Raumalaismafia määrää Mestis-finalistin pukukopissa: "Kolme raumalaista riittää pompottamaan muutamaa turkulaista"

Lukon junioreista kiekkokartalle ponnistaneet Aki Kangasmäki, Aki Juusela ja Niklas Näppi jahtaavat Mestis-mestaruutta TuTon paidassa. Vastassa on Lukon yhteistyöseura KeuPa.

– Ei ne mahda meille mitään, pientä yritystä on kyllä ollut, Aki Kangasmäki julistaa virnistäen.

Mestis-mestaruutta tavoittelevan TuTon kotiluola sijaitsee Turun Kupittaalla. Klassiselle paikalle rakennetun uudenaikaisen areenan isäntien pukukopissa kuulee monenlaista puheenpartta.

Kun oikealta suunnalta kysyy, Tovereiden kopissa ei hallitse Turun murre, vaan vielä laveampi länsimurre.

TuTon avainpelaajiin lukeutuvat Lukko-taustaiset Aki Juusela, Aki Kangasmäki ja Niklas Näppi. Kolmikko vakuuttaa dominoivansa pukukoppia, tämä käy kuulemma jopa ilman Rauman kautta Kupittaalle päätyneiden Kalle Valtolan ja Juho Mäkelän tukea.

– Tästä murteesta käydään paljon keskustelua, kun me istutaan lähekkäin pukukopissa. Siinä on muun muassa Manu Honkanen ja Timi Lahtinen vieressä, pientä kielimuuria ja väittelyä tulee aika usein, Näppi taustoittaa.

– Aika lailla me hallitaan koppia, kolme raumalaista riittää pompottamaan muutamaa turkulaista, linjaa Juusela.

Turkuun kolmikko on päätynyt eri reittejä, ilman suurempaa suunnitelmallisuutta. Lukko-kasvatit eivät ole samaa ikäluokkaa, mutta he ovat toisilleen tuttuja niin Rauman ajoilta kuin muistakin seikkailuista.

Kangasmäki, 28, ja Näppi, 24, osuivat samaan seuraan hetkellisesti jo viime kaudella Kajaanissa.

– Ihan mukavaa on ollut pelata näiden jätkien kanssa taas, edellisestä kerrasta olikin jo aikaa, Juusela, 26, toteaa.

Finaaleissa TuTo kohtaa Mestis-kauden sensaatioryhmän KeuPa HT:n, jonka syksyllä alkanut hurmos ei tunnu taittuvan.

Haastatteluhetkellä KeuPa HT johti finaalisarjaa 2-1, nyt voitot ovat keuruulaisille 3-2.

Kupittaalla vallitsee kuitenkin vahva luottamus siihen, että Turussa juhlitaan kymmenen vuoden tauon jälkeen Mestis-mestaruutta.

– Ei olla vielä pelattu ihan parhaalla tasolla. Meidän ei tarvitse miettiä KeuPaa, kun päästään omaan parhaaseen suoritukseen, Aki Juusela tuumaa.

– Ollaan itsemme pahin vastus. KeuPakin aiheuttaa ongelmia, mutta varmasti pystymme voittamaan mestaruuden, jos pelaamme huipputasollamme, Niklas Näppi komppaa.

Kävi finaalisarjassa miten hyvänsä, raumalainen voittaa varmasti.

KeuPan kahden voiton tärkein takuumies on ollut kovalla prosentilla kiekkoja koppaava Lukon maalivahti Lassi Lehtinen.

Runkosarjassa yhteensä runsaat 40 maalia TUTOlle viimeistellyt raumalaismafia ei aio suosiolla luovuttaa taistelun voittoa nuoremmalle kollegalleen.

– Lehtinen on hyvä maalivahti, mutta kyllä meidän pitää löytää keinot tehdä saaduista paikoista enemmän maaleja, Näppi toteaa.

Lisäksi Keuruulla kevättään viettää Lukon A-nuorissa enimmäkseen pelannut puolustaja Santeri Suistio. Koko kauden Keuruulla on pelannut Lukon sopimushyökkääjä Joonas Niemelä.

Etenkin Niklas Näpin voitonnälkä on ymmärrettävästi kova. Hän on jo kolmatta kertaa mukana Mestis-finaaleissa, mutta aiemmat muistot Jukureista ja Hokista eivät ole lämpimiä. Myös Kangasmäki on käynyt aiemmin aistimassa hopeamitalien värin valjuutta KooKoossa.

– Kaksi kertaa on tullut enemmän tai vähemmän turpaan, tiedän miltä se hopeamitali tuntuu kaulassa ja se on ihan perseestä. Nyt ei ole mitään muuta ajatusta kuin voitto, Näppi vannoo.

Kolmikko korostaa yhdessä tuumin myös halua voittaa mestaruus juuri TuTolle. Turkulaisryhmästä huokuu tiivis henki ja seura rakentaa pienin resurssein tietä menestykseen. Viime kaudet ovat tuoneet tilille tukun karvaita välieräpettymyksiä.

– Mestaruus olisi henkilökohtaisesti iso juttu ja varmasti firmallekin merkittävä asia. Siitä on jo aikaa, kun TuTo on näitä pelejä pelannut, vaikka joukkue on joka vuosi ollut kilpailukykyinen, Juusela pohtii.

Kokenut Kangasmäki summaa lopulta menestymisen merkityksen joukkueelle.

– Mestiksessä sitoutuminen joukkueeseen voi olla jopa kovempaa kuin liigatasolla. Täällä ei kukaan saa isoja rahoja, ja kun kaikilla tavoite on korkeammalla, esiin pääsee menestyvän joukkueen kautta. Meillä ainakin koko porukka jättää itsestään kaiken kentälle, Kangasmäki toteaa.

KeuPa johtaa Mestiken finaalisarjaa voitoin 3-2. Kuudes finaali pelataan maanantaina Turun Kupittaalla kello 18.15. TV2, Yle Areena, Fanseat ja Elisa Viihde näyttävät ottelun suorana lähetyksenä. 

Toverit tähtäävät liigaan – mies kerrallaan

Kiekkokliseen mukaisesti Mestiksestä voi nousta liigaan mies kerrallaan. Näin on myös TuTon raumalaistrion osalta.

Heistä Aki Kangasmäki on jo ehtinyt pelata liigassa kolmen eri seuran riveissä parisataa ottelua, mutta paikka on jäänyt vakiinnuttamatta. Päämäärä on yhä siellä, vaikka hän veistelee olevansa 28-vuotiaana jo urheilijana alamäessä.

– Tietenkin liiga on tähtäin, mutta viime vuosina on mieleen tullut, että elämässä on muutakin. Täysillä painetaan, mutta ei liigaan pääseminen ole enää elämän ja kuoleman kysymys. Toistaiseksi pelaaminen on kuitenkin hienoa hommaa, vaikka välillä miettii, mitä järkeä tässä on, Kangasmäki hymähtää.

Kaima Aki Juusela on haistellut liigatunnelmaa pienissä erissä useamman kauden aikana, tähänkin kauteen mahtuu yhden pelin mittainen visiitti Ässiin.

Nousujohteinen kolmen kauden pesti Turussa on avaamassa ovia uudelleen. Tie on viemässä ensi kaudeksi jälleen Poriin, missä Juusela juhli keväällä 2013 Suomen mestaruuttakin.

– Pelataan tämä kausi kliseisesti loppuun ja katsotaan sitten tulevaisuuden kuvioita, Juusela kuittaa.

Kolmikon nuorin, 24-vuotias Niklas Näppi on tahkonnut Mestistä useamman vuoden kohtuullisen hyvin tehoin ja isossa roolissa. Liigaseuroille Eurajoen Lätkän kasvatti on silti yhä katsomaton kortti.

– Joka vuosi olen tavoitteeksi asettanut liigan. Näyttöpaikkoja on tullut nolla, toistaiseksi jaksan uskoa kuitenkin, Näppi naurahtaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut