Rauman Palloakin valmentanut Juha Malinen tapasi Pelen Islannissa – "Pele edusti minulle urheilun perimmäistä lähtökohtaa"

Torstaina 82-vuotiaana kuollut Pele oli Malisen mielestä maailman paras jalkapalloilija, mutta erityisesti hieno ihminen.

Jalkapallovalmentaja Juha Malinen muistelee lämmöllä kohtaamistaan brasilialaisjalkapalloilija Pelen kanssa.

Rauman Palloakin urallaan valmentaneen Malisen ja Pelen tiet kohtasivat vuonna 1991 Islannissa, jossa Malinen valmensi 15–16-vuotiaiden poikien Suomen maajoukkuetta Pohjoismaiden mestaruuskisoissa.

– Esittelin Suomen joukkueen hänelle ja jäimme juttelemaan. Pelestä puuttuivat kaikki diivan elkeet, hän kuunteli ja oli hyvin ystävällinen, Malinen kertoi perjantaina STT:lle.

Tapaaminen antoi Maliselle vahvistuksen siitä, ettei hänen kiinnostuksensa Peleä kohtaan ollut mennyt hukkaan. Torstaina 82-vuotiaana kuollut Pele oli Malisen mielestä maailman paras jalkapalloilija, mutta erityisesti hieno ihminen.

– Tapaaminen vankisti kuvaa, että Pele on tietyllä tapaa vaatimaton ja ihminen isolla I:llä, Malinen kuvasi.

Kolme maailmanmestaruutta urallaan voittanut Pele on yksi jalkapallohistorian suurista tähdistä. Monen mielestä hän oli kaikkien aikojen paras pelaaja.

Vuonna 1940 syntynyt Pele nousi jo 16-vuotiaana Brasilian miesten maajoukkueeseen ja oli voittamassa ensimmäistä maailmanmestaruuttaan 17-vuotiaana vuonna 1958.

Malisen mielestä maailma menetti Pelessä kokonaisvaltaisesti taitavan ja nöyrän pelaajan, joka nousi köyhistä oloista maailman huipulle.

– Luin hänestä kirjoja, joissa kerrottiin, miten lapset pelasivat jalkapalloa appelsiineillakin. Jos ei ollut välineitä, niitä kehiteltiin itse.

– Pele edusti minulle urheilun perimmäistä lähtökohtaa. Nykyään ollaan lähellä jo sitä, että kuusivuotiaatkin ovat jossain ihmeakatemiassa. Pelaamisen, ja urheilun, pitää lähteä lapsen sisältä, Malinen sanoi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut