Pelottavan draaman jälkeen ihme – Huuhkajat voittoon EM-avauksessaan

Christian Eriksenin tilanne huolestutti pitkään Kööpenhaminan Parken-stadionilla.

| Päivitetty

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen historian ensimmäisen arvoturnauksen ensimmäinen ottelu oli draamankaareltaan kuin elokuvista: jännitystä, pelkoa, huolestumista, helpotusta, lopulta riemua ja kaikkia noita vielä useaan otteeseen.

Ja kun tunnemyllerryksen täyttämä ilta Kööpenhaminan Parken-stadionilla oli ohi, oli Suomi tehnyt sen mihin harva uskoi: voittanut ennakkosuosikki Tanskan tämän kotipyhätössään.

Hämmästyttävän voiton tuonut maali nähtiin 60. minuutilla, kun Jere Uronen keskitti ja Joel Pohjanpalo pukkasi pallon sisään. Syöksähtävä pusku oli komea, mutta livahti melko helposti Tanskan huippumaalivahdin Kasper Schmeichelin käden alta sisään.

Vajaa vartti myöhemmin kohistiin lisää, kun erotuomari Anthony Taylor vihelsi rangaistuspotkun Tanskalle, kun Paulus Arajuuri tuskin koskikaan Yussuf Poulsenia. Pilkun laukaissut Pierre-Emile Höjbjerg sai kuitenkin pallon vain Suomen maalivahti Lukas Hradeckyn ulottuville tämän aavistettua oikeaan suuntaan.

Suomi kesti Tanskan vyörytystä loppuun asti, ja näin historian alku jatkui historian teolla: heti voiton makuun arvoturnauksessa. Seuraavaksi Suomi kohtaa Venäjän ensi keskiviikkona.

"Eriksen halusi, että peli pelataan"

Pelitapahtumat painuivat taka-alalle avauspuoliajan lopussa, kun Tanskan tähtipelaaja Christian Eriksen valahti nurmen pintaan Kööpenhaminan Parken-stadionilla. Erikseniä hoidettiin pitkään kentällä, ja pelaajien sekä lähellä olleiden katsojien ilmeet olivat hyvin kauhistuneita. Osa pelaajista ja katsojista itki, myös suomalaisten ilmeet olivat epäuskoisen pelästyneitä.

Myöhemmin Tanskan jalkapalloliitto DBU kertoi Twitterissä, että Eriksen on tajuissaan ja tila on vakaa. Tämä tieto sai yleisössä aikaan valtavat suosionosoitukset.

Peli oli keskeytyksissä pitkään, mutta se jatkui kello 21.30 Suomen aikaa. Ensin pelattiin avauspuoliajan viimeiset neljä minuuttia ja sitten viiden minuutin tauon jälkeen alkoi toinen puoliaika.

Euroopan jalkapalloliitto Uefa kertoi, että molempien joukkueiden pelaajat pyysivät pelin jatkamista.

– Ainoa mielessä pyörivä asia on, miten Christian Eriksenillä menee. Toivon vain, että kaikki menee hyvin. Näkee, miten futis yhdistää ihmisiä. Päätimme Tanskan kanssa yhdessä, että haluamme pelata. Eriksen halusi, että peli pelataan. Meidän oli vaikea mennä kentälle, ja voin vain kuvitella, miten vaikeaa se oli Tanskalle, Pohjanpalo sanoi Ylen tv-haastattelussa ottelun jälkeen.

Pohjanpalo jätti maalinsa juhlimisen vähemmälle, koska takaraivossa kummitteli Eriksenin tilanne.

– Tiesimme, että saamme luultavasti vain muutaman tilanteen matsissa. Ensimmäinen reaktio oli juhlinta, mutta aika nopeasti tuli mieleen, ettei tämä tunnu ihan samalta.

Hradecky oli Pohjanpalon kanssa samoilla linjoilla. Ajatukset olivat Eriksenissä.

– Kaikki muu on bonusta ja vähemmän tärkeää. Toivottavasti kaikki on hyvin. Tämä on ollut tosi rankka päivä, Hradecky sanoi Ylelle.

Suomalaisfaneilta rohkaisevaa kannatusta Eriksenille

Eriksenille annettiin kentällä sydänhierontaa. Tanskan pelaajat ympäröivät hoitotiimiä koko ajan. Runsaan kymmenen minuutin jälkeen Eriksen vietiin paareilla kentältä, ympärillä pelaajat pitivät lakanaa näkösuojana. Stadionilla olevat suomalaiskannattajat pysyivät paikoillaan, kuten kenttäkuulutuksessa useaan kertaan pyydettiin.

Suomen kannattajat aloittivat huudon, jossa he huusivat "Christian". Tanskan kannattajat vastasivat siihen "Eriksen".

Suomalaisten ele sai tanskalaiskatsojien arvostuksen, ja he nousivat taputtamaan seisaaltaan. Hetki tämän jälkeen stadionilla kerrottiin, että Eriksenin tila on vakaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut