Poliisi vastaa, miksi Lukon kannattajat saivat vapaasti juhlia korona-aikaan

Lukon mestaruus sai tiistaina tuhannet kannattajat kokoontumaan torille ja Äijänsuolle viettämään vuosikymmeniä odotettuja kultajuhlia.

Torilla tavattiin mestaruusiltana. Kuva: Juha Sinisalo

Lukon mestaruus sai tiistaina tuhannet kannattajat kokoontumaan torille ja Äijänsuolle viettämään vuosikymmeniä odotettuja kultajuhlia.

Koronarajoitukset eivät juhlahumussa painaneet. Maskeja oli vain harvalla, eikä halailtaessa pidetty turvavälejä.

Aluehallintoviraston asettamista kokoontumisrajoituksistakaan ei piitattu.

Poliisi oli tiistaina läsnä juhlien keskellä, mutta ei puuttunut bileisiin. Perjantaina Lounais-Suomen poliisi selvitti Twitterissä toimintaansa.

Se painotti, että poliisilla on toimivaltaa valvoa vain sellaisia rajoituksia, jotka liittyvät yleisiin kokouksiin ja mielenosoituksiin.

Rajoitukset eivät koske spontaaneja muita kokoontumisia.

Niiden kohdalla poliisi joutuu arvioimaan, vaarantuuko jonkun henkilön turvallisuus konkreettisesti.

– Poliisin toimia esimerkiksi jääkiekkofanien kultajuhlissa Raumalla on kritisoitu. Julkisuudessa on ihmetelty, miksi poliisi ei puuttunut ihmisten kokoontumiseen, Lounais-Suomen poliisi kirjoitti.

– Kyse on siitä, että poliisilla ei kokoontumislain mukaan ollut toimivaltaa puuttua spontaanisti paikalle kerääntyneiden fanien juhlintaan. Poliisilla on aina oltava toimivalta esittämiinsä käskyihin ja suorittamiinsa toimenpiteisiin.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut