Puolustaja Almari jatkaa Lukossa ­­­– ”Hän on kyllä käyttökelpoinen kaikkiin rooleihin"

Raumalla on monta hyvää puolustajaa saanut uutta nostetta uralle ja uskon, että pystyn itsekin kehittymään täällä, Almari sanoo.

| Päivitetty

Puolustaja Niclas Almari, 24, jatkaa Rauman Lukossa. Seura tiedotti uudesta sopimuksesta, jonka pituus on kaksi vuotta.

- Viihdyn Lukossa todella hyvin. Peliaikaa ja vastuuta tuli viime kaudella hyvin ja niitä tulinkin Raumalta hakemaan. Harmi, ettei pystytty pelaamaan pidempää kevättä. Raumalla on monta hyvää puolustajaa saanut uutta nostetta uralle ja uskon, että pystyn itsekin kehittymään täällä, Almari sanoi Lukon tiedotteessa.

Almari teki Pittsburghin kanssa kolmivuotisen NHL-tulokassopimuksen keväällä 2019 tuoreena suomenmestarina. NHL-otteluita Penguinsissa hän ei päässyt pelaamaan. 

Almari tuli Raumalle kesken viime kauden pelattuaan AHL:ää ja ECHL:ää. Lukossa Almari pelasi pudotuspelit mukaan laskien 22 ottelua, joissa teki 0+2 pistettä.

- Ensi kaudella parempaan pitää pystyä joukkueena, mutta varsinkin henkilökohtaisesti. Uskon, että joukkueen menestyessä myös yksilöt pystyvät nousemaan esiin, sanoi Almari.

Liigassa Kirkkonummen Salamien kasvatti on edustanut myös HPK:ta ja Pelicansia.

Pittsburgh ei helmikuussa halunnut vielä purkaa Almarin NHL-sopimusta, koska se halusi pitää kiinni mahdollisuudesta kutsua puolustaja vielä loppukaudeksi AHL:n pudotuspeleihin. Niin Penguins tekikin, mutta peliaikaa Almari sai vain huhtikuun runkosarjamatseissa.

Sahlstedt: Runko alkaa olla kasassa

Urheilujohtaja Kalle Sahlstedtin mukaan Lukon ensi kauden joukkueen runko alkaa olla kasassa.

Almaria hän kuvaa luotettavaksi ja tunnolliseksi joukkuepelaajaksi.

- Kun joukkuepelistä puhutaan, se on erittäin tärkeä asia, että arvomaailma on pelaajalla kohdallaan. Häntä ei tarvitse piilotella missään pelitilanteessa. Hän on kyllä käyttökelpoinen kaikkiin rooleihin, Sahlstedt kommentoi.

Sahlstedt uskoo Almarin parantavan, kun saa olla joukkueen mukana heti elokuusta alkaen.

- Perusasiat ovat Almarilla hyvällä mallilla ja haluamme saada hyökkäystaitoja hieman enemmän näkyviin. Tietenkin unohtamatta sitä ykkösroolia eli puolustamista.

Lukon kärkipakki Vili Saarijärvi siirtyi Sveitsiin. Miska Kukkosen pelit jatkuvat ensi kaudella KooKoossa ja Noel Pietilän IPK:ssa.

Lukon liigajoukkueessa jatkavat Almarin lisäksi Thomas Gregoire, Samuli Piipponen, Matt Abt, Vili Laitinen, Kalle Ervasti ja Onni Korkka. Uusi puolustaja on Tomas Pavelka (Sparta Praha).

Ondrej Slovacekin tilanne on auki.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut