Rauman paras uimari sai ystäviltään täystyrmäyksen kerrottuaan SM-hopeasta – side kotikaupunkiin on edelleen vahva ja vanha treenikaveri nykyään "hirveä penkkimörkö"

SM-mitalitason uimari Eemil Varho viettää paljon aikaa vedessä, mutta Raumalle tullessaan hän viihtyy paremmin sen äärellä. Miehen elämä on Tampereella, mutta tuki tulee edelleen Raumalta.

| Päivitetty

Rauman parhaan uimarin Eemil Varhon elämä on nykyään Tampereella. On ollut jo vuodesta 2018, jolloin hän päätti laittaa uinnissa kaiken likoon ja vaihtoi seuraa Uinti Tampereen väreihin.  Mutta vaikka kesätyöt teknologiafirmassa ja huippuolosuhteet urheiluun ovat Tampereella, Varhon side Rauman on edelleen vahva. Nytkin viikko SM-kisojen jälkeen Varho on tullut merimaisemiin viettämään rentouttavaa mökkiviikonloppua vanhempiensa kanssa. Kalastamaankin pitäisi veneellä kuulemma lähteä. Siteitä on muitakin kuin perhe ja meri.

– Vaikka harjoittelen Tampereella ja valmennus tapahtuu siellä, kaikki tuki tulee edelleen Raumalta, Varho sanoo ja ryhtyy luettelemaan.

Hän kertoo olevansa aina tervetullut Toni ja Anna Kareniuksen kuntosalille Wellness Friskiin harjoittelemaan, yrittäjä Jussi Hyppölän sponsorituki auttaa selviämään kisa- ja leirimatkoista, Sotkan kauppiaspari Ari ja Mari Raukko auttoivat työelämässä eteenpäin, ”sydämelliselle ja mahtavalle” lääkärille Juha Isotuvalle voi vieläkin soittaa ja niin edelleen. 

Liiketalouttakin hän opiskee toista vuotta etänä SAMK:n Rauman kampuksen kautta.

Toisenlaistakin tukea

Sitten on sellaista toisenlaista tukea. Varho voitti viime viikolla Tampereen SM-uinneissa hopeaa 100 metrin perhosuinnista.Aikuisten SM-mitaleja on kertynyt jo kymmenkunta, mutta pitkältä radalta tämä oli vasta toinen. Varho oli asiasta siksikin innoissaan, että paransi matkalla ennätystään päivän aikana kahdeksan kymmenystä ja ui ensimmäistä kertaa matkan alle 55 sekunnin (54,94). 

Hän raportoikin hopeamitalista parille raumalaiselle ystävälleen.

– He sanoivat, että tarkoitat kai, että hävisit kullan. Että miten kehtaat tulla meille puhumaan tuollaisista sijoituksista, ole hiljaa. Siinä oli sellainen raumalainen, rakastava tyyli puhua, Varho virnistää.

Kavereilla taisi olla pilke silmäkulmassa, mutta Varho arvostaa rehellistä, suoraa palautetta. Sellaista kuin pitkäaikainen valmentaja Jarno Haanpää antoi Rauman Uimaseurassa. Hauska sattuma oli sekin, että vaikka Varhoa valmentavat nykyään entiset arvokisauimarit Jaakko Rautalin ja Andrei Tuomola, ensimmäisen perhossuorituksensa SM-kisoissa hän kävi läpi juuri Haanpään kanssa.

– Meillä oli Jarnon kanssa erilainen valmennussuhde kuin nykyisten valmentajien kanssa. Vaikka uinti olisi kuinka hyvä, ei Jarno lähde kehumaan ja kaunistelemaan, vaan kertoo, mitä pitäisi tehdä paremmin. Mielestäni se on aika miellyttävääkin, Varho kuvailee.

Vettä ei voi hallita

Varho sattui Tampereen SM-altaan liepeillä paikalle myös silloin, kun Tokion pronssimitalisti Matti Mattson sai palautetta maajoukkueenkin päävalmentajaksi nousseelta Eetu Karvoselta.

Painokelpoinen osa palautteesta porilaiselle kuului niin, että vettä pitää lukea, sitä ei voi hallita. Uimarin pitää tietää, paljonko painetta vedelle voi antaa, että veto olisi mahdollisimman tehokas. Kauneus piilee pienissä yksityiskohdissa, sanotaan. 

Niissä saattaa kuitenkin piillä myös ennätysvauhti. Varho antaa esimerkiksi vinkin, jonka hän sai kaksi vuotta sitten Suomen parhaiden perhosuimarien leirillä.

 –Tiukan liukuasennon sijaan minua kehotettiin työntämään lavat ja olkapäät ylöspäin. Kun kädet ovat ylhäällä, se vapauttaa rintakehälle ja selälle enemmän tilaa liikkua ja parantaa delfiinipotkua, Varho kuvailee.Niin perhonen, Varhon bravuurilaji. 

Vaikka tuo siivekäs olento lepattelee ilmassa niin kevyesti ja sulavasti, ei kannata erehtyä luulemaan, että altaassa perhonen sujuisi yhtä ilmavasti. Monelle aloittelijalle perhonen on tyyleistä raskain, mutta ei yllättäen Varholle.

– Olen sitä niin paljon uinut, että tehotreeninä se on melkeinpä kevyin laji. Mun mielestä raskain laji on rintauinti. Jumankauta, että se luokatonta ja hapottaa, en pääse siinä eteenpäin, Varho hymähtää.

Vähempikin puree

Sinänsä Varho on päässyt kyllä eteenpäin, edelleen. Hiljan SM-kisoissa hän ui viisi eri lajia, joista teki ennätyksen 100 metrin perhosuinnin lisäksi 100 metrin vapaauinnissa (53,41), 100 metrin selkäuinnissa (1.00,16) ja 200 metrin sekauinnissa (2.15,19).

Se, että ennätykset 25-vuotiaana yhä paranevat, antaa Varholle luottamusta omaan harjoitteluun. Se on nimittäin muuttunut niistä vuosista, kun hän kävi Raumalla Emil Martikaisen, Joona Haanpään ja Ella-Noora Haanpään kanssa läpi melkoisen treenirääkin. Toki ehkä juuri niiden pohjien takia nyt on varaa keventää.

– Jos Raumalla oli 14 treeniä viikossa, niin nyt käyn altaassa enää 7 kertaa viikossa. Pitää luottaa siihen, että vähempikin voi kehittää, mutta itsestä on pakko ottaa miljoona kertaa enemmän irti, kun kierroksia ja metrejä tulee niin vähän, Varho sanoo. 

Varho on muuten mainitusta nuorten SM-mitaleja kahmineesta raumalaisnelikosta ainoa, joka ui enää kilpaa. Yhteyttä tulee silti pidettyä.

– Ei heihin tarvitse pitää niin sanotusti erikseen yhteyttä, vaan voin laittaa vaikka viestin, että mennäänkö salille. Sitten toinen kertoo, että olin puoli vuotta Etelä-Koreassa tai että olen hankkinut kissan ja mennyt kihloihin.Joona Haanpään penkkikunto saa kehuja.

– En tiedä, mikä sen penkkitulos on nykyään. 170 ainakin, onkohan saanut jo 200:kin. Hirveä mörkö se nykyään on, Varho ilmoittaa.

Arvokisat haaveena

Pysytään vielä harjoitteluteemassa. Mainittu Matti Mattson on hyvä esimerkki siitä, että vanhemmallakin iällä voi päästä uudelle tasolle. Hän otti ensimmäisen olympiamitalinsa 28-vuotiaana. 38-vuotiaana perhosen maailmanennätyksen tehtaillut Brasilian Nicholas Santos on sitten vielä aivan oma lukunsa.

– Se kuvaa sitä, miten uintiharjoittelu on muuttunut. Enää ei pyritä uuvuttamaan metrien tai kilometrien kanssa, vaan keskitytään siihen, että saa yksittäisestä suorituksesta parhaan irti, Varho toteaa.

Mieleen tulevat tarinat Jani ja Esa Sievisestä, siis isän armottomista ohjelmista.

– Niin, ja sen takia ihmisille tulee mieleen se, että uinnissa rääkätään kuoliaaksi ja loppuun.

Varhon toive on, että harjoittelu toisi kutsun maajoukkueeseen.

– Se toisi enemmänkin henkisen helpotuksen, vaikkei ihmisarvo siitä muuttuisikaan. Se olisi itselle tärkeä asia, voi sanoa statusasia, vaikka saankin treenata Tampereella joidenkin Suomen parhaiden kanssa.

Oikeastaan iso haave ei ole vain maajoukkuepaikka, vaan arvokisapaikka.

– Kerran pitäisi EM- tai MM-kilpailuihin päästä. Ne eivät ole kaukana. Perustaso on hyvä, mutta yhden onnistumisen ja huippusuorituksen se vaatisi, hän pohtii.

– Onneksi ei ole tullut sellaista oloa, että pitäisi lopettaa. Vaikkei tämä laji ihmistä tee rikkaaksi, mä vaan rakastan tehdä tätä. Se on tärkeintä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut