Raumalaisen tenniksen taustalle kasataan osakeyhtiötä, jonka päätavoite on uuden tennishallin rakentaminen: "Olosuhteita on nyt itketty parikymmentä vuotta, niin jos nyt ruvettaisiin tekemäänkin jotain, eikä vain itkettäisi"

Osakeyhtiössä ovat mukana yhteistyössä Rauman Tennisseura ja Rauman Verkkopalloseura.

| Päivitetty

RaVS:n puheenjohtaja Pietari Erko ja RTS:n puheenjohtaja Risto Reivolahti ovat lähdössä yhdessä johtamaan raumalaisen tenniksen taustalle perustettavaa osakeyhtiötä. Kuva: Juha Sinisalo

Rauman Tennisseuran ja Rauman Verkkopalloseuran puheenjohtajat kertoivat viime syksynä Länsi-Suomen jutussa (20.8.2021), että raumalaisseurojen välit ovat lämpimämmät kuin kenties koskaan.  Yhteinen sävel on vain syvenemässä, sillä Länsi-Suomen tietojen mukaan seurat puuhaavat yhteistä osakeyhtiötä raumalaistenniksen taustalle.

Seurojen puheenjohtajat Risto Reivolahti ja Pietari Erko vahvistavat asian. Erko ohjaa kysymään lisätietoja RaVS:n sihteeriltä Pauli Tuomolalta.

– Idea lähti siitä, että kun Raumalla on kaksi perinteistä seuraa, joita emme kumpaakaan halua lopettaa ja perustaa uutta, niin keksimme, että mitä jos seurat omistaisivatkin yhteisen osakeyhtiön, Tuomola taustoittaa.

Kahden kentänhalli kiikarissa

Tuomolan mukaan osakeyhtiö on oikeastaan pidemmällä kuin vain suunnitelmatasolla. On esimerkiksi päätetty, että RTS:n ja RaVS:n puheenjohtajat Reivolahti ja Erko ovat uuden yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja.

– Onko nimi sitten Raumalaistenniksen Tuki Oy, Rauma-Tennis Oy vai joku muu vastaava, mutta toivomme, että touko-kesäkuun aikana saisimme kaiken valmiiksi.

Osakeyhtiön perustaminen tähtää lopulta olosuhteiden parantamiseen. Päätavoite olisi käytännössä uuden tennishallin rakentaminen.

– Molempien seurojen ylevänä tavoitteena on edistää tenniskulttuuria Raumalla. Kulttuuri ei voi nousta, jos ei ole kunnon olosuhteita.

– Vaikka Rauma on urheilukaupunki, jossa tenniskoulussakin on melkein sata ihmistä, tenniksen olosuhteet ovat suorastaan häpeälliset. Mutta olosuhteita on nyt itketty parikymmentä vuotta, niin jos nyt ruvettaisiin tekemäänkin jotain, eikä vain itkettäisi, täräyttää Tuomola.

UPM:n halli sai jo uuden pinnoitteen

Sinänsä ulkotennikselle olosuhteet ovat Raumalla oikein hyvät, mutta sisäkenttiä on vain kaksi: UPM:n hallissa ja Liikuntakeskus Tropissa. UPM:n hallissa, jossa Rauman Tennisseura on vuokralla, olosuhteet paranivat viime syksynä hieman, kun halli sai uuden modernin pinnoitteen. 

Se auttoi sen verran, että esimerkiksi kakkosdivaria pelaava Verkkopalloseuran miesten joukkue pystyy pienellä kikkailulla kahden hallin välillä pelaamaan kotipelinsä Raumalla, eikä sen tarvitse enää lähteä evakkoon Poriin.

– Kuitenkin kaksi kenttää pitäisi olla samassa paikassa, että voisi järjestää esimerkiksi kilpailuja ja leirejä, Tuomola huomauttaa.

Yhteinen halli padelin kanssa ei toimisi

Suunnitelmat uuden hallin rakentamisesta eivät ole kuitenkaan yhtä pitkällä kuin osakeyhtiön perustaminen.

– Hallisuunnitelmat ovat aivan alkutekijöissään, Tuomola sanoo.

Tennisväki on kartoittanut mahdollisuutta rakennuttaa yhteinen halli padelin kanssa. Raumalla on useampia padelin ulkokenttiä, mutta sisäkenttiä hallissa vain Tropissa.

Vaasalaisen Padel X:n hallisuunnitelmat Kourujärvellä ovat olleet esillä Länsi-Suomessakin, ja lisäksi Länsi-Suomen tietojen mukaan toinen taho olisi kaavaillut padelhallia myös muun muassa Sinkokadulle. Tuomola myöntää, että tunnusteluja näiden kahden tahon suuntaan on käyty. Lopputulema on se, että tennis tarvitsee oman hallinsa.

– Teimme päätöksen, että on parempi pitää tennis omana juttunaan. Tila tulisi käytännössä ongelmaksi, sillä tenniskenttä tarvitsee noin kolme kertaa enemmän tilaa kuin padelkenttä, Tuomola kertoo.

Buumilaji padelia pelataan lisäksi vain nelinpelinä, kun tennistä enemmän kaksinpelinä. Bisnesmielessäkin on eroa, pelaisiko hallissa vaikkapa kuudella padelkentällä parikymmentä ihmistä vai kahdella tenniskentällä neljä ihmistä.

”Muutaman hullun tennismiehen se vaatii”

Hyvä vertailukohta uudelle tennisyhtiölle löytyy raumalaisesta golfista, jonka taustalla toimivat sekä Golfrauma Oy että Rauma Golf ry. Tuomolan mukaan osakeyhtiö on käytännöllinen muun muassa verotussyistä.

– Tennisseura on yleishyödyllinen yhdistys, siis verovapaa. Tennishallin pyörittäminen ja kenttien vuokraaminen on liiketoimintaa, josta täytyy maksaa tulo- ja arvonlisäveroa. Ne kannattaa erottaa toisistaan.

– Ei yhdistys voi tänä päivänä oikeastaan lähteä investoimaan halliin. Kyllä se vaati osakeyhtiön, jolla on pääomaa tai pankkilainaa, Tuomola sanoo.

Rahasta puheenollen, mitäköhän tennishalli suurinpiirtein maksaisi.

– Sanotaan, että jollain 600 000 eurolla voisi saada kahden kentän kevytrakenteisen hallin, jossa ei valitettavasti olisi vielä suihkuja tai vastaavaa, Tuomola arvioi.

Mahdollinen osakeyhtiö voisi toki olla kehittämässä raumalaista tennistä muullakin tavoin kuin vain rakennuttamalla hallin.

– Jotain täytyisi tehdä, että vielä kymmenen vuoden päästä pari-kolmekymppiset pystyisivät pelaamaan tätä hienoa lajia hienoissa olosuhteissa. Se vaatii muutaman hullun tennismiehen, jotka miettivät näitä juttuja iltaisin ja viikonloppuisin – ja voi olla, että joskus päivälläkin, Tuomola naurahtaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut