Rauman Uimaseura löysi nuorisovalmennuspäällikön

Rauman Uimaseura on tehnyt työsopimuksen Ahti Uusivuoren kanssa. Uusivuori palkataan seuran päätoimiseksi työntekijäksi Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän seuratuen avulla. RaUS haki seuraan nuorisovalmennuspäällikköä.

Rauman Uimaseura on tehnyt työsopimuksen Ahti Uusivuoren kanssa. Uusivuori palkataan seuran päätoimiseksi työntekijäksi Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän seuratuen avulla. RaUS haki seuraan nuorisovalmennuspäällikköä.

Espoosta tulevalla Uusivuorella on uintitaustaa, mutta hänen aikaisempi ammattinsa on toimittaja. Uusivuori on työskennellyt viimeksi STT:llä.

Uusivuori aloittaa työnsä elokuussa. Hänen päätoimenkuvaansa kuuluu junioripuolen toiminnan kehittäminen, Uimaseuran toiminnan eteenpäin vieminen sekä muiden seurojen ja yhteistyökumppaneiden kanssa yhteistoiminnan laajentaminen.

Lisäksi Uusivuori tulee toimimaan kilpauintiryhmien valmennustiimeissä. Hän organisoi myös uimahyppytoimintaa ja vastaa Rauman Uimaseuran harrasteryhmistä. Lisäksi hänet tullaan näkemään masters-ryhmän harjoituksissa altaassa.

Uusivuoren työt Raumalla alkavat täysipainoisesti masters-uimareiden Kazanin MM-kisojen jälkeen. Hän käy testaamassa omaa kansainvälistä kisavauhtiaan ja ui Venäjällä 200 metrin selkäuinnin, 200 metrin sekauinnin, 200 metrin vapaauinnin ja 100 metrin vapaauinnin.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut