Joel Grasso sanoo, että pesti Pallo-Iirojen päävalmentajana ei ole tarjonnut suurempia yllätyksiä. Mutta nyt tosipelit vasta alkavatkin.
Satakunnan miesjalkapallon lippulaivat vääntävät tällä kaudella Kakkosessa. Pallo-Iirojen päävalmentajan mielestä Porista tai Raumalta pitäisi pystyä ponnistamaan ylemmäs.
Otto Salmensuu siirtyy Pallo-Iiroista ensi kaudeksi Veikkausliigan AC Ouluun.
Jonas Nyholm saa tilaisuuden KTP:n päävalmentajana.
Miko Lainio siirtyy Euraan.
Ottelu alkaa kello 14 Äijänsuolla. Länsi-Suomen tilaajat näkevät ottelun tästä.
Pallo-Iirot hävisi kauden avausottelunsa Kakkosessa. Unelmamaali ratkaisi voiton SexyPöxyille.
Poliisin esitutkinta on kestänyt noin kaksi ja puoli vuotta. Poliisi kertoo epäillystä ja tapauksen tutkinnasta maanantaina julkaistussa laajassa tiedotteessa.
Sääilmiötä kuvaillaan poikkeukselliseksi silloin, kun se esiintyy tilastollisesti keskimäärin harvemmin kuin kerran 30 vuodessa.
Tapio Nylundin kameraan taltioitui vuonna 1995 nimetty valoilmiö.
Silmusalaatin mukaan takaisinveto koskee tuotteita Parsakaali Silmusalaatti ja Tulinen Silmusalaatti.
Kyseisillä erätiedoilla olevia vadelmia on myyty 62 myymälässä Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan alueella.
Pavel Melnikovin asianajaja kiistää talousrikossyytteet ja sanoo, että rikostutkinta on ollut poliittisesti motivoitunutta.
Lainojen hallinta voi toisinaan aiheuttaa haasteita oman taloudellisen tilanteen kokonaiskuvan arviointiin. Usein yksi merkittävä syy tähän ovat lukuisat hajallaan olevat lainat eri pankeista.
Pikalainat ovat vakuudettomia kulutusluottoja, jotka on mahdollista saada käyttöön nopeasti. Pikavippiä haetaankin usein äkilliseen rahantarpeeseen tai muuten arjen kulutukseen, kun ei haluta odottaa hankintojen tekemistä seuraavaan palkkapäivään.
Rauman seudulla tehdään asuntokauppaa hiljaisemman loppuvuoden jälkeen tasaiseen tahtiin. Korkojen kehitys ja energian hinnan nousu olivat samaan aikaan iso muutos, mutta tilanne on jo tasaantunut.
Kun ensilumi peittää maan ja talviset tuulet alkavat puhaltaa, tietää että on aika päivittää vaatekaappia kylmempiä kuukausia varten. On jälleen se aika vuodesta, kun tarvitsemme paksumpia takkeja ja villasukkia pysyäksemme lämpiminä.
Länsi-Suomi esittelee syksyn uutta muotia Syysmuotisivut
Juhlien teema on tänä vuonna ”ajat vaihtuvat”.
Alijäämää tulee nyt paljon, jopa 12–13 miljoonaa euroa.
.
Neuvottelut reitin avaamisesta ovat käynnistyneet Rauman kaupungin kanssa ja pallo on nyt Raumalla.
.
Elämme terveyspalveluiden suurta murrosaikaa.