Rauman seudulta 18 urheilijaa Kalevan kisoihin – katso tästä urheilijoiden taustat

Raumalaisia urheilijoita kisoissa on viisi, mutta raumalaista seuraa edustavia vain yksi eli Julia Valtanen.

Martta Rautala, Viipurin Urheilijat, 400 metrin aidat: 25-vuotias Kiukaisten Kisailijoiden kasvatti vaihtoi ottelun pitkiin aitoihin. Edessä nyt kahdeksannet Kalevan kisat, joista neljännet aiturina. SM-hopeamitalisti vuodelta 2020, nyt tilastonelonen, sillä juoksi kesäkuun lopulla Oulussa uuden ennätyksensä 58,85. Kilpaillut runsaasti aidoissa ja on joka kerta maaliin päästyään pystynyt alittamaan minuutin.

Aada Puosi, Eurajoen Veikot, 400 metrin aidat:Ikää 19 vuotta ja takana jo kaksi esiintymistä Kalevan kisoissa. Toistaiseksi molemmilla kerroilla urakka on jäänyt alkueriin. Ennätys 63,13 on viime syksyltä Turusta nuorten SM-kisojen pronssijuoksusta.

Kalle Kompuinen, Liedon Parma, 400 metrin aidat:Nähty aiemmin Kalevan kisoissa kahdesti 400 metrin sileällä, mutta nyt radalle asetetaan aidat. Viime kausi jäi säkyläläiseltä väliin loukkaantumisen takia, ja nyt takana on kaksi starttia heinäkuulta. Laitilan koleudessa juostu uran ensimmäinen aidattu ratakierros antoi ajan 55,86, joka oikeuttaa tämän kauden tilastoissa 13. sijaan.

Valtteri Välimäki, Uudenkaupungin Kenttäkarhut, korkeus:Takana kahdeksat Kalevan kisat, ja niissä jäänyt vain kerran finaalin ulkopuolelle. Ainut mitali vuodelta 2019, jolloin ylsi kolmanneksi. Halleista kaksi aikuisten SM-mitalia. Tällä kaudella hypännyt parhaallaan 200, joka riittää Suomen tilastoissa kahdeksanteen sijaan. Ennätys on vuonna 2018 hypätty 210.

Samuli Nurminen, Noormarkun Nopsa, korkeus:Raumalaistunut euralainen on nähty Kalevan kisoissa aiemmin seitsemän kertaa, mutta viimeksi vuonna 2015. Harjoitteli talvella enemmän kuin aikoihin, koska tähtäsi Tampereella järjestettyihin veteraanien MM-kisoihin. Ylitti niissä 190 eli teki parhaan tuloksensa seitsemään vuoteen. Sillä irtosi myös tiketti Kalevan kisoihin.

Oskari Eskola, Säkylän Urheilijat, moukari:Kilpaillut tällä kaudella ahkerasti ja parantanut ennätystään kolmesti. Heinäkuun alussa heitti Tammelassa 63,87, mikä antaa kausitilastoissa 11. sijan. 24-vuotiaalla heittäjällä on edessään uran neljännet Kalevan kisat. Toistaiseksi loppukilpailun portit eivät ole auenneet.

Elmeri Eskola, Säkylän Urheilijat, moukari:Viime vuonna 19-vuotiaiden Suomen mestari niin kesällä kuin talvellakin. Heittää uransa toisissa Kalevan kisoissa. Viime vuonna urakka päättyi karsintaan, mutta talvi-SM:issä oli maaliskuussa miesten sarjan viides. Ennätys 61,03 syntyi heinäkuun puolivälissä Alavudella.

Annika Mäenpää, Noormarkun Nopsa, 100 metriä ja 200 metriä:Raumalta kotoisin oleva Noormarkun Nopsan sprintteri teki pari vuotta sitten paluun kentille ja laittoi alkuvuodesta halliennätyksensä uusiksi. Uran kuudennet Kalevan kisat edessä 30-vuotiaana.

Eliisa Kallio, Eurajoen Veikot, 100 metriä:Paranteli alkukaudella kymmenyskaupalla ennätystään 100 metrillä, ja Jämsän pikajuoksukarnevaaleilla juostu aika 12,22 avasi paikan uran ensimmäisiin Kalevan kisoihin. 17-vuotias raumalainen, joka edustaa Eurajoen Veikkoja ja kuului viestijoukkueeseen, joka nappasi viime vuonna 19-vuotiaiden SM-pronssia 4x400 metrillä.

Linne Kallio, Eurajoen Veikot, 400 metriä:Eurajoen Veikkoja edustava 16-vuotias lahjakkuus nähtiin ensimmäisissä Kalevan kisoissaan jo viime kesänä. Täräytti silloin Tampereella hurjan tulosparannuksen, ja on tänä kesänä pystynyt hilaamaan ennätyksestään viisi sadasosaa pois. Kauden paras tulos 57,42 on juostu kesäkuun alussa Turussa.

Vilma Pere, Euran Raiku, 3 000 metrin esteet:Viime kaudella jalkavaivoja, mutta nyt taas kunnossa ja lähtee toista kertaa urallaan Kalevan kisoihin. Nuorten sarjoista esteissä kaksi SM-kultaa ja kaksi himmeämpää mitalia sekä sileiltä matkoilta yhteensä neljä mitalia. Tällä kaudella neljäs Malmössä järjestetyissä 22-vuotiaiden Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskisoissa.

Amanda Virtanen, Turun Urheiluliitto, 3 000 metrin esteet:26-vuotiais uusikaupunkilainen on tehnyt tällä kaudella ennätyksensä sileällä 3 000 metrillä, mutta esteissä oma kärki on vielä kahdeksan sekunnin päässä. Uran neljännet Kalevan kisat. Tältä keväältä jo SM-pronssia maastojuoksun joukkuekilpailusta.

Nelli Nordlund, Lahden Ahkera, 3 000 metrin esteet:Täksi kaudeksi Eurajoen Veikkojen paidan Lahden Ahkeran edustusasuun vaihtanut eurajokelainen lähtee uransa kolmansiin Kalevan kisohin. Aiemmat esiintymiset ovat 1 500 metriltä, mutta nyt osallistuu esteisiin, jotka on juossut toistaiseksi vasta kerran eli heinäkuun puolivälissä Klaukkalassa.

Laura Koivukoski, Eurajoen Veikot, 100 metrin aidat:Jarmo Rasin valmennukseen siirtynyt 20-vuotias eurajokelainen on laittanut ennätystilastonsa tänä vuonna uusiksi sisällä ja ulkona sekä aidoissa että sileällä. Pika-aidat ovat kulkeneet toistaiseksi aikaan 14,46. Lähtee uransa ensimmäisiin Kalevan kisohin.

Euran Raikun Vilma Pere juoksee Joensuussa esteet. Kuva: Juha Sinisalo

Pauliina Aalto, Raision Kuula, kiekko:Voittanut tänä vuonna jo 40-vuotiaiden maailmanmestaruuden ja tehnyt ikäluokan Suomen ennätyksen. 41-vuotias uusikaupunkilainen on osallistunut Kalevan kisoihin jo 25 kertaa. Hopeaa 2005, viime vuonna neljäs.

Julia Valtanen, Rauman Urheilijat, keihäs:Ei kisojen ainut raumalaisurheilija, mutta ainut raumalaista seuraa edustava urheilija. Neljännet Kalevan kisat, aiemmista muistona vuoden 2019 hopea. Tältä kesältä merittiilistalla jo 22-vuotiaiden Pohjolan ja Baltian mestaruus.

Laura Lepistö, Porin Yleisurheilu, 7-ottelu:Matti Liimataisen valmennuksessa harjoitteleva raumalainen, joka lähtee viidettä kertaa urallaan ottelemaan Kalevan kisoihin. Nuorten sarjoissa on tullut mitaleita, aikuisissa toistaiseksi paras sijoitus on kuudes. Tehnyt tällä kaudella ennätyksensä kuulassa ja keihäässä.

Venla Laiho, Laitilan Jyske, 10 kilometrin kävely:Maantiekävelystä tuli jo keväällä SM-pronssia, nyt edessä jo uran kymmenennet Kalevan kisat. Aiemmissa noussut palkintopallille kerran, kun oli vuonna 2017 kolmas. Tehnyt tänä vuonna ennätyksensä jo hallissa 3 000 metrillä sekä ulkona 5 000 metrillä ja 20 kilometrillä. Kalevan kisojen jälkeen edessä ovat Münchenin EM-kilpailut.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut