Riemukas nousu toi tuplahelpotuksen sekä Feran joukkueelle että kapteenille: "Voitto sinänsä lämmittää, mutta ei tällaista peliä saa kotiyleisön edessä pelata"

Eveliina Kesti löi juoksutilinsä auki, kun Fera nousi ohi Kempeleen Kiristä.

Pesäpallopelin jaksoluonne jaksaa välillä yllättää. Lauantaina Otanlahdessa avausjakson jälkeen näytti, että Fera suorastaan romahtaa kolmen ottelun tappioputkeen. Loppuvihellyksen jälkeen reilut 400 katsojaa sai tuulettaa helteisessä illassa kotivoittoa.

Kaikkein riehakkaimmin tuuletti kuitenkin Feran joukkue. Sinne jonnekin kasan keskelle jäi Jasmin Andreasen, joka toi supervuoron voittojuoksun Fanny Lahtisen lyönnillä. Juoksu sinetöi Feran lukemin 2–1 (0–5, 2–1, 2–1) tulleen voiton Kempeleen Kiristä.

– Pidän tätä todella tärkeänä voittona. Varsinkin tuo nousu oli hieno asia, se, että pystyimme nyt kääntämään pelin meille, Feran kapteeni Eveliina Kesti sanoi.

Helpottavan voiton lisäksi lyöjäjokeri löi kaksi helpottavaa juoksua, kesän ensimmäisensä. 

– Tuntuu hyvältä. Ihan rehellisesti, niin aika vaikea talvi ja kesän alku on ollut. Kyllä se sieltä pikkuhiljaa, Kesti totesi ja vakuutti, ettei taustalla ole enää vammoja.

Tuomainen tiukkana alun esityksestä

Kiri kuuluu Feran päävastustajiin pudotuspelitaistelussa. Kolmen pisteen karkaaminen Kempeleeseen olisi kirpaissut pahasti, mutta nyt Fera piti itsensä hyvin mukana kahdeksan sakissa. Kuudesta pelistä pisteitä on koossa kahdeksan. Noususta ja pisteistä huolimatta Feran pelinjohtaja Erno Tuomainen ei enää lehdistötilaisuudessa riemuinnut.

– Voitto sinänsä lämmittää, mutta ei tällaista peliä saa kotiyleisön edessä pelata. Pitää yhdessä pohtia, mistä alku johtui. Oli hyvä sää, hyvä päivä pelata. Ei silloin saisi ilmaiseksi nahkaa myydä, vaan vähintään osoittaa taistelutahtoa, Tuomainen lateli.

Avausjaksolla Feran ulkokenttää moukaroitiin tosiaan niin maasta, taivaasta, rajoilta ja kuin keskeltäkin. Välillä tuntui, ettei Kempeleen tehojokerin Tiia Valtasen (3 lyötyä/1 tuotu) tarvitse kuin osua palloon, niin Feran järjestää jotenkin juoksun.

Vaikka Tuomainen on todennut räpylävirheiden kuuluvan peliin, nähdyllä määrällä murenee joukkueen kuin joukkueen itseluottamus. Lisäksi polttoheitot kopisivat taas muutamaankin kertaan pitkin kotipesän aitoja.

Fera sai avausjaksolla vielä ylimääräisen aikalisän riviensä kokoamiseksi, kun Kempeleen Reetta Törmänen väänsi nilkkansa kotipesässä. Omat kuperkeikkansa kompasteli myös Feran lukkari Ilona Hakoniemi. Hakoniemelle ei käynyt kuinkaan, mutta Törmänen joutui jättämään pelin kesken.

Kempele joutui tapauksen takia muuttamaan lyöntijärjestystään, Fera teki sen tauolla perässä vapaaehtoisesti. Merkittävin muutos oli, että Fanny Lahtinen ja Ilona Hakoniemi vaihtoivat paikkoja numeroilla kolme ja kuusi. He olivat mukana supervuoron kääntäneissä juoksuissa, sillä Hakoniemi toi ottelussa kaksi juoksua.

– Jotain tuollaisessa tilanteessa on aina heräteltävä. Ei siinä ollut takana sen suurempaa taktista juttua kuin, että saimme hiukan paremmin Ilonan jalkoja hyödynnettyä, Tuomainen taustoitti.

Kopissa siliteltiin, ei huudettu

Suurempi muutos tapahtui Feran pukukopin syövereissä. Tuomainen kertoi miettineensä kakkospelinjohtaja Riku Rosendahlin kanssa, pitäisi huutaa vai silitellä.

– Otettiin silittely ja kyselytaktiikka, Tuomainen naurahti.

Hän näki ilmeen muutoksen lähteneen myös muutamista hyvistä yksittäisistä suorituksista, kuten Hakoniemen, Jasmin Andreasenin ja Meea Lehtisen hakemista paloista sekä koppareiden Aino Tanhuan ja Linda Viidan pitkistä polttoheitoista.Samaa sanoi Kesti.

– Se eka jakso näytti siltä, ettei oltu yhtään pelissä kiinni. Paransimme varsinkin ulkopeliä. Varmasti sitä kautta, ettemme antaneet enää juoksuja räpylästä, itseluottamus kasvoi sisäpelissäkin.

Kempele jatkoi matkaansa Mynämäelle, jossa se kohtaa sunnuntaina Vesattaret. Kesti ehti moikata matsin jälkeen kuitenkin siskoaan Essiä. Siskokset saattoivat verrata esimerkiksi palkintokassejaan, sillä molemmat kuittasivat joukkueidensa ykköspalkinnot.

– Siskon näkeminen on vielä kiva pieni lisä tähän iltaan, Eveliina Kesti hymyili.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut