Pekka Virta kummasteli Westerholmin saamaa pelikieltoa ja kommentoi myös Lukon loukkaantumisia - katso lehdistötilaisuus

Lukon valmentaja ei sulattanut ruotsalaissentterinsä kurinpitokohtaloa.

Lukko joutui kohtaamaan HPK:n ilman ruotsalaissentteri Pathrik Westerholmia, joka asetettiin lauantaina väliaikaiseen pelikieltoon kurinpitokäsittelyn ajaksi.

Kurinpito tutkii perjantaisessa Sport-Lukko-ottelussa tapahtunutta potkaisemista, josta ottelun tuomaristo ei tuominnut rangaistuksia. Päävideotuomari kuitenkin asetti tilanteen kurinpitokäsittelyyn.

Tilanne tapahtui ajassa 26.19, kun Westerholm pelasi jalallaan kiekkoa potkaisemalla. Samalla hän osui jäässä mahallaan maannutta Sportin maalivahtia Stefan Steeniä kainaloon.

Samassa ajassa Westerholmille tuomittiin kaksiminuuttinen väkivaltaisuudesta, kun Sportin puolustaja Ari Gröndahl haastoi hänet pieneen tappelunujakkaan.

Lukon valmentaja Pekka Virta ei tuomiota ymmärtänyt.

- Tilanteessa on niin vilpitön pyrkimys pelata kiekkoa kuin olla ja voi. Kaiken lisäksi maalivahti on ruotsalainen ja Pathrikille kaveri tai tuttu. Se ei ollut potku vaan veto, Virta arvioi.

- Se on hakemalla haettu homma ja äärettömän kova veto. Olen hämmästynyt, miksi hakemalla lähdetään hakemaan tuollaista.

Westerholmin lisäksi Lukon kokoonpanosta puuttuivat edelleen Vili Sopanen ja Linus Nyman, jotka sairastelivat jo aiemmin tällä viikolla.

Pelistä puuttui myös maalivahti Oskari Setänen.

- Setäsellä on pieni vamma, Virta kertoi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut