Pitkän linjan jalkapallomies palasi valmennushommiin – uudet pelaajat tulevat Turun suunnalta

Jukka Nissi innostui valmennushommista kahdeksan vuoden paussin jälkeen, kun hänen entinen pelaajansa kysyi mukaan Pallo-Iirojen naisten taustaryhmään.

| Päivitetty

Kun Pallo-Iirojen naisten edustusjoukkue julkisti hiljattain taustaryhmänsä tulevalle kaudelle, erityisesti yksi nimi kiinnitti huomion.

Jukka Nissi palaa valmennuspuuhiin pitkän tauon jälkeen.

Pitkän linjan raumalainen jalkapallomies on ollut mukana useissa Pallo-Iirojen juniori-ikäluokissa, viimeksi A-nuorten vastuuvalmentajana. 

Seuran nettisivuilla Nissi kertoi aloittaneensa valmentamisen nappulaliigassa jo vuonna 1993, mutta pitäneensä paussia viimeiset kahdeksan vuotta.

Tuntuma urheiluun on säilynyt muun muassa penkkiurheilun ja lenkkeilyn kautta. Mies on vetäissyt sapattivuosinaan jopa muutaman maratonin.

Asetelma kääntyy

Nissin houkutteli takaisin pukukoppiin hänen entinen junioripelaajansa, joka on nyt joukkueen päävalmentaja.

Pallo-Iirot ilmoitti jo hyvissä ajoin syksyllä, että Aake Rapala, 28, ottaa naisten joukkueen komentoonsa.

Jos joskus aiemmin Nissi oli nurmikentällä Rapalan "pomo", asetelma kääntyy nyt toisinpäin. Rapala ei tosin koe niin.

– En ole edes ajatellut noin, koska olemme niin vahvasti tiimi, jossa jokaisella on oma roolinsa. En ole missään vaiheessa nostanut itseäni framille, Rapala sanoo.

Se sen sijaan on Rapalan mielestä "älyttömän hyvä juttu", että miehet tuntevat toisensa.

– Henkilökemia toimii, tiedän minkälainen Jukka on persoonana. Pystymme keskustelemaan avoimesti niin ongelmista kuin onnistumisistakin. 

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, Rapala ei saa avukseen vaihtopenkin nurkassa istuvaa hiljaista taktikkoa. Nissi on pikemminkin pidetty tsemppari, joka piiskaa joukkuetta melkein toinen jalka pelinurmen puolella.

– Harkkapeleissä ei ole vielä tarvinnut vetää miestä pois kentältä. Saa nähdä, kun sarjapelit alkavat, Rapala naurahtaa.

– Mutta näinhän se on, että asennepuolen koutsaaminen on hänen valtava etunsa. Jukka saa luotua henkeä ja sanottua asioita, niin mun ei tarvitse koko ajan olla kurkku suorana.

Alku oli kova tiputus

Rapala nousi Nissin valmennuksesta aikanaan miesten edustusjoukkueeseen, jossa pelasi vuosikaudet. Kun omat pelit päättyivät kauteen 2021, Rapala löysi jo seuraavana kesänä sattumien kautta itsensä Pallo-Iirojen naisten apuvalmentajan tontilta.

Toukokuussa 2022 Rapala kertoi Raumalaisen haastattelussa, että valmentaminen on napannut nopeasti pauloihinsa.

Seurakin huomasi innostuksen, ja kun Iiro Koivula siirtyi kauden jälkeen seuran A-nuorten valmentajaksi, Rapala nousi yllättäen jo päävastuuseen.

– Alku päävalmentajana oli aika kova tiputus tähän maailmaan. Piti hoitaa paljon uudenlaisia asioita, kuten pelaajasopimuksia ja paperihommia, Rapala sanoo nyt. 

Neljä uutta pelaajaa

Iirot on julkaissut sopimuksia ja pelannut harjoituspelejä säästeliäästi siihen nähden, että kausi alkaa jo 15. huhtikuuta.

Rapala kertoo, että kaksi harjoituspeliä Turun Palloseuraa vastaan peruttiin, toinen sairastelujen, toinen TPS:n cup-ottelun takia. Kenraaliharjoitus on Musan Salamaa vastaan 1. huhtikuuta.

Pelaajasopimuksia joukkue on julkaissut yksitoista, joista yhdeksän on jatkosopimuksia.

Tuoreimmat sopimuspelaajat Karolina Rehn ja Elina Saarinen pelasivat viime kaudella Kakkosta Kaarinan Pojissa. Elina on Pallo-Iirojen miesten maalivahdin Henri Saarisen pikkusisko. 

Pallo-Iirojen harjoituksissa on kuitenkin pyörinyt parikymmentä pelaajaa.

Palloliiton nettisivuilla Iirojen pelaajalistalle on merkitty uusina pelaajina myös KaaPossa pelannut Nea Mäkipere ja viime kaudella Musan Salamaa edustanut Helmiina Luoma.

Rapala vahvistaa, että myös he pelaavat Iiroissa.

Tavoite parantaa

Varma lähtijä Pallo-Iirojen viime kauden joukkueesta on kankaanpääläinen Anni Hakasalo, joka teki liigasopimuksen Åland Unitedin kanssa.

Jenna Dahlberg puolestaan sai opiskelupaikan Jyväskylästä ja teki sopimuksen Ykkösessä pelaavan JyPK:n kanssa.

Avainpelaajista Tampereen suunnalta Raumalla käyneet maalivahti Kiira Kaivola ja hyökkääjä Aino Varkoi eivät näillä näkymin ole jatkamassa Iiroissa.

– Muutaman pelaajan kohdalla tilanne on vielä auki, mutta pääpiirteittäin joukkue on kasassa.

Pallo-Iirot voitti viime kaudella Ykkösen alaloppusarjan.

– Kai sen voi sanoa, että joukkueen kanssa on sovittu tavoitteeksi paikka neljän joukkueen yläloppusarjassa. Viime kaudella olimme viidensiä, niin ei kai tavoite vähempääkään voi olla, Rapala linjaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut