Raumalaisvoimailijan pitkä ura päättyy jäähyväiskisaan Yhdysvalloissa – lajia vaihtanut entinen ratsastaja nostaa puolestaan ensimmäisen kisansa

Kim Päivöke ja Marika Koskinen lähtevät kisareissulle Yhdysvaltoihin. Toinen viimeistä, toinen ensimmäistä kertaa. Kuva: Kimmo Mäkeläinen

Yksi aikakausi raumalaisessa voimailussa on päättymässä. Kim Päivöke on ollut tuttu näky paikallisilla saleilla joulukuusta 1986 lähtien, ja seuraavan vuoden alusta saakka hän on kiertänyt myös kisatapahtumia.

Vuosi toisensa jälkeen penkkipunnerrus on lennättänyt miehen Yhdysvaltoihin WABDL:n MM-kisoihin.