Raumalla pelattiin keskiviikkoiltana kolmaskin pudotuspeliottelu – Satakunnan paikallistaistosta tuli huima maalijuhla

Jatkopaikka meni Poriin Suomen Cupin yhdeksän maalin trillerissä.

Äijänsuolla pelattiin keskiviikkoiltana kaksi jääkiekon pudotuspeliottelua, B-nuorten Lukko–Tappara ja C-nuorten Lukko–HIFK.

Jäähallien lisäksi pudotuspelejä pelattiin myös jalkapallostadionilla, sillä Suomen Cupissa väännettiin Satakunnan paikallistaisto Rauman ja Porin välillä.

Arpa heitti ensimmäisen kierroksen otteluun vastakkain Pallo-Iirojen kakkosjoukkueen ja Musan Salaman. Iirojen reservi pelaa Nelosta, MuSa putosi viime kauden päätteeksi Kakkosesta Kolmoseen.

Ottelusta muodostui melkoinen maalijuhla, sillä MuSa kuittasi jatkopaikan lukemin 4–5 (0–3).

Kotijoukkueelle maalasivat toisella jaksolla Santeri Tähkä, Matias Babb, Justus Mäntyharju ja Teemu Nurmi. Samuel Laitinen teki vierasjoukkueelle hattutempun.

Edustusjoukkueen päävalmentajan Joel Grasson valmentama Pallo-Iirojen reservijoukkue on nuorekas ryhmä, johon kokemusta toivat pitkään korkeammillakin tasoilla pelanneet Matias Majapuro ja Juho Torkkeli.

MuSa siirtyi täksi kaudeksi brasilialaisen Jefferson Piresin valmennukseen. Toistaiseksi on ollut kysymysmerkki, kuka joukkueessa lopulta kesällä pelaa.

Cup-ottelu valotti tilannetta sen verran, että myös MuSan joukkue koostui pitkälti nuorista pelaajista, jotka ovat pelanneet talvella P20-poikien SM-karsintasarjaa Pori Akatemiassa.

MuSan riveissä pelasi kolme vuonna 2003 syntynyttä uutta nigerialaista: Abass Aderemi Adewoyin, Ejiro Elijah Simeon ja Oluwafemi Abiodun Adeleke.

Rauman seudun joukkueista Euran Pallo käynnisti cup-urakkansa jo viime viikolla. Nelosessa pelaava EuPa eteni toiselle kierrokselle ryöpyttämällä seiskadivarin AC Darraa maalein 0–8 (0–4).

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut