjata varusteita. Osaan jopa tehdä varusteita, Tikhonov luettelee.

Miksi haluat valmentaa? Vastaus on yhtä jämäkkä kuin tavoitteetkin.

– Olen hyvä siinä. Olen erittäin hyvä.

Hänen valmentajantaipaleensa alkoi hyvin nuorena. Kun isä-Vasili oli mukana San Josen valmennustiimissä, arkeen kuuluivat pitkät vieraskiertueet.

Sillä välin jonkun piti katsoa myös pikku-Viktorin treenin päälle.

– Isäni opetti, miten häntä pitää valmentaa, ”Tiki” muistelee.

– Yritin joskus irtautua jääkiekosta, mutta se on aina ympärilläni. Syön, juon, nukun, hengitän, elän jääkiekkoa.

Kolmannen polven Tihonov on perinyt muutakin kuin innostuksen jääkiekkoon. Hän kuvailee olevansa tyyliltään samanhenkinen kuin Viktor ja Vasili.

– Minulla on isoisäni diktaattorimainen tyyli. Kun astun jäälle, minun ei tarvitse huutaa. Samalla olen erittäin pelaajaorientoitunut, kuten isäni oli, Tikhonov kuvailee.

– Olen vanhan liiton valmentaja uuden koulukunnan twistillä. Olen paras versio Tihonoveista.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut