Ratkaisevassa finaalissa 2+1.Pudotuspeleissä 6+9.Jari Kurri -palkinto pudotuspelien arvokkaimmalle pelaajalle.
Lukon Eetu Koivistoinen pelasi ilmiömäiset pudotuspelit, mutta kuudetta kauttaan Lukossa pelaavaa hyökkääjää ei kiinnostanut kuin yksi asia. Nähdä Kanada-malja keskellä pukukopin lattiaa.
Sen unelman konkretisoituminen sai 25-vuotiaan hyökkääjän herkistymään haastattelutilanteessa.
– Haluan kiittää kaikkia Rauman Lukon kannattajia ja kaikkia, jotka ovat olleet matkassa mukana. Olen todella kiitollinen tästä kaikesta. Kyllä on hienoa voittaa viimeinen peli ja saada pokaali kotiin, sitä on moni odottanut tosi kauan.
Osa Lukon kannattajista on jahdannut kannua jopa 58 vuotta, mutta Koivistoisenkin jahti on ollut kiekkoilijan uraan suhteutettuna pitkä.
Bluesin junioripolun läpikäynyt Koivistoinen liittyi Lukon organisaatioon 19-vuotiaana, haki paikkaansa ensimmäisillä kaudella liigatasolla ja kävi hankkimassa kokemusta Keuruulta Mestiksestä.
Samaa tahtia mitä Lukon organisaatio ja joukkue kehittyi, kehittyi myös Koivistoinen.
Hyvät kaudet saivat seuraa entistä paremmista kausista, kunnes kuluvalla kaudella rävähti. Koivistoinen hätyytteli pistepörssissä sarjan kärkitiloja ja pääsi kokeilemaan myös A-maajoukkueen paitaa.
Pudotuspelien tehovireen hän uskoo olleen vain jatkumoa kaudelta, mutta juhlan hetkelläkin hän muisti myös heikommat vaiheet.
– Runkosarjan lopussa minulla oli jo hyvä vire maalien suhteen. Mutta esimerkiksi eilen oli minulta aika huono suoritus, mutta onneksi voitimme. Tiesin, että pystymme parantamaan tähän päivään.
Sen Lukko tiesi läpi kauden, myös ratkaisevassa finaalissa.
Aika tyhjä olo, mutta perkeleen onnellinen.
Joukkue hallitsi peliä täysin, mutta raumalaisten suvantovaiheen aikana peli tasoittui. Näin kävi Koivistoisen mukaan myös maanantaina.
– Vähän lopetimme pelaamisen samalla tavalla kuin eilenkin. Silloin Robben (Robin Pressin) rankkarimaalin jälkeen peli meni roiskimiseksi ja huiskimiseksi. Nyt jäimme vähän katselemaan mitä tapahtuu, mutta onneksi löysimme sen lisävaihteen.
Koivistoinen oli yksi ratkaisevimmista hahmoista asettamassa joukkueen vaihdelaatikkoon isompaa pykälää silmään. Hän iski joukkueensa neljännen täysosuman, jota edelsi taidokas luistinhaltuunotto.
Tai itseasiassa ulkosäärihaltuunotto, kuten Koivistoinen halusi korjata kysyjää.
– Annoin (Anrei) Hakuliselle ensin vähän huonon syötön kohdassa, jossa hän oli juuri ehtinyt kääntyä. En tiedä kostiko hän, kun heitti syötön minua suoraan polvisuojaan. Pistin pienen tökkäsyn ja onneksi kiekko meni sisään.
Pukukoppijuhlinnan humusta sivummalle haastattelua antamaan lähtenyt Koivistoinen oli ehtinyt soitella mestaruuden varmistuttua jo lähipiirilleen.
– Äidin ja iskän kanssa juttelin jo hetken sekä soittelin avopuolisolle kotiin. Pojan kanssa vaihdoin kaksi sanaa. Hänellä oli pelipaita päällä, varmaan tiesi mitä on tapahtunut.
Samalla kun kolmivuotias poika juhli kotona, niin isä itse vielä jäsenteli ajatuksiaan Turkuhallin käytävillä.
– Aika tyhjä olo, mutta perkeleen onnellinen.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.