Rajoitusten löysäys otettiin vastaan ilolla ja ihmetyksellä – "Mikä tuo harmaa välialue on?"

Paavo Nurmi Gamesissa on saatu ihastella esimerkiksi Sandra Perkovicin kiekkokaaria. Kuva: Elmeri Elo

Urheiluväki sai keskiviikkoiltana huojentavia uutisia, kun hallitus päätti koronarajoitusten höllentämisestä. Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososen (kesk.) mukaan elokuun alusta yli 500 ihmisen tilaisuudet sallitaan sekä sisä- että ulkotiloissa.

Aluehallintovirastot tekevät päätökset hallituksen suosituksen pohjalta heinäkuun aikana enintään kuukaudeksi kerrallaan.

Yleisurheiluväki otti uutisen ilomielin vastaan. Yleisurheilukesä käynnistyy jo heinäkuun aikana gp-kisoilla, mutta kauden päätapahtumat ja potentiaaliset yleisömagneetit odottavat vasta myöhempänä.

– Siinä mielessä olemme onnellisessa asemassa, että kilpailutoimintaa on pystytty pyörittämään ja kohtuullisella menestykselläkin, kun urheilijat ovat tehneet hyviä tuloksia. Onneksi isommat kisat, kuten Paavo Nurmen kisat ja Kalevan kisat ovat vasta tulossa ja rajoituksia höllennetään niiden lähestyessä, Urheiluliiton toimitusjohtaja Harri Aalto kommentoi STT:lle.

Tarkentavia linjauksia odotetaan

Tarkennuksia kuitenkin odotetaan vielä siihen, pitääkö turvaväleistä huolehtia entiseen tapaan ja jakaa katsojat erillisiin katsomolohkoihin, joilla on erilliset saniteettitilat, myyntipisteet ja henkilökunta.

– Odotan mielenkiinnolla, tuleeko vielä muita kevennyksiä. Toistaiseksi valmistaudutaan katsomorajoitusten järjestämiseen, mikäli tarkempaa tietoa ei saada, Aalto sanoi.

Paavo Nurmen kisoja järjestävän PN Turku Oy:n toimitusjohtaja Jari Salonen piti linjausta vielä hieman epämääräisenä. PNG kisataan 11. elokuuta.

– Jos lokakuun alussa kokoontumisrajoituksista luovutaan kokonaan ja elokuun alussa sallitaan yli 500 ihmisen kokoontumiset, mikä tuo harmaa välialue on? Tuleeko siihen tarkennuksia? Sen jälkeen teemme omia linjauksiamme, Salonen kyseli.

Kansainvälisyys aiheuttaa jännitystä niin Paavo Nurmen kisojen järjestäjille kuin syyskuun Ruotsi-ottelulle. Tieto ulkomailta tulevien urheilijoiden tilanteesta on yhä pimennossa.

– Se mikä tuottaa eniten jännityksen aiheita, on syyskuun Ruotsi-ottelu, mikä on meille iso ja tärkeä tapahtuma, Aalto mietti.

– Siihen tämä päätös ei antanut vastausta. Kysymysmerkkejä on, ja tekemistä riittää, tuumi Salonen.

Maltilla eteenpäin

Mikäli katsojien jakamisesta lohkoihin ei tarvitse huolehtia, niin Salosen mukaan Paavo Nurmen kisojen käytännön järjestelyt helpottuvat huomattavasti.

– Sitä en osaa sanoa, uskallammeko heittäytyä hervottomaksi ja vapauttaa koko kapasiteettia käyttöön, jos se on mahdollista. Emme varmaan edes linjaa sitä vielä moneen viikkoon. Katsotaan rauhassa, miten tilanne kehittyy, Salonen pohti.

Ministeri Kososen mukaan lokakuun alusta lähtien kokoontumisrajoituksista luovutaan, jos koronavirustilanteessa ei tapahdu huonoa kehitystä. Aallon mukaan Urheiluliitossa tilanteen kehitykseen suhtaudutaan maltilla.

– Seurataan tarkkaan ohjeistuksia ja toimitaan sen mukaan. Haluamme toimia suositusten mukaisesti ja erityisesti välittää sen tiedon, että asioita on käyty läpi ja pohdittu siten, että paikalle kannattaa tulla, Aalto sanoi.