Pelataan MM-kisoja tai ei, Susanna Tapani tarvitsee olympiaunelman takia poikajoukkueen taas ensi kaudeksi – NHL-miesten kanssa treenannut tähtipelaaja kolasi kuulemma Jonne Virtasenkin perseelleen

Naisten maajoukkuevalmentajan mielestä kiekkotähti pystyy raapimaan rajattomasta potentiaalistaan vielä paremman version itsestään.

Jos naisten MM-kisat jäävät pelaamatta, se on joukkueen muiden pelaajien ohella valtava pettymys laitilalaiselle Susanna Tapanille. Kisat olisivat Tapanille, 28, hänen jääkiekkokautensa ehdoton kohokohta, koska tähtisentteri on ollut ilman seuraa sykystä lähtien.

Tapani aloitti toisen kautensa TPS:n B-poikien mukana, mutta ehti pelata vain yhden mestispelin ennen kuin tiet erkanivat. Seuralle ja Tapanille tuli erimielisyyksiä ringeten pelaamisesta kiekon rinnalla.

– Olihan se pettymys, koska oli ollut siinä jo mukana ja tunsi olevansa osa joukkuetta. Oli kurja tilanne lähteä kesken kauden pois, mutta ei jäänyt tavallaan vaihtoehtoja, Tapani totesi Naisleijonien etämediatilaisuudessa aiemmin huhtikuussa.

Tapani pääsi erikoisesta tilanteesta huolimatta jäälle kovassa seurassa, kun hän treenasi kuukausien ajan samassa ryhmässä NHL-pelaajien, kuten Kaapo Kakon, Artturi Lehkosen, Mikko Rantasen ja Rasmus Ristolaisen kanssa.

– Ne vastasivat oikeastaan jo pelejä. Pitkissä treeneissä tuli pelivastusta ja kamppailua. Vaikka en päässyt pelaamaan, pääsin oikeastaan treenaamaan laadukkaammin, Tapani kertoo.

Ismo Lehkonen veti ryhmälle pari kertaa viikossa rankkoja settejä, joissa luistiin tunti ja kamppailtiin toinen. Valmentaja kertoi Ylelle tarinan Tapanin ja Jonne Virtasen kohtaamisesta jäällä.

– Kamppailutilanteessa hän joutui samoille kiskoille Suskin kanssa, ja siinä Jonne lensi perseelleen. Se perustuu siihen, että Suskilla on niin jäätävän hyvä keskikehon hallinta ja valtavat jalkavoimat.

Virtanen taas kuittasi tarinan kalajutuksi, vaikka kertoikin antaneensa "Suskille runtua".

Kun liigapelit alkoivat ja NHL-kauden alkukin lähestyi, Tapani jäi jälleen ilman treeniseuraa. Hän kävi jäällä TUTO Hockeyn poikien sekä erilaisten sekaporukoiden ja pienryhmien kanssa.

Ringettepelit RNK Flyersissa takasivat pelituntuman, mutta jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajan Pasi Mustosen mukaan Tapanin on elintärkeää löytää ensi kaudeksi jälleen poikajoukkue.

– Viime kaudella, kun "Suski" pelasi TPS:ssä, hän oli maajoukkueen kesäleireillä täysin ylivoimainen. Olympialaisia ajatellen hänen pitää päästä samaan tilanteeseen, Mustonen sanoi etäinfossa.

– Olen aika vähän miettinyt ensi kautta. Poikien kanssa haluan pelata ja treenata, päästä joka päivä taistelemaan ja vääntämään pelipaikasta. Toki roolin pitäisi olla sellainen, että saa vastuuta ja pääsee treenaamaan ylivoimaakin, Tapani itse kuittasi.

Hän kuitenkin myöntää, että Pekingin vuoden 2022 olympialaiset ovat uran iso tavoite. Tapani kuului Suomen olympiajoukkueeseen Sotshin ja Pyeongchangissa, josta hän sai kaulaansa arvokkaan olympiapronssin. Se takasi Tapanille muun muassa sai Opetus- ja kulttuuriministeriön 10 000 euron apurahan, joka on helpottanut ammattilaiselämää.

– Kyllähän ne olympialaiset ovat siellä takaraivossa. Henkilökohtaisella tasolla ne ovat olleet aika kauan ajatuksissa, Tapani totesi.

– "Suski" pystyy raapimaan rajattomasta potentiaalistaan vielä paremman version itsestään, jos hän on olosuhteissa, joissa joutuu joka päivä repimään itsestään parhaansa, Mustonen ilmoitti.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut