Rauma oli Lukas Klokin ykkösvaihtoehto – sai hyvät suositukset entiseltä Lukko-maalivahdilta

Rauman Lukon monipuolinen tshekkipuolustaja Lukas Klok ei arkaile pudottaa hanskojaan, jos tilanne niin vaatii.

Perjantaina on hetki, jota Lukon tshekkipuolustaja Lukas Klok on odottanut siitä saakka, kun hänet haettiin lentokentältä autolla kohti Raumaa.

Hän kuuli matkan aikana Pitsiturnauksesta ja siitä, miten jäähalli täyttyy elokuun alussa kiekkointoilijoista jo aamuvarhain.

– Pitää olla heti silloin valmis. Kovaa tässä on menty, ja etenkin maanantain harjoitus tuntui pahalta, kun en ollut hetkeen ollut jäällä, 24-vuotias Klok toteaa.

Hyviä vinkkejä Stepanekilta

Viime kaudella Klok pelasi KHL:ää HC Slovan Bratislavassa. Slovakialaisjoukkue joutui kuitenkin kauden aikaan rahahuoliin, eivätkä pelit kaukalossakaan menneet kovinkaan hyvin.

– Odottelin pitkään sitä päätöstä, että jatkavatko he KHL:ssä vai eivät. Kun se lopettamispäätös tuli, niin aloin katsella muita vaihtoehtoja.

Klok kertoo, että Suomi oli hänelle heti ensimmäinen vaihtoehto. Lukko ei ollut hänen listassaan ainoa seura, mutta nopeasti valinta kääntyi kanalikaupunkiin.

Yksi puhemiehistä oli Lukossa maalivahtina kaudella 2016–17 pelannut Jakub Stepanek, Klokin viime kauden joukkuekaveri.

– Hän kertoi minulle, että tämä on mukava pieni kaupunki, jossa joukkue on kuin pieni perhe. Olin myös kuullut, että täällä pidetään nuorista pelaajista hyvää huolta.

24-vuotias puolustaja näki viime kaudella KHL:n tason, ja tahtoisi päästä pelaamaan kovatasoisessa liigassa uudelleenkin.Siihen hän uskoo, että Lukko on erittäin hyvä ponnahduslauta.

– Voi olla että pelaan täällä pidempäänkin. Mutta eihän kiekkouralla voi kovin pitkälle edes suunnitella, kun koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, 1+1-mallisen sopimuksen raumalaisseuran kanssa tehnyt Klok kertoo.

Kesällä painia Roman Polakin kanssa

Koska Lukas Klok on viimeisin nimi, joka Lukon joukkueeseen on kiinnitetty, ei hän ehtinyt mukaan joukkueen kesän ensimmäiselle harjoitusjaksolle.

Hän liittyi harjoitusvahvuuteen vasta maanantaina, ja on totuttautunut uuteen ympäristöön ja kulttuuriin.

Lukon pelaajista Klok on pelannut aiemmin yhdessä David Nemecekin kanssa tshekin nuorten maajoukkueessa.

– Muita pelaajia yritän oppia tuntemaan koko ajan. On muuten vaikea oppia edes muistamaan suomalaisia nimiä, Klok kertoo.

Suomalaisia sanoja tshekkipuolustaja kuitenkin pudottelee haastattelutilanteessa kymmenkunta nopeaan tahtiin.Hän kertoo opetelleensa niitä jo viime kaudella.

– Patrik Virta pelasi Bratislavassa kanssani. Hän yritti opettaa minua, mutta vaikeaa se oli. Moi moi, moro ja joulupukki muistuvat aina ensimmäisinä, Klok naurahtaa.

Kesän Klok harjoitteli kotiseudullaan Ostravassa samassa ryhmässä kotikaupunkinsa kiekkoilijoiden kuten Rostislav Oleszin ja NHL-puolustaja Roman Polakin kanssa.

Yli satakiloisen Polakin kanssa vääntäminen kesäharjoituksissa on Klokin mukaan kovaa, mutta hauskaa hommaa.

– Täytyy kiitellä kesästä fysiikkavalmentajaani. Tuntuu, että olen oikein hyvässä kunnossa, tshekkipuolustaja toteaa.

Hanskatkin saattavat pudota

Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt näkee, että Lukas Klok on Lukolle monikäyttöinen puolustaja, joka pystyy auttamaan joukkuettaan hyökkäyspäässä enemmän, mitä hänen aiemmat uratilastot kertovat.

– En ole mikään taitoniekka, mutta yritän antaa hyökkääjille hyvän ensimmäisen syötön. Ihan hyvä rannekuti minulla mielestäni on, Klok myötäilee.

Klokin tilastoista pistää silmään jäähyjen määrä. Hän on kerännyt kolmella viime kaudella yhteensä 261 jäähyminuuttia. Ja kun jokaisen kauden jäähymäärä päättyy parittomaan lukuun, voi päätellä lukemissa olevan mukana myös isoja rangaistuksia.

– Teen jäällä kovaa hommia joukkueen eteen. Enkä pelkää pudottaa hanskojani.

– Yli sadan jäähyminuutin kaudellani taisin tapella kaksi kertaa. Silloin kun joukkuekaveriani kohdellaan mielestäni huonosti, niin olen valmis puolustamaan häntä.

Kesällä Lukkoon tulleilla tshekkipuolustajilla Klokilla ja Nemecekillä on yhteistä muun muassa se, että he ovat jään ulkopuolella erittäin positiivisia ja ulospäin suuntautuneita.

Kaukalossa he puolestaan laittavat laidat mielellään paukkumaan, mutta pelitilannetta tulkiten.

– Jääkiekko on mennyt siihen suuntaan, että pitää taklata todella harkiten. Vielä pari vuotta sitten sai antaa mennä, mutta pelaajista tulee koko ajan fiksumpia.

Mutta jos laidat ryskyvät Pitsiturnauksessa muutamankin kerran, on siinä varmasti kannattajille oiva herätys kiekkokauden alkuun.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut