Raumalla ei kannata loukkaantua - Kovanen pettyi Lukon ratkaisuihin

Aivovamman saanut puolustaja yritti jopa itsemurhaa.

| Päivitetty

Raumalla ei kannata loukkaantua.

Se oli heitto, jonka Tommi Kovanen oli aikanaan kuullut, kun hän oli tehnyt sopimuksen Lukon kanssa. Hän oli luullut sitä vitsiksi, mutta helmikuussa 2013 puolustaja oli valmis allekirjoittamaan sen huutomerkin kanssa.

Hänen pitkälle uralleen mahtui loukkaantumisia. Ensimmäinen aivotärähdys osui kohdalle, kun hän on 14-vuotias.

Kahdeksannen vuoro oli 26.1.2013.

Se oli myös sarjansa viimeinen. Kohtalokas.

Tuon tammikuisen lauantai-illan piti olla Kovaselle juhlahetki. Kyseessä oli hänen vaimonsa 40-vuotissyntymäpäivä, ja Kovanen oli järjestänyt puolisolleen yllätysjuhlat raumalaisessa merenrantahuvilassa.

Tilaisuudessa oli tarkoitus kertoa lähipiirille suuri uutinen. Pariskunta odotti ensimmäistä lastaan.

Päivän ohjelmaan kuului Lukon ja Bluesin peli, johon Kovanen oli kutsunut juhlaväkeä. Moni hänen hyvä ystävänsä oli ensimmäistä kertaa näkemässä, miten illan isäntä pelasi Lukon värien puolesta Äijänsuolla.

Kovasen osalta peli oli poikkeuksellisen lyhyt. Kiekon putoamisesta ehti kulua vain 11 sekuntia, kun kolahti kovaa.

Bluesin Tommi Huhtala taklasi Kovasta lujaa Lukon maalin takana. Puolustaja ei osannut varautua taklaukseen, sillä hän kamppaili samalla toista Bluesin pelaajaa vastaan.

Taklaus aiheutti Kovaselle pahat vammat. Hampaita katkesi ja leukaluu halkesi, mutta vakavimman iskun saivat miehen aivot. Aivovamma oli niin paha, että se päätti kokeneen puolustajan peliuran.

Kyse ei silti ollut pelkän jääkiekkoilun loppumisesta. Kovanen on loppuelämänsä työkyvytön.

Tuosta taklauksesta, sen seurauksesta ja Kovasen ajatuksista on kirjoitettu paljon. Paljon on kuitenkin jäänyt kertomattakin.

Nyt Kovanen on päättänyt avata kohtaloaan ja kokemaansa kunnolla. Hänen tarinansa on niputettu Bazarin kustantamaksi kirjaksi, jonka nimi on Kuolemanlaakso.

Kovanen kertoi jo keväällä Kiekkoareenan haastattelussa tietävänsä, etteivät kaikki pidä siitä, mitä hän aikoo kirjansa kautta kertoa.

Siihen hän on jo ehtinyt tottua, sillä jo ensimmäinen taklauksen jälkeinen haastattelu nostatti myrskyn.

– Tuollaiset urpot pilaavat lajin, totesi Kovanen tuolloin Marko Leppäselle, joka häntä Länsi-Suomeen haastatteli.

Kommentti oli liikaa Bluesin leirille, joka julkaisi paheksuvan tiedotteen.

”Yksi sana, tuo ”urpoksi” vertaaminen, oli antanut liigajoukkueelle nyt syyn nousta vastarintaan näinkin selvästi tuomittavassa taklauksessa. Minua syytettiin herjaamisesta, eikä joukkueemme valmentajaakaan jätetty huomiotta. Olimme Bluesin mukaan haukkuneet Huhtalan persoonaa ja pelityyliä ja hyökänneet perhettäkin vastaan.”

Kovanen luotti, että Lukko vastaisi espoolaisten tekstiin ja vaatisi oikaisua. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, koska raumalaisseuran suu suljettiin.

”Kuin sinettinä farssille liigan toimitusjohtaja Vuoriselta oli tullut heti aamutuimaan Bluesin tiedotetta seuraten ukaasi vaie­ta ison rahasakon uhalla. Oli kuulemma kysymys SM-liigan imagosta, jota Vuorinen kertoi suojelevansa. Minä en siis saisi puhua koko taklauksesta enää mitään, eikä Lukko voisi kommentoida tapahtumia. Blues saisi viimeisen sanan tässä ala-arvoisessa näytelmässä, kun meidät muut käskytettiin hiljentymään lopullisesti.”

Farssiksi tilanteen teki Kovasen silmissä se, ettei Huhtala saanut taklauksestaan muuta rangaistusta kuin ulosajon. Videotuomari Sakari Pietilä ei vienyt asiaa kurinpitoon eikä edes kertonut päätöksestään Lukon toimitusjohtajalle Timo Rajalalle.

Kun Rajala kuuli asiasta, valitusaika oli jo ummessa. Liigan toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorinen ei suostunut ottamaan tapausta uudelleen käsittelyyn, vaikka sarjan omia sääntöjä oli rikottu. Päätöksestä olisi pitänyt kertoa välittömästi Lukon toimitusjohtajalle.

Kovanen haistoi palaneen käryä.

”Liigassa pelattiin harmaalla alueella. Esteellisyyksien pohtiminen ei ollut tullut kenellekään mieleen, vaikka nytkin koko kansa tiesi, että Pietilä oli Bluesissa pelaavan Huhtalan isän hyvä ystävä – ja että liigan toimitusjohtaja Vuorisen poika oli Bluesin urheilutoimenjohtaja. Idioottikin olisi nähnyt yhteyden tuossa kuviossa, mutta ei liiga.”

Menossa oli Kovasen toinen jakso Raumalla. Hän oli palannut Lukkoon Tapparasta ja suunnitellut kantavansa sinikeltaista paitaa uransa loppuun saakka.

Loukkaantumisen jälkeen puolustajan arvostus seuraa kohtaan sai kuitenkin säröjä. Kovanen ei kirjoita Lukon joukkuelääkäreistä nimeltä eikä suoraan syytä heitä hoitovirheistä, mutta puolustaja luo mielikuvan, ettei hänen vammojaan tutkittu aluksi kunnolla.

Hän esimerkiksi joutui odottamaan pitkään pääsyä leuan magneettikuvauksiin. Leuan leikkauksen hän lopulta vaati, kun lääkärit olivat ensin halunneet käyttää konservatiivista linjaa.

Kovanen oli kärsimätön, huonomuistinen ja jatkuvasti väsynyt, mutta kuukautta taklauksen jälkeen hän päätti yrittää hakea hikeä kuntopyörällä.

Yritys päättyi tylysti, kun päässä humisi, silmissä sumeni ja alkoi oksettaa.

Lukon lääkärit arvioivat, ettei reaktio ainakaan taklaukseen voi liittyä, koska aikaa oli kulunut niin paljon.

He kyselivät, onko Kovasella ollut flunssaa ja ehdottivat kokeilemaan pyöräilyä uudelleen seuraavana päivänä.

Hädissään Kovanen laittoi viestin HIFK:n lääkärille Petri Heleniukselle. Vaikka HIFK:lla oli peli, Helenius vastasi välittömästi. Hän kielsi Kovasta ehdottomasti pyöräilemästä ja järjesti kahden päivän päähän tapaamisen vastaanotolleen Helsinkiin.

Ennen sitä Kovanen sai kuitenkin puhelun Lukon lääkäriltä, joka ehdotti hänelle masennuslääkekuuria.

”Olin vihainen ja kyynel valahti alas poskeani. Olin onnistunut jotenkin nielemään sen, etten saanut oikeutta liigalta, mutta jos nämä lääkäritkin pitivät minua nyt hulluna, sitä en saisi nieltyä enää millään. Tilanne repi sieluani epäoikeudenmukaisuudellaan. Mielikuvani työryhmästä, johon joukkuelääkärit olivat tiiviinä osana joukkuetta kuuluneet, ratkesi rikki viimeistään nyt. Luulivatko nämä miehet parantavansa murtumia masennuslääkkeillä? Hoidettiinko Raumalla flunssaa depressiona? Olin sanaton kaiken tämän keskellä.”

Käynti Helsingissä antoi Kovaselle ensimmäistä kertaa tiedon, miten pahan päävamman hän oli saanut. Hän alkoi saada ymmärrystä, miksi vointi oli niin huono, miksi asiat unohtuivat ja miksi päätä särki.

”Jos jotain tiesin nyt, niin sen, että Lukon lääkärit eivät minua ainakaan tällä kaudella enää hoitaisi. Ymmärsin kyllä, että lääkärit tekivät yksilöllisiä ratkaisuja ja että jokainen heistäkin voi erehtyä, mutta jos minulle tehtiin oireideni mukaisia päävammaan liittyviä tutkimuksia vasta kuukausi taklauksen jälkeen, oli inhimillisen erehdyksenkin nimissä jokin mennyt pahasti pieleen.”

Pitkään Kovanen suunnitteli palaavansa heti seuraavalla kaudella. Hän yritti luistella, mutta siitä ei tullut mitään. Hän ei kestänyt edes faniristeilyn rasituksia.

Sitten tuli pitkästä aikaa Lukon johtoportaan yhteydenotto. Pelaajakoordinaattori oli saanut tehtäväkseen soittaa ikävän puhelun.

Kovanen oli edelleen Lukon sopimuspelaaja, mutta hänelle oli tullut täyteen puoli vuotta sairauslomalla. Lukko oli oikeutettu lopettamaan palkanmaksun, ja niin seura myös päätti tehdä.

”Mieleeni tulvahtivat alkutalven tapahtumat, joissa Lukon johto oli hiljentynyt tuomitsematta jättämisestä, ja nyt nuo samat herrat soittivat minulle ja ilmoittivat hylkäävänsä minut. Minulla oli pieni lapsi, vasta muutaman viikon ikäinen, ja nyt minun pitäisi selvitä taklauksen aiheuttaman työkyvyttömyyden kanssa yksin ilman mahdollisuutta toipua rauhassa ja saada tilaisuutta palata töihin. Minä halusin palata vielä jäälle. Oliko minulla oikeuksia enää mihinkään?”

Jäälle Kovanen ei enää palannut. Marraskuussa Lukon tiedote kertoi, että pelit oli pelattu.

Kovasen elämä kuitenkin jatkui, ja jatkuu edelleen. Jatkuu siitäkin huolimatta, että hän yritti itsemurhaakin.

Miehen elämä on mennyt täysin uusiksi. Matkalle on mahtunut synkkiä hetkiä kuten avioero ja hoito mielisairaalassa.

”Kun minulta kysytään, olenko katkera, vastaan rehellisesti. Ei tällaisista matkoista selviä ilman katkeruutta. Eivät edes vahvimmat meistä. Mutta en ole katkera yksittäisille ihmisille – vaan järjestelmälle, joka sallii yksilöiden toimia ilman vastuuta.”

Koska kirja ei asiaa kerro, yksi tarkentava kysymys on pakko kysyä. Tommi Kovanen, oletko katkera Rauman Lukolle?

– En ole Lukolle katkera. Olen onnellinen niistä vuosista, muistoista ja peleistä mitä siellä vietin. Totta kai asiat olisivat voineet päättyä paremmin, mutta elämässä ei aina saa valita, Kovanen vastaa.

– Ja me ihmiset toimimme hetkessä, jokainen omasta sydämestään ja paineiden keskellä. Ja onneksi opimme, muutumme ja hyvää kai kaikki aina tarkoittavat.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut