Positiivisessa ympäristössä kehittyisi parhaiten

Lukon A ja B ovat toistaiseksi hävinneet kaikki pelinsä. Pelaajakehitys on tärkein, mutta tuloksellakin on merkitystä.

| Päivitetty

Lukon A: seitsemän ottelua, seitsemän tappiota, yksi sarjapiste. Lukon B: kuusi ottelua, kuusi tappiota, ei sarjapisteitä. Lukon kahden vanhimman juniori-ikäluokan alkukausi on ollut tuloksellisesti sysimusta.

Mutta onko sillä merkitystä?

Lukon urheilustrategiassa on määritelty, etteivät juniorijoukkueiden mitalit ole ensisijaisia tavoitteita. Oleellista on kehittää pelaajia.

Mittareina toimivat juniorien maajoukkuepelit ja liigajoukkueisiin nousseet pelaajat.

On kuitenkin vaikea kuvitella, että pelkät laadukkaat harjoitukset riittäisivät, jos jatkuvat tappiot myrkyttävät samaan aikaan mieltä.

– Se on päivänselvä asia, että pitää päästä pelaamaan sellaisia pelejä, että niissä on tuloksen kannalta panosta, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt tietää.

– Jos häviät 15 peliä putkeen, eivät siinä enää mene yksilötkään eteenpäin.

Maajoukkuekutsuja kolisee hyvään tahtiin

Lukon A ja B ovat nyt vaikeuksissa toista kautta peräkkäin. Viime talvena kaikki kolme vanhinta kilpaikäluokkaa eli A, B ja C jäivät ulos ylemmästä loppusarjasta.

A-nuoret jäivät jopa koko SM-alkusarjan jumboiksi.

– Vaikka mulla ei ole juuri mitään puolusteltavaa, niin maajoukkuedustusten ja liigaan nousseiden pelaajien määrä on ollut nousussa. Se on sentään pirun positiivinen asia, Sahlstedt toteaa.

– Se on kuitenkin varma asia, että jos joukkuemenestystä ei tule, nekään määrät eivät tule kasvamaan. Yleensä ne asiat menevät käsi kädessä.

Lukon urheilustrategiaan on kirjattu, että A-, B- ja C-juniorit pelaavat vuoteen 2023 mennessä säännöllisesti ylemmässä loppusarjassa. Tälläkään kaudella ryhmien ei ole laskettu jäävän sarjojensa hännille.

– Se on fakta, että A:lta ja B:ltä odotetaan paljon enemmän, Sahlstedt myöntää.

– Joukkueiden tilanne on sillä tavalla erilainen, että B on pelannut käytännössä joka pelissä voitosta, he eivät vain ole voittaneet. Elementit ovat silti olemassa.

A:n tulokset iso pettymys

Lisäksi Lukon B:n alkukauden otteluohjelma on ollut kova.

Raumalaiset on kohdanneet koko kärkinelikon, ja tappioista vain kaksi on tullut selvällä maalierolla.

– Tavallaan seuraavat kymmenen peliä kertovat enemmän. Ohjelma helpponee, ja nyt pitäisi viimeistään alkaa voittaa, Sahlstedt näkee.

Vanhinta ikäluokkaa hän katselee kriittisemmin.

– A-junnuissa tulos on ihan helvetinmoinen pettymys. Miksi he eivät ole tuon parempaan pystyneet, siihen ei ole vastausta, Sahlstedt toteaa.

– Se tiedetään, että päästetään aivan liikaa maaleja. Ei tuollaisilla maalimäärillä voi voittaa pelejä.

Asia on huomattu jo hetki sitten, ja siihen keskityttiin viime viikon harjoituksissa. Viikonloppuna sarjakakkonen HIFK löi Lukon maaliin seitsemän osumaa, ja kaikki pelinsä voittanut Kärpät osui kuudesti.

– A:n tilanteessa puhutaan varsinkin välittämisestä pelistä. Ykkösasia pitää olla hitonmoinen himo ja kunnon taistelu tuon logon eteen. Vasta sen jälkeen tulevat pelikirjat, Lukon valmennuspäällikkö Timo Elo huomauttaa.

Raumanseutulaisia vastustajien paidoissa

Lukon kahden vanhimman ikäluokan joukkueet elivät paljon kesän aikana. Uusia pelaajia tuli peräti 15, osa ulkomailta saakka. Se ei voi olla näkymättä, kun puhutaan joukkueen hitsaantumisesta yhteen.

Samaan aikaan pelaajia luonnollisesti myös lähti, ja A-nuorten SM-liigassa pelaa nyt yllättävän paljon raumanseutulaisia kiekkoilijoita muissa joukkueissa kuin Lukossa.

Niklas Virtanen päätyi Pelicansiin, Risto Saarinen Ilvekseen, Jolle Nikander Jokerien kapteeniksi ja Erkki Laiho TuToon, jossa oli jo entuudestaan Lukosta lähteneitä pelaajia.

Samalla joukkueiden raumalaisuusaste laski, mikä on synnyttänyt keskustelua, ihmettelyä ja kritiikkiä.

– Jokaisen lähteneen pelaajan kohdalla on aika päivänselvä syy. Joku lähti opiskelupaikan perään, joku meni Mestikseen, joku ei halunnut enää panostaa niin paljon. Yksikään pelaaja ei lähtenyt kritiikiksi Lukkoa kohtaan, Sahlstedt painottaa.

– Yhtään ainutta raumalaista pelaajaa me emme ole siirtäneet sivuun. Se on oikeasti todellinen harhaluulo. Se ihmisten pitäisi ymmärtää.

Urheilujohtajan äänensävy kiihtyy hetkeksi.

– Ei kai me olla mitään idiotteeja. Jos on raumalainen pelaaja, joka pystyy uskottavasti pelaamaan SM-sarjaa, niin ei me yhtään sellaista pelaaja olla pois pistämässä, Sahlstedt lataa.

– Siinä kohtaa kuuluu antaa kritiikkiä ja kovaa, jos me työnnetään oma raumalainen tai sateenvarjoseurasta tullut SM-tason pelaaja pois. Sitä me nimenomaan emme halua tehdä.

Lukon C kamppailee raumalaisin voimin

Lukon kolmas kilpailuikäluokka eli C-nuoret ovat avanneet kauden vanhempiaan vahvemmin.

Seitsemästä pelistä on kasassa kolme voittoa ja yhdeksän pistettä, ja joukkue on tasapisteissä viimeistä loppusarjapaikkaa hallussaan pitävän Ässien kanssa.

– C-junnut ovat selkeästi pelanneet sillä tasolla, mitä toivottiin ja odotettiin. He pystyvät pelaamaan tasaisia pelejä. Heidän tavoitteensa ylemmästä loppusarjasta oli erittäin rohkea, mutta se on mahdollinen, Sahlstedt laskee.

Kaiken lisäksi Lukon C on raumalainen joukkue.

Vuonna 2004 syntyneiden ikäluokka on iso, ja Lukolla on jalkeilla myös C Team.

– Sinne ei ole hankkimalla hankittu yhtään pelaajaa. Meille tarjottiin C:hen paljon pelaajia, mutta emme halunneet ottaa. Nyt he pelaavat miehekkäästi ja taistelevat mallikkaasti, Timo Elo kehuu.

Iso juttu saada pelaajia liigaan

Samalla tullaan samaan aiheeseen, josta on puhuttu Lukon kiekko- ja ringettekoulujen kausimaksujen poistamisen yhteydessä.

Syntyvyys laskee Raumalla, ja ikäluokat pienenevät.

Lukko yrittää reagoida tilanteeseen ja kasvattaa pelaajamääriä. Täysraumalaista juniorijoukkuetta on mahdoton peluuttaa, jos raumalaisia pelaajia ei ole.

– Mikäs sen olisi sen hienompaa kuin vetää pelkästään omilla ja ottaa mukaan muutama maajoukkuepelaaja ulkoa, Sahlstedt painottaa.

– Siihen me nimenomaan koko ajan pyrimme, että itseltämme tulisi se mahdollisimman laadukas massa. Ei meillä ole lähtökohtana hankkia B-junnuihin kymmentä pelaajaa muualta.

Lukko haluaa rakentaa pelaajapolun, joka kantaisi liigakentille asti.

– Edelleen olen vahvasti sitä mieltä, että iso juttu on se, että saadaan omia pelaajia liigaan. Mutta jos ei yhtään pärjätä joukkueena, ei sekään toteudu. Parhaiten kehittyy voittavassa ja positiivisessa ympäristössä, Sahlstedt laskee.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut