Rauma Basketin Markus Kauppinen ja Jaakko Tiittanen haaveilevat ulkomaista – ensin kuitenkin neljän sakkiin kovassa sarjassa

Rauma Basketin 17-vuotiaiden poikien joukkue lähti tällä kaudella suureen seikkailuun. Joukkue osallistuu ikäluokkansa koripallon valtakunnalliseen ykkösdivisioonaan.

Rauma Basketin 17-vuotiaiden poikien joukkue lähti tällä kaudella suureen seikkailuun. Joukkue osallistuu ikäluokkansa koripallon valtakunnalliseen ykkösdivisioonaan.

Valmentaja Pirkka Haapasen mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun RaBan poikajoukkue osallistuu valtakunnalliseen sarjaan.

Siksi sijoitustavoitteita ei haluttu asettaa, mutta pelaajista Markus Kauppinen ja Jaakko Tiittanen kertovat, että nälkä on kasvanut syödessä.

– Tavoitteet ovat korkealla. Näemme, että on mahdollista pelata finaalipelejä Raumalla, he kertovat.

RaBa on voittanut yhdeksästä ottelustaan kuusi ja sijoittuu sarjassa siihen neljän joukkueen sakkiin, joka pääsee kauden päätteeksi pelaamaan Final Four -turnausta.

RaBan avainkaksikko näkee raumalaisten vahvuutena yhteishengen. He antavat esimerkiksi, että kun aiemmin Pallo-Iiroissa jalkapalloa pelannut Lenni Järvinen liittyi tällä kaudella joukkueeseen, hän pääsi nopeasti sisään ryhmään.

– Olemme tunteneet toisemme pitkään ja vietämme yhdessä aikaa kentän ulkopuolellakin.

Kovempi sarja tehnyt hyvää kehitykselle

191-senttinen Tiittanen on RaBan paras pistemies 22,8 pisteen keskiarvolla, 194-senttinen Kauppinen taas levypallo- ja syöttökuningas (10,8/5,8).

He ovat mainituissa kategorioissa koko sarjassakin top3-pelaajia. Kovat pelit ovat kehittäneet.

Treenien lomassa valmentaja Haapanen esittelee täpinöissään puhelimeltaan kuvaa Karhuvuoren urheilutalolta, jonka katonrajassa roikkuu pitkä liuta KTP-Basketin mestaruusviirejä. Ei RaBa läntisen alueen peleissä matkustanut Kotkaan tai Ouluun, eikä kohdannut tällaisia maineikkaita liigaorganisaatioita.

– Kausi on ollut hyvä ja opettavainen. Vieraissa on tullut muutama tappio, mutta kotona ne käännetään jo voitoiksi, Kauppinen vakuuttaa.

Valtakunnallisen sarjan eroksi läntisen alueen peleihin hän mainitsee, että otteluissa erottuvat jo selkeät pelipaikat. Vastustajan takamiehet ja sentterit on pakko ottaa kiinni tai oma sukka heiluu armotta.

– Peli on ollut nopeampaa ja fyysisempää, vastaan tulee isompia ja taidokkaampia pelaajia. Se on tehnyt hyvää kehitykselle, kunnon puolesta ainakin, Tiittanen näkee.

Ammattilaisuus siintää silmissä

Kehittyä RaBan avainkaksikko aikoo jatkossakin. He ampuvat kuin apteekin hyllyltä kovia tavoitteita koripallon suhteen.

– Yritän päästä Eurooppaan pelaamaan, Espanjan liigaan tai johonkin, Tiittanen yllättää.

Ammattilaisuus siintää myös Kauppisen silmissä.

– Pyrin Amerikkaan, mutta jos ei sinne pääse, niin Euroliigaan tai vastaavaan. Ulkomaille yritän kuitenkin päästä, hän linjaa.

Molemmilla on jo omanlaiset maistiaisensa ulkomailla pelaamisesta.

Tiittanen asui isänsä töiden takia kolme vuotta Dubaissa. Hän höntsäsi tuolloin koripalloa paikallisessa koulujoukkueessa ja aloitti lajin tosissaan myöhemmin Raumalla.

Tiittasen mukaan elämä ja kulttuuri Arabiemiraateissa oli tietysti täysin erilainen kuin Suomessa, mutta hyvälläkin tavalla.

– Kaikki olivat todella ystävällisiä ja ruoka paljon parempaa, Tiittanen hymyilee.

Kauppinen vietti aikanaan viikon tutun vaihto-oppilaan perheen luona Pohjois-Espanjassa paikkakunnalla, jonka nimeä ei muistanut.

– Koripallossa pelattiin ensinnäkin pihapelejä ja joku ohikulkija saattoi kysyä, että pääseekö mukaan pelaamaan. Tuntui, että ulkomailla suhtautuminen urheiluun on jotenkin sosiaalisempaa.

Yliopistoreitti yksi vaihtoehto

Rauman seudulta löytyy yksi esimerkki ammattilaisuralle ja Amerikkaan ponnistamisesta.

Euran Veivin kasvatti Elias Valtonen, 20, hyppäsi Loimaan Korikonkarien, Uudenkaupungin Korihaiden ja HBA Märskyn kautta Arizona Staten yliopistoon

Valtonen debytoi Korihaissa liigassa 14-vuotiaana, mutta vaihtoi sitten Mäkelänrinteen urheilulukioon ja divaripeleihin.

Vuonna 2003 syntyneet Kauppinen ja Tiittanen käyvät nyt Rauman lukiossa ensimmäistä vuotta. Millaisena he näkevät oman reittinsä?

– Collegeen olisi hyvä päästä parin vuoden päästä ja saada stipendi. Duunia pitää toki tehdä paljon, Tiittanen sanoo.

– Nyt kun pääsimme valtakunnalliseen sarjaan, kehittyy koko ajan, saa näkyvyyttä ja näkee itsekin parempien pelaajien tasoa.

Jos hetken päästä ei oltaisi enää täällä Raumanmeren salissa, Kauppinen tokaisee.

Tavoitteet ovat kovat, mutta niiden alta peruskivenä löytyy kuitenkin vielä kovempi halu vain nauttia koripallosta.

– Rakkaudesta lajiin tätä tehdään. Voittaminen on kivaa, häviäminen ihan perseestä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut