Raumalainen toimittaja kirjoittamassa kirjaa HIFK:n vuoden 1969 mestarijoukkueesta kuulostaa äkkiseltään oudolta yhdistelmältä, mutta kun tuntee taustat, siinä ei ole mitään kummallista.
Harri Pirinen oli yksivuotias, kun hän perheineen muutti Raumalta Ihodeen. Naapurissa asui tuolloin muuan Juhani Jylhä.
Tuolloin elettiin vuotta 1978, ja Jylhä oli lopettanut jääkiekkouransa kaksi vuotta aiemmin.
Menestyksekkään sellaisen, sillä hän ehti voittaa mestaruuden HIFK:ssa kahdesti sekä saavuttaa Lukon paidassa yhden hopean ja yhden pronssin.
Kahdesti Jylhä nähtiin Suomen paidassa myös MM-jäillä.
– Jo kakarana kuulin juttuja, mikä mies naapurissa asuu, Pirinen muistelee.
Kaikki alkoi Juhani Jylhän ehdotuksesta
Samalla hän luonnollisesti ystävystyi sekä Jylhän että tämän lasten kanssa. Yhteydenpito ei katkennut, vaikka työt ja elämä kuljettivat Pirisen Helsingin kautta Jyväskylään.
Vajaat kolme vuotta sitten hän oli äitienpäivänä käymässä Raumalla, kun puhelimeen ilmestyi viesti Jylhän Karoliina-tyttäreltä.
Siinä kerrottiin, että ”Jussi” oli huonossa kunnossa ja joutunut sairaalaan.
Pirinen suunnisti luonnollisesti katsomaan naapurissa asunutta kiekkolegendaa.
– Silloin ”Jussi” alkoi puhua mulle, että mitä jos hän rupeaisi kertomaan juttuja, ja niistä kirjoitettaisiin kirja, Pirinen muistelee.
Elettiin vuotta 2016, jolloin Pirinen työsti elämänsä ensimmäisen kirjan, Nuorten jääkiekon maailmanmestarit 2016. Jylhän ehdotus jäi kytemään mieleen, mutta ei jalostunut eteenpäin.
– Se vaan jäi, Pirinen myöntää.
Idea nousi uudelleen esiin hautajaisissa
Jylhä ei koskaan saanut nähdä jääkiekkouransa kulta-aikaa kirjan kovien kansien välissä. Hän nukkui pois tammikuussa 2018 – ehkä omalle tarinalleen sopivasti Suomen Urheilugaalaa katsellen.
Asia tuli uudelleen puheeksi Jylhän hautajaisissa. Pirinen oli aikaa sitten tajunnut, että HIFK:n vuonna 1969 voittamasta Suomen mestaruudesta tulee kuluneeksi 50 vuotta. Hautajaisissa hän puhui kirja-ajatuksesta Heikki Riihirannan, Esa Isakssonin, Juha Rantasilan ja Jorma Thusbergin kanssa.
Miehet ilmoittivat saman tien, että he kyllä auttavat, mikäli raumalaistoimittaja lähtee kirjaa työstämään.
Kuukaudet kuluivat, ja Pirinen ehti kertaalleen hylätäkin aiheen. Kunnes keskustelu edellisen kirjan kustantaneen Minervan johtohahmon kanssa herätti idean uuteen liekkiin.
Lopullinen kädenpuristus kirjaprojektista tehtiin viime heinäkuussa, ja elokuussa koulujen alkamisen aikaan Pirinen teki ensimmäiset haastattelut. Hän tapasi HIFK:n suuruuden luojan Göran Stubbin ja mestarijoukkueen kapteenin Heikki Järnin.
– Nopeasti kävi ilmi, että Riihirannan Hexillä oli ihan mielettömät leikekirjat, jotka hänen isänsä oli koonnut. Tuo kausi ei edes mahtunut yhteen kirjaan, Pirinen kuvailee.
– Hänellä ei ollut tallessa vain pääkaupunkiseudun lehtien juttuja, vaan myös esimerkiksi Länsi-Suomen ja Satakunnan Kansan jutut. Tallessa oli käytännössä kaikki, mitä IFK:sta oli kirjoitettu.
Raumalaiset jättäneet jälkensä HIFK:n historiaan
Kirja haluttiin valmiiksi mestaruuden juhlavuoden alussa, joten aikaa ei ollut hukattavaksi. Käytännössä Riihirannan arkistot olivat Pirisen pelastus.
– Ei siitä olisi tullut mitään, jos ei olisi ollut noin kattavia leikekirjoja. Nekin sain joskus syyskuun loppupuolella, Pirinen muistelee.
Hän haastatteli kirjaa varten kaikki mestarijoukkueen elossaolevat pelaajat, jutteli paljon Jylhän Kaarina-lesken kanssa ja kävi sähköpostivaihtoa Carl Brewerin poikien kanssa.
Kuten tunnettua, elokuussa 2001 kuollut Brewer oli HIFK:n mestarijoukkueen tärkein yksittäinen ihminen. Kolminkertainen Stanley Cup -voittaja oli loistava pelaaja, mutta ennen kaikkea kanadalainen pelaajavalmentaja loi HIFK:lle uuden tavan pelata ja toi mukanaan uudenlaisen harjoittelukulttuurin.
Brewer ei kuitenkaan ratkonut pelejä maaleillaan.
– Jos mietitään, niin siellähän oli kaksi raumalaista aivan avainrooleissa, Pirinen huomauttaa.
Juhani Jylhä ja Esa Isaksson höystettynä porilaisella Juha Rantasilalla olivat yhdistelmä, joka iski maaleja. Kolmikko valtasi kolmesti putkeen HIFK:n sisäisen pistepörssin kolme kärkisijaa.
– Rantasila sanoi Jylhän hautajaisissa, että aina ei ymmärretä, mikä raumalaisten merkitys HIFK:lle oli silloin ja on ollut sen jälkeenkin, Pirinen paljastaa.
Myöhempien aikojen raumalaishahmoja HIFK:ssa ovat olleet esimerkiksi Matti Forss ja etenkin Harri Tuohimaa.
– Tuo koko projekti oli oikeasti todella motivoiva. Sitä tehdessä tunsi, että tämä on tosimerkityksellinen juttu, Pirinen painottaa.
Ei kritiikkiä vaan sylin täydeltä kehuja
Kaiken lisäksi Pirinen onnistui. Maaliskuun alussa oli aika paljastaa puristuksen lopputulos. Se sai nimen HIFK – Stadin Kingit ja keräsi jonoksi asti positiivisia arvioita.
Kritiikkiä ei juuri ole näkynyt, kehuja senkin edestä.
– Kyllähän siinä kokee onnistuneensa, jos Parviaisen Vesa kirjoittaa Iltalehteen, että historia herää uudestaan eloon. Se oli tarkoituskin, Pirinen toteaa.
Mestarijoukkueen kapteeni Heikki Järn arvioi, että Pirinen oli päässyt hyvin sisään joukkueeseen ja siihen ilmapiiriin, mikä Suomen kiekossa, IFK:ssa ja Helsingissä tuolloin oli.
– Riihirannan Hexi sanoi, että kaikki ovat kertoneet mulle yksitellen asioita, joita eivät ole kertoneet edes toisilleen. Jonkinlaisen luottamuksen olen silloin saanut rakennettua, Pirinen miettii.
Joko seuraava kirjaprojekti kytee takaraivossa?
– On tuossa pari ideaa, mutta varmaan tuollaiset jääkiekko- ja joukkuetarinat saavat riittää. Pari ideaa on, mutta ne ovat elämäkertoja, Pirinen paljastaa.
– Mutta ei seuraavaan vuoteen tarvitse odottaa mitään. Sen verran hapoilla ollaan.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.