Raumalaisille jälleen sukelluskalastuksen SM-mitaleita

Yksilökilpailussa raumalainen Jukka Levonen onnistui saalistamaan kymmenen kampelaa, mikä riitti SM-hopeaan. Joukkuekilpailuissa RaumanMeren sukelluskerhon pronssijoukkueen muodostivat Levonen ja Kimmo Hohkuri.

| Päivitetty

Raumalaiset toivat totutusti kotiin mitaleita sukelluskalastuksen SM-kisoista, jotka järjestettiin tänä vuonna Hangossa. Viime viikonloppuna olivat vuorossa venekisat.Kilpailuaika oli kuusi tuntia ja alueena koko Hangon edusta. Vesi vaihteli 13 asteesta 16 asteeseen. Näkyvyys oli vaihteleva, ulkopaikkojen kuudesta metristä kaislikkojen nollanäkyvyyteen.Yksilökilpailussa raumalainen Jukka Levonen onnistui saalistamaan kymmenen kampelaa, mikä riitti SM-hopeaan. Hänen kampelansa löytyivät tutuilta paikoilta monien vuosien kilpailu-uran tuomalla kokemuksella.Voiton vei ylivoimaisesti SM-rankingin kärkimies, inkoolainen Kim Jaatinen. Hänen voittosaaliinsa koostui kuudesta turskasta, neljästä kampalasta, kahdesta lahnasta ja yhdestä mateesta.Joukkuekilpailuissa RaumanMeren sukelluskerho onnistui pääsemään jälleen mitaleille. Pronssijoukkueen muodostivat Levonen ja Kimmo Hohkuri.Kaikki kilpailuun osallistuneet muut raumalaiset, Laitesukeltajien Mika Karhu, Oona Karhu ja Jesper Levonen, saivat saaliikseen kampeloita.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut