Patolan hattutemppu siivitti Pallo-Iirot Suomen Cupin viidennelle kierrokselle

Iirot kaatoi kotikentällään Hämeenlinnan Härmän selvin luvuin 5–1 (1–1).

Kapteeni Juho Patolan hattutemppu siivitti Pallo-Iirot lauantaina jalkapallon Suomen Cupin viidennelle kierrokselle. Iirot kaatoi kotikentällään Hämeenlinnan Härmän selvin luvuin 5–1 (1–1).

Ottelu ratkesi toisella puoliajalla, jossa Iiroilta osuivat Patolan lisäksi oikeana pakkina pelannut Miika Pertola ja hyökkäyspään sähikäinen Niklas Kuusio.

– Suhteellisen tyytyväinen voi olla. Puolustaminen oli pääasiassa hyvää. Vastustajalla oli vain muutama pahempi tilanne ja näistä kaksi tuli kulmapotkusta, josta maalikin tuli, ja yksi huonosta purkupallosta, Iirojen päävalmentaja Kimmo Hörkkö summasi.

Kolmosessa pelaava Iirot on toistaiseksi kohdannut cupissa saman tai alemman sarjatason joukkueita.

14.3. arvottavalla viidennellä kierroksella raumalaisilla on hyvä mahdollisuus saada vastaansa ylemmän sarjatason joukkue, sillä mukana on enää 32 joukkuetta ja loput kuusi liigajoukkuetta liittyvät myös mukaan.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut