Risto Dufvalla on Sportin kanssa vaiettu optio jatkosta –  vaasalaisseuran johto on kiinnostunut jatkamaan valmentajaketun kanssa

Sportin puheenjohtaja Heikki Hiltunen näki kokeneella valmentajalla olleen lääkkeet joukkueen kurssiin kääntämiseen.

| Päivitetty

Risto Dufva, 56, on nostanut Vaasan Sportin jääkiekkoliigan epätoivoisesta sarjajumbosta pudotuspelipaikasta taistelevaksi joukkueeksi. 

Perjantain Lukko-voiton myötä Sport on Dufvan alaisuudessa napannut yhdeksästä pelistä 15 pistettä. TPS jäi jo taakse sarjataulukon jumbopaikalle, ja pudotuspelipaikka on kahdeksan pisteen päässä.

Länsi-Suomen tietojen mukaan Sport olisi kiinnostunut pitämään Dufvan päävalmentajana myös ensi kaudella.

– Sen voin sanoa, että kyllä me kiinnostuneita olemme jatkosta neuvottelemaan. Ei ole toistaiseksi mitään syytä, miksi emme olisi. Mutta sillä ei ole faktapohjaa, että päätös olisi jo tehty, kommentoi Sportin urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä, joka oli perjantaina seuraamassa peliä Raumalla.

Sportin puheenjohtaja Heikki Hiltunen ei päässyt Äijänsuolle, mutta kommentoi puhelimitse olevansa tyytyväinen Dufvan työhön.

– Minulla ei ole mitään negatiivista sanottavaa Ristosta, joten ei voi sanoa, että emme olisi kiinnostuneita. Olisi tyhmää palkata valmentaja vain kevääksi, Hiltunen sanoi.

Vaasassa ilmestyvä Pohjalainen uutisoi aiemmin, että Dufvan loppukauden sopimuksessa olisi lisäksi optio ensi kaudesta.

– On sovittu, että tietyn ajanjakson jälkeen katsomme, mikä on molempien osapuolien tahtotila jatkoa ajatellen. Jos sitä sovittua haluaa kutsua optioksi, niin sitten se on optio, Jämsä muotoili.

– Se ajanjakso ei tosin vielä ole edes täynnä.

Hiltunen oli muotoilussaan vielä suorempi.

– Emme ole siitä kauheasti kertoneet, mutta ei sitä mielestäni tarvitse salata, että molemminpuolinen optio on olemassa. Jos molemmat ovat sitä mieltä, että jatketaan, niin jatketaan. Jos jompikumpi ei halua jatkaa, niin sitten ei jatketa, Hiltunen paljasti.

Kokemus auttanut hankalassa tilanteessa

Hiltusen mukaan valmentaja-asia oli esillä Sportin hallituksen viimeisimmässä kokouksessa. Hiltusen näkemyksen mukaan joukkueen ryhmäytyminen, itseluottamus, puolustuspeli ja sitä kautta tärkein eli tulokset ovat parantuneet.

– Risto on pystynyt osaamisensa, arvovaltansa ja kokemuksensa kautta tuomaan lääkkeitä niihin asioihin, jotka meillä eivät syksyllä toimineet.

– Tämä ei ole kritiikkiä nuoremmille valmentajille, mutta Risto on Sportin ensimmäinen kokenut valmentaja sitten Mestis-aikojen ja Pasi Räsäsen. Kokeneemmalla valmentajalla on varmasti laajempi työkalupakki ratkoa niin haastavaa tilannetta, joka meillä oli.

Räsänen, 51, valmensi Sportia 2011–14. Sen jälkeen peräsimessä olivat ensimmäisiä liigapestejään vetäneet Tomek Valtonen, 39, (2014–18) ja syksyllä sivuun siirrretty Ari-Pekka Pajuluoma, 43, (2018–2019).

Hiltunen sanoi aikovansa tavata Dufvan, 56, palaverin merkeissä vielä loppuvuodesta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut